Talasmo, Aarne

 

( alk. Frilander, salanimi Antero Virkki)

 

Luonnehdinta

Antero Virkin salanimeä käyttänyt kansakoulunopettaja Aarne Talasmo kirjoitti 1940-luvulla vauhdikkaita tapahtumia täynnä olevia poikakirjoja, joista tuli aikanaan suosittuja nuortenkirjoja.

 

Faktaa

Aarne Talasmo syntyi Pieksämäellä 19.8.1899 ylösottaja Abel Frilanderin poikana. Kansakoulun ja kasvatuksellisen veistokoulun jälkeen Talasmo meni seminaariin, josta valmistui kansakoulunopettajaksi 1922. Ensin hän työskenteli opettajana Lemillä ja Rantasalmella, mutta pääasiallisen elämäntyönsä hän teki Haapajärvellä, jossa toimi sota-aikaa lukuun ottamatta opettajana ja kansalaiskoulun johtajana vuoteen 1962 saakka. Haapajärvellä hän osallistui moniin yhteiskunnallisiin rientoihin sekä myös koulutyön voimakkaaseen kehittämiseen valtakunnankin tasolla.

Aarne Talasmo avioitui kansakoulunopettajan kanssa ja heille syntyi kaksi poikaa.

Aarne Talasmo kuoli Lappeenrannassa 12.8.1964.

 

Kirjailijaura

Heti sodan päätyttyä Aarne Talasmo alkoi kirjoittaa poikakirjoja, joissa seikkailevien poikien esimerkkinä olivat usein hänen omat poikansa. Myös haapajärveläiset henkilöt ja paikannimet vilahtelevat hänen kirjoissaan. Antero Virkin nimellä hän julkaisi yhteensä seitsemän poikien seikkailuromaania muutaman vuoden sisällä.

Talasmolta jäi yksi julkaisematon käsikirjoitus, joka julkaistiin postuumina 55 vuotta hänen kuolemansa jälkeen vuonna 2004. Se kuvaa huumeiden vastaista taistelua vuoden 1948 Suomessa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Kätketty valtakirja I ja II. Seikkailukirja. Mantere 1945.

Helmisaaren aarre. Nykyaikainen seikkailukertomus pojille Etelämeren saarelta. Mantere 1945.

Salaluola. Seikkailuromaani nuorisolle. Mantere 1946.

Kaksihuippuisen vuoren salaisuus. Seikkailuromaani. Mantere 1946.

Teollisuusvakooja. Kansankirja 1947.

Kadonnut kassakirja. Seikkailuromaani nuorisolle. Mantere 1947.

Kummitustalo. Seikkailukertomus nuorisolle. Mantere 1947.

Haapajärven kirkonkylän kansakoulun vaiheet v. 1881 – 1957. Historiikki. Haapajärvi 1957.

Valkoinen kuolema. Seikkailuromaani. Toim. Veijo Tikanmäki. Kustannusosuuskunta Länsirannikko 2004. Postuumina julkaistu teos.

 

Lähdetiedot

Keskipohjalaisia elämäkertoja. Kirj. Eila Telinkangas. Kokkola 1995.

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s. 753.

http://www.kirjastovirma.net/henkilogalleria/Talasmo_Aarne

http://www.lansirannikko.kpnet.com/valkoinen_kuolema.htm

Swan, Anni Emilia

Luonnehdinta

Mikkelin Suomalaisen Tyttökoulun käyneestä Anni Swanista tuli suomenkielisen lasten ja nuortenkirjallisuuden merkittävä klassikko jo elinaikanaan. Hän uudisti suomalaista satutraditiota  ja loi aivan uudenlaisen tyttö- ja poikakirjallisuuden lajin. Kirjailija kykeni eläytymään lasten ja nuorten elämään ja sisäiseen kehitykseen. Kirjoillaan sekä myös lehtityöllään Anni Swan halusi osallistua myös kansakunnan eheyttämiseen ja sosiaalisten raja-aitojen kaatamiseen.

