Sulkava

Sulkava
Eerikkälän kylä N:o 1
Säteri, rustholli
Pinta-ala 635 ha (1828)
Torppia 12 (1830)
Talon nimi tulee Eerikäisistä, joiden omistuksessa se oli 1500-luvulla ja 1600-luvun alussa.

Omistajat:
Talo mainitaan 1617 korpraali Hannu Baggen rälssitilana. Se siirtyi perinnön kautta ratsumestari Jöran Olofsson Scottille, joka 1645 aateloituna sai sukunimen Pistolekors. Tällä suvulla Eerikkälä oli 1600-luvun lopulle saakka. Avioliiton kautta kartano siirtyi 1700-luvun alussa ratsumestari Nils Nykoppille. Seuraava isäntä oli hänen vävynsä kapteeni Ernst Norring. Tämän jälkeen vuosina 1781–1806 talon omisti kornetti Nils Johan Nykopp, jolta se periytyi hänen pojalleen sotatuomari Nils Christian Nykoppille.

Tämä vaihtoi kuitenkin jo 1809 Eerikkälän kapteeni Paul Heintziuksen omistamaan Rantasalmen Ilohoviin. Heintziusten omistuksessa Eerikkälä oli sitten vuoteen 1848. Sen jälkeen kartano kuului kunniaporvari A. Andreakselle ja hänen perillisilleen sekä vuodesta 1900 Enso-Gutzeit Oy:lle. 1930-luvulta ainakin vuoteen 1980 Eerikkälä on ollut Pulkkisten omistuksessa.
Yksityisomistuksessa.

Lähteet:
Seppänen 1999 s. 240–241, 436; Suomenmaa 1924 s. 168; Åström 1993 s. 406.

Sulkava
Hasulan kylä N:o 1
Pinta-ala 480 ha (1831)
Torppia 16 (1830)

Omistajat:
Talo oli Monosten omistuksessa 1700-luvun puoliväliin saakka. Säätyläisomistukseen se tuli 1750-luvulla, kun omistajaksi tuli Norring suku. Näillä Hasula oli ilmeisesti 1770-luvulle saakka, jolloin se siirtyi asessori Paul Meinanderin omistukseen. Meinandereilla ja Molleruksilla talo oli 1800-luvun lopulla. Vuonna 1900 osa talosta myytiin Kaukas Oy:lle ja vuonna 1921 osa Sulkavan kunnalle, joka perusti sinne kunnalliskodin. Myöhemmin Hasula on ollut Suur-Savon sotaveteraanien omistuksessa.

Hasula, päärakennus, Kirsti Kovanen, 1982

Rakennukset:
Osittain kaksikerroksinen, klassisistinen, puinen päärakennus on peräisin 1800-luvun puolivälin tienoilta ja uusittu 1928. Kunnalliskoti – vanhainkoti on kaksikerroksinen, rapattu, tyyppipiirustusten mukaan 1930-luvulla valmistunut rakennus.
Pihapiirissä on myös aitta 1920-luvulta.

Lähteet:
Etelä-Savon rakennusperintö 1984 s. 226, 232; Seppänen 1999 s. 436–437; Suomen maatilat 1932 p. 237.

Sulkava
Kyrsyvän kylä N:o 1
Pinta-ala 355 (1828)
Torppia 5 (1830)

Omistajat:
Hyypiänlahti tuli säätyläisomistukseen vasta 1700-luvun puolivälissä. Aikaisemmin se kuului Kammosten suvulle. Ensimmäinen säätyläisomistaja oli kapteeni Ernst Norring, joka kuitenkin jätti talon pian vävynsä, maanmittari Lars Boströmin hoitoon. Tämä kuoli jo 1760, minkä jälkeen talo jäi avioliiton kautta sukuun kuuluvalle maanmittari Gustav Poppiukselle ja pataljoonan saarnaaja M. H. Poppiukselle. Heidän jälkeensä 1780-luvulta kartanon omisti yli 20 vuotta luutnantti Carl Gustav Reiher. Tämän lesken jälkeen omistajana oli kapteeni C. M. von Fieandt vuoteen 1833. Sen jälkeen talo on ollut Jaatisen suvulla, jolla oli vielä 1980.
Yksityiskäytössä.

Rakennukset:
Mansardikattoinen, poikkipäädyllä varustettu, saumavuorattu päärakennus on peräisin 1800-luvun alusta ja uusittu 1923.
Pihaa reunustavat aitat ovat todennäköisesti peräisin myös 1800-luvun alusta.