 

Faktaa

Anni Swan syntyi Helsingissä 4.1.1875 opettajaperheen seitsemäntenä tyttärenä. Kaikkiaan tyttäriä syntyi yhdeksän. Isä Carl Gustaw Swan oli innokas fennomaani ja kulttuurihenkilö, joka perusti mm. Lappeenrannan ensimmäisen sanomalehden. Kotona harrastettiin lukemista, näyttelemistä ja kirjoittamista. Lapsuutensa Anni Swan vietti ensin Hämeessä ja sitten ja Lappeenrannassa. Isot siskot antoivat pikkusiskoille aluksi kotiopetusta ja sitten Anni kävi vielä Lappeenrannan kansakoulun. Koska Lappeenrannassa ei ollut suomenkielistä tyttökoulua, Anni lähetettiin tyttökouluun Mikkeliin. Jo kouluaikanaan hän tutustui Mikkelin poikalyseon oppilaaseen, kangasnimeläiseen Otto Manniseen. Anni sai tyttökoulusta päättötodistuksen ja muutti pois Mikkelistä. Hän toimi kotiopettajana ja luki rinnalla yksityisesti ylioppilastutkintoa, jonka hän suoritti Helsingissä vuonna 1895. Tämän jälkeen Anni Swan opiskeli yliopistossa humanistisia aineita. Saadakseen ammatin hän kävi Jyväskylässä yksivuotisen kansakoulunopettajaseminaarin v. 1900.  Sen jälkeen Anni Swan palasi Helsinkiin ja toimi sen suomenkielisissä kouluissa opettajana yhteensä 15 vuotta. Helsingissä ollessaan hän seurusteli runoilija Eino Leinon kanssa, mutta avioitui kuitenkin kouluaikojensa ihastuksen, runoilija Otto Mannisen kanssa. Tärkeä osa heidän elämäänsä tuli olemaan yhteinen kesäkoti Kotavuori Puulaveden saaressa Kangasniemellä. Perheeseen syntyi kolme poikaa, joista tuli myös kirjailijoita.

Anni Swan kuoli Helsingissä 24.3.1958.

 

Kirjailijaura

Kirjalliset taipumukset, rikkaan mielikuvituksen ja halun luovaan työhön Anni imi vanhemmiltaan jo pikkutyttönä. Hän viihdytti niin oman perheen kuin Sibeliuksen ja Järnefeltin perheiden lapsia sadunsepittäjätaidoillaan. Anni oppi lukemaan kuusivuotiaana ja suorastaan ahmi Grimmin, Topeliuksen ja Andersenin sadut sekä Tuhannen ja yhden yön tarinat. Myöhemmin tyttökirjallisuus ja Aleksi Kivi tulivat hänelle tutuiksi. Anni osallistui isänsä perustaman lehden toimitustyöhän jo varhain ja julkaisi myös omaa lastenlehteä. Tyttökouluaikanaan Anni kirjoitti koulunsa konventin lehteen sekä myös päiväkirjaa ja kirjeitä. Hänen mieliharrastuksensa oli kuitenkin ”opettajien ihaileminen”.

Jyväskylän seminaarivuosi oli käänteentekevä vaihe Anni Swanin kirjailijauralla. Silloin hän tuli tietoiseksi sadunkertojan lahjoistaan ja kirjailijanurastaan. Hän kirjoitti satunsa muistiin ja Helsinkiin palattuaan näytti niitä Juhani Aholle. Korjailujen jälkeen ja Juhani Ahon myötätuella WSOY julkaisi Anni Swanin ensimmäisen satukokoelman vuonna1901. Rohkaistuneena Anni Swan julkaisi kaksi vuotta myöhemmin seuraavan satukokoelmansa. Hänen satunsa olivat lyyris-romanttisia ihmesatuja, mutta myöhemmin myös realistisia satuja lasten ja eläinten ystävyydestä sekä metsäluonnosta. Satujen lisäksi opettajana toimiva Anni Swan kirjoitti myös lastennäytelmiä.

Avioiduttuaan Swan alkoi kirjoittaa nuortenkirjoja niin pojille kuin tytöille. Kirjoille on tyypillistä vastakkainasettelu hyvän ja pahan sekä köyhän ja rikkaan välillä. Hyväntekeväisyys ja eettinen pohdinta on keskeistä, mutta moralisoinnista ja opettavaisuudesta Anni Swan sanoutuu irti.  Hän ymmärtää erinomaisesti lasten ja nuorten fyysisen sekä psyykkisien elämän kehitystä ja kuvaa sitä lämmöllä ja taidolla. Swanin nuortenkirjoissa on myös realismia, jännitystä ja yllättäviä käänteitä.  Kirjojen lisäksi Anni Swan toimitti myös lasten ja nuorten lehtiä, joiden kautta hänen kasvatustyönsä jatkui puolen vuosisadan ajan.

Anni Swanin keskeinen kirjallinen tukihenkilö oli hänen puolisonsa Otto Manninen. Puolisot lukivat toistensa käsikirjoituksia ja toimivat näin kotikriitikoina ja kannustajina.

” Hyvänä tukena kirjallisessa työssäni on ollut se mielenkiinto ja ymmärrys, jota mieheni on aina tuntenut lastenkirjallisuutta kohtaan”, totesi Anni Swan.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Satuja I. WSOY 1901.

Satuja 2. WSOY 1903.

Satuja 3. WSOY 1905.

Pieniä satuja. WSOY 1906.

Lastennäytelmiä. WSOY 1910.

Tarinoita lapsille. WSOY 1913.

Saapasjalkakissa. WSOY 1914.

Tottisalmen perillinen. Nuortenromaani. WSOY 1914.

Iiris rukka. Nuortenromaani.WSOY 1916.

Satuja ja tarinoita. WSOY 1917.

Kaarinan kesäloma. Nuortenromaani. WSOY 1918.

Ollin oppivuodet. Nuortenromaani. WSOY 1919.

Satuja. WSOY 1920.

Sagopåsen jämte andra sagor ock berättelser. Fram1920.

Pikkupappilassa. Nuortenromaani. WSOY 1922.

Satuja IV. WSOY 1923.

Lastennäytelmiä 2. WSOY 1923.

Lapsen turva. Lastennäytelmä. 1924.

Ilmarin matka kuuhun. Lastenkirja. WSOY 1924.

Ulla ja Mark. Nuortenromaani. WSOY 1924.

Sara ja Sarri. Nuortenromaani. WSOY 1927.

Sara ja Sarri matkustavat. WSOY 1930.

Anni Swanin sadut. WSOY 1933.

Me kolme. Ritvan suojatit. Kootut kertomukset IX. WSOY 1937.

Kaksi pikku miestä. Lastenkirja. WSOY 1938.

Pauli on koditon. Nuortenromaani. WSOY 1946.

Jussi-poika tonttulassa. Lastenkirja. WSOY 1947.

Arnellin perhe. Nuortenromaani. WSOY 1949.

Kootut kertomukset 1 – 11. WSOY 1956.

Kotavuoren satuja ja tarinoita. WSOY 1957.

Radiokuunnelma Amalia Turilas 1931.

Lasten- ja nuortenkirjojen suomennoksia.

Toimittajana lasten- ja nuorten lehdissä Pääskynen 1907 – 1918, Nuorten Toveri 1919 – 1925, Sirkka 1926 – 1945.

Anni Swanin mukaan on nimetty Anni Swanin katu Mikkelissä ja Lappeenrannassa sekä Anni Swanin puisto Kangasniemellä.

 

Lähdetiedot

Ahola S., Anni Swan. Yhdeksän mustaa joutsenta. WSOY 1993.

Anni Swan. Teoksessa Aleksi Kivestä Martti Merenheimoon. Suomalaisten kirjailijoiden elämäketoja. WSOY 1954, s. 403 – 409.

Laukka Maria, Anni Swan. Teoksessa Kotimaisia nuorten klassikoita 1. Toim. Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu oy 2000, s. 162 – 165.

Lehtonen Maija, Anni Swan. WSOY 1958.

Mikkelin tyttölyseo 1879 – 1954. 75-vuotisjulkaisu. Mikkelin Tyttölyseon Seniorit ry.1954, s.101 -103; 250 – 251.