Lähteet:
Etelä-Savon rakennusperintö 1984 s. 231; Seppänen 1999 s. 248, 436–437; Suomen maatilat 1932 p. 239–240; Åström 1993 s. 407.

Hyypiälahti, päärakennus, Kirsti Kovanen, 1982

Sulkava
Iitlahden kylä N:o 4
Rustholli
Pinta-ala 2 694 ha (1826)
Torppia 24 (1830)

Omistajat:
Iitlahden kartano oli säätyläisten omistuksessa jo 1600-luvulla. Vuonna 1645 isäntänä oli Erik Mikkelsson, jolta kartano siirtyi hänen vävylleen katselmuskirjuri Erik Erikssonille. Erikssonien jälkeen omistajana oli kersantti Olof Ficke, ja hänen perillistensä jälkeen vuosina 1702–1704 vääpeli Jonas Green. Sitten osa rusthollista tuli talonpoikaisomistukseen ensin Laitisille ja sitten Immosille.

1700-luvulla vuoteen 1768 saakka isäntänä oli venäläissyntyinen kapteeni Simon Kalitin. Seuraava isäntä oli hänen lankonsa kapteeni Karl Reiher, jolta kartano kuitenkin jo 1769 siirtyi hänen vävylleen kapteeni Magnus J. Ehrnroothille. Ehrnroothteilla Iitlahti oli vuoteen 1898 saakka. Sen jälkeen omistajaksi tuli Hintsasen suku, 1900-luvun alussa Halla Oy ja vuonna 1925 Ilmari Hämäläinen. Vuodesta 1937 omistajina ainakin vuoteen 1980 on ollut taas Hintsasia.
Yksityiskäytössä.

Rakennukset:
Osittain kaksikerroksinen, puinen, huvilatyylinen päärakennus on noin vuodelta 1870. 1930-luvulla siinä toimi kansakoulu.
Pihapiirissä on myös 1800-luvulta peräisin oleva punamullalla maalattu aitta, navetta ja ulkorakennuksia. Kaikki rakennukset uusittiin 1920.

Lähteet:
Etelä-Savon rakennusperintö 1984 s. 227; Seppänen 1999 s. 238, 436; Suomen maatilat 1932 p. 237; Suuri maatilakirja 1965 s. 1547; Åström 1993 s. 406.

Iitlahti, päärakennus, Helena Björk. 1989

Sulkava
Kommerniemen kylä N:o 1
Pinta-ala 667 ha (1826)
Torppia 11 (1830)

Omistajat:
Omistajina oli vuodesta 1693 lähtien kolmen sukupolven ajan Löfberg-sukuisia nimismiehiä. 1770-luvulla uudeksi isännäksi tuli nimismies Daniel Löfbergin vävy, kirjanpitäjä Johan Tuderus. Hänen jälkeensä omistajana oli maanmittari Groundström, sitten asessori Paul Meinander, komissionimaanmittari G. A. Winter ja vuodesta 1840 Seppäsen suku. Vuonna 1980 omistajana oli maanviljelijä T. A. Seppänen.
Yksityisomistuksessa.

Rakennukset:
Hirsinen, kaksikerroksinen päärakennus on vuodelta 1918.

Lähteet:
Seppänen 1999 s. 438; Suomen maatilat 1932 p. 239; Suuri maatilakirja 1965 s. 1551; Åström 1993 s. 407.

Sulkava
Partalan kylä N:o 1
Säteri, säterirustholli
Pinta-ala 1 578 ha (1839)
Torppia 24 (1830)
Talon nimi Partala tulee omistajina 1500-luvulla olleista Partasista.

Omistajat:
Partala kuului vuodesta 1630 luutnantti Jöran Olofsson Scottin, aateloituna Pistolekorsin, lahjoitusmaihin. Suku käytti säteristään sukunimeensä viittaavaa ruotsinkielistä nimeä Korsnäs. Pistolekorsien jälkeen Partalaa isännöi 1750-luvulle asti kamreeri Johan Wadstén, jolta se 1757 siirtyi lääninsihteeri, kruununvouti Johan W. Meinanderille. Tämän perikunnalla kartano oli 1800-luvun alkupuolelle asti. Heidän jälkeensä omistajana oli asessori S. Scheele, apteekkari Adolf Andreau ja vuodesta 1870 hänen perikuntansa, jolta kartano siirtyi Hackman & Co Oy:lle. Vuonna 1945 kuusi siirtoväkeen kuulunutta maanviljelijää osti Partalan yhtiöltä. Eräs heistä oli Kaarlo Varonen, nykyisen isännän Yrjö Varosen isä.
Yksityiskäytössä.

Rakennukset:
Yksikerroksinen, klassisististyylinen päärakennus on vuodelta 1892 ja uusittu 1923. Tilan kaikki muut rakennukset paloivat 1935.
Puiston vierellä on tiilinen viljamakasiini, tiilinen väentupa ja navetta, jossa on jäljellä osia 1800-luvun navetasta.

Lähteet:
Etelä-Savon rakennusperintö 1984 s. 232; Seppänen 1999 s. 240–241, 437; Suomen maatilat 1932 p. 241–242; Åström 1993 s. 407.

Etelä-Savon maakuntaliitto (Kuvat 1980- 1990-luvuilta)

Sulkava
Tannilan kylä N:o 1
Rustholli
Pinta-ala 329 ha (1831)
Torppia 6 (1830)
Talon nimi tulee 1500- ja 1600-luvuilla omistajina olleista Tannisista.

Omistajat:
Tannisten jälkeen Tannilan isäntänä oli Kontiaisia vuoteen 1715 asti. Säätyläisomistus alkoi, kun kruununvouti J. W. Meinander otti rusthollin viljelykseensä. Hänen jälkeensä 1757 omistajaksi tuli kapteeni Gustav Lange, jolta rustholli siirtyi hänen pojalleen luutnantti Karl Gustav Langelle. Hänen perheensä asui Tannilassa ilmeisesti vuoteen 1815 saakka. Langen suvun jälkeen omistajana oli vuoteen 1846 majuri C. G. Reiher. Hänen vävynsä piirilääkäri P. Ph. Lindfors ja sitten tämän perilliset olivat Tannilan omistajina vuoteen 1922 asti. Sen jälkeen omistajaksi tuli Kojonen & Kumpp, jolla talo oli ainakin vielä 1930-luvulla. 1950-luvulla Tannila kuului Rauma-Repola Oy:lle.

Rakennukset:
Puinen, kaksikerroksinen päärakennus on vuodelta 1859.

Lähteet:
Seppänen 1999 s. 236, 436; Suomen maatilat 1932 p. 242; Suomenmaa 1924 s. 169; Åström 1993 s. 407.

Sulkava
Sulkavan kylä N:o 1
Rustholli
Pinta-ala 1 066 ha (1827)
Torppia 14 (1830)
Talon nimi tulee Tiittasista, joilla se oli 1600-luvun puolivälin tienoilla.

Omistajat:
Tiittasten jälkeen rusthollin omistajina oli Nybergeitä vuoteen 1776 asti. Heidän jälkeensä isännäksi tuli kihlakunnantuomari Peter R. Fabritius, jota 1792 seurasi hänen vävynsä tuomari Anders J. Enwald. 1800-luvun alkuvuosina Tiittalassa asui von Born suvun jäseniä. Heidän jälkeensä omistajana oli majuri C. J. Reiher, sitten hänen leskensä ja vuodesta 1861 vävy, piirilääkäri P. Ph. Lindfors, jonka suvulla Tiittala oli vuoteen 1909. Sen jälkeen omistajina olivat liikemiehet Antti Kurenniemi ja Esaias Pärnänen, joilta kauppias Hjalmar Bagge osti Tiittalan vuonna 1912. Bagget, jotka 1920-luvulla vaihtoivat sukunimensä Tiittalaksi, olivat kartanon omistajina 1990-luvulle saakka. Vuonna 1997 Tiittala tuli nykyisille omistajilleen Timo Huttuselle ja Elina Lindellille. Heidän aikanaan kartanossa on ollut ravintola- ja majoitustoimintaa.
Yksityiskäytössä.

Rakennukset:
Päärakennus paloi 1835. Sen tilalle rakennettiin nykyinen, osittain kaksikerroksinen, puinen, empiretyylinen keskeissalirakennus, jossa on leveä poikkipääty. Talo rakennettiin 1830-luvulla C. L. Engelin suunnitelman mukaan ja uusittu 1936. Pihapiirissä on myös pitkänurkkainen tupa- ja aittarakennus.

Kaikki rakennukset kunnostettiin 1998–2006 välisenä aikana.

Lähteet:
Etelä-Savon rakennusperintö 1984 s. 231; Seppänen 1999 s. 235, 438; Suomen maatilat 1932 p. 242; Suomenmaa 1924 s. 169–170; Suuri maatilakirja 1965 s. 1561; Åström 1993 s. 407.

www.tiittalankartano.fi

Tiittala, päärakennus, kuisti, Kirsti Kovanen, 1991