Oranen Matti, Kirjailijaliiton alkuhetket. Teoksessa Mitä minä tänään koulussa opin? Toim. Marja Myyryläinen. Mikkelin Tyttölyseon Seniorit ry 2004, s. 8 -11.

Mikkelin lyseon opiskelijan Anni Korpiluoman keräämät tiedot 2008.

Sorjonen Kyösti Hannes

( nimim. Joel)

 

Luonnehdinta

Pieksämäellä nuoruutensa viettänyt Kyösti Sorjonen teki Keski-Suomessa mittavan lehtimiesuran, mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan tuotteliaana pakinoitsijana. Hän kirjoitti puolen vuosisadan aikana noin kaksitoistatuhatta pakinaa lähes kaikilta elämän alueita, mutta niitten lisäksi myös nuortenkirjoja ja tietoteoksia.

 

Faktaa

Kyösti Sorjonen syntyi veturinkuljettajan poikana Kouvolassa 1.3.1912. Hänen isovanhempansa asuivat Mikkelistä. Sorjosen lapsuusperhe muutti Pieksämäelle, jossa Kyösti sai käydä oppikoulun. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Pieksämäen yhteiskoulusta vuonna 1932 ja lähti opiskelemaan Helsinkiin. Kyösti Sorjonen opiskeli mm. kotimaista kirjallisuutta, taidehistoriaa, kansanrunoutta ja psykologiaa. Hän valmistui filosofian kandidaatiksi ja toimi sen jälkeen nuoriso- ja raittiustyössä sekä sodan aikana suojeluskuntapiirin valistusupseerina. Sodan jälkeen Sorjosesta tuli lehtimies. Hän toimi useiden lehtien toimittajana mm. Keskisuomalaisessa. Lehtimiesuransa aikana hänestä tuli myös pakinoitsija ja kirjailija.

Kyösti Sorjonen avioitui vuonna 1940 ja perheeseen syntyi neljä poikaa. Jyväskylästä tuli heidän kotipaikkakuntansa. Sorjonen harrasti mm. kuvataidetta ja estetiikkaa ja toimi aktiivisesti Jyväskylän kulttuurielämässä. Jyväskylän yliopisto myönsi hänelle kunniatohtorin arvon vuonna 1980. Kyösti Sorjonen kuoli Jyväskylässä 6.12.1996.

 

Kirjailijaura

Kirjoittaminen ja lukeminen oli Kyösti Sorjoselle tuttua jo lapsuudessa. Hänen äidinisänsä Oskar Halonen kirjoitti Osku-nimimerkillä pakinoita Savo-Lehteen. Äidin puoleinen suku oli valveutunutta ja lahjakasta, isän taas sanavalmista savolaista. Kotiin tilattiin sanomalehtiä jo hyvin varhain. Kun Kyöstin sukupiirissä sairastuttiin, toipilaalle tuotiin aina luettavaa. Vapaa-ajattelu ja ihmisyyden kunnioittaminen kuuluivat Kyöstin elämänpiiriin jo varhain. Hänen mielikirjailijoitaan olivat Jalmari Sauli, Unto Seppänen, Kalle Väänänen, Tšehov ja Aleksis Kivi. Kirjoittamiskipinä iski Kyöstiin varhain. Hän kirjoitti partiolehtiin, Pieksämäen Pesäpallolehteen ja Raittius-Ylioppilas -lehteen. Vuonna 1937 hän oli kesätoimittajana Savonlinnassa. Nuoruudessaan hän imi oppeja mm. Nietzscheltä ja Eino Kailalta. Muun muassa seuraavaa oppia hän piti lehtimiesuransa ohjenuorana:

”Ei kannata väitellä uskonnosta. Tiede ja uskonto ovat kaksi eri maailmaa. Kannattaa kirjoittaa siitä, mistä puhutaan. Aatteista ei saisi saarnata ja opetustakin on vältettävä. Periaatteena on oltava, että möhläyksistä opitaan.”

Nämä ohjenuorat oppinaan Kyösti Sorjonen havaitsi, että elämä oli täynnä juttuja. Hänellä oli kova halu panna ne paperille. Hänen juttujensa aiheet olivat yksityisiä, yleisinhimillisiä ja kansainvälisiä, lähes kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Hän kirjoitti myös paljon henkilökuvauksia ja keskisuomalaisuus oli hänelle ehtymätön kaivo, vaikka savolainen olikin.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Meistä tuli kirjailijoita. 44 kirjailijaa kertoo kirjallisista ensiaskelistaan. Toim. K. Sorjonen ja V. Rekola. Gummerus 1947.

Nippe, nappe ja Vippe. Satu kolmesta muurahaisesta. Kuv. Helga Sjöstedt. Gummerus 1951.

Kansamme kasvoja. Yhd. A. Matilaisen kanssa. Valokuvateos. WSOY 1952.

Keski-Suomen Rauta oy 1903 -1953. Kuv. Ensio Pulli. Keski-Suomen Rauta 1953.

Uuden linnan musta pässi. Nuorisoromaani. Kuv. Asmo Alho. Gummerus 1953.

  1. Fredrikson Osakeyhtiö 75 vuotta. 1957.

Aivan tavallisia jannuja. Seikkailukertomus pojille. Gummerus 1960.

Jyväskylän teatterielämää ja Jyväskylän Työväen Teatteri 1910 – 1960. Jyväskylän Työväen teatteri 1960.

Jyväskylän Myyntimiehet. Jyväskylän osasto ry 1937 – 1962.  Jyväskylän Myyntimiehet 1962.

Keskisuomalaisten Kulttuurirahasto. Suomen Kulttuurirahasto 1979.

Tetu ja hänen Hellynsä. Muistelmia omista vanhemmista. Kopi-Jyvä 1987.

Joel, Suomen Ateenasta. Kyösti Sorjosen pakinoita 1945 – 1990 nimimerkillä Joel. Toim. Louna Lahti. Atena kustannus 1991.

Keski-Suomen Kirjailijat ry:n perustajajäsen; johtokunnassa.

Keski-Suomen Kulttuurirahaston rahastonhoitaja 1958 – 1967.

Yhteiskuntatieteiden kunniatohtori Jyväskylän yliopisto 1980.

 

Motto: Maailma on täynnä aiheita. On miehen heikkoutta, jos yhtä pakinaa ei saa aikaan.

 

Lähdetiedot

Joel, Suomen Ateenasta. Kyösti Sorjosen pakinoita 1945 – 1990. Esipuhe. Kirj. Louna Lahti. Atena Kustannus 1991.

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s.648.

Suuri kansalaishakemisto III. Kustannusosakeyhtiö Puntari 1968, s.217.

Joelin pakinoista saisi 50 eri kirjaa. Keskisuomalainen 1.3.1991.

Jussi Sorjosen antamat tiedot.

http://wikipedia.org/wiki/Ky%C3%B6sti_Sorjonen

Siltaoja, Jarmo Einari

Luonnehdinta

Jarmo Siltaoja on mikkeliläinen näytelmäkirjailija, lastenteatteriohjaaja ja esitystaidollisten aineitten opettaja. Hän on kirjoittanut kaikkiaan viisitoista lastennäytelmää, joista monien tapahtumapaikkana on Mikkelin kokoinen kaupunki ja roolihenkilöissä usein tuttuja paikallispiirteitä.

 

Faktaa

Jarmo Siltaoja syntyi 21.6.1954 Isojoella pankinjohtajaperheeseen. Hän kävi kansa-ja keskikoulun ja kirjoitti ylioppilaaksi Karstulan lukiosta vuonna 1973. Siltaoja valmistui Jyväskylän yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi vuonna 1980 pääaineenaan valtio-oppi. Teatteri veti häntä kuitenkin puoleensa. Hän oli näyttelijäharjoittelijana Kemin kaupunginteatterissa ja Varkauden teatterissa. Sen jälkeen Siltaoja siirtyi Mikkeliin ja toimi vuosina 1984 – 1987 silloisen Mikkelin läänin näyttämötaiteen ohjaavana läänintaiteilijana. Vuodesta 1989 alkaen hän on toiminut Mikkelin kansalaisopiston esitystaidollisten aineitten opettajana ja ohjaajana.

Jarmo Siltaojalla on vaimo ja kolme aikuista tytärtä.

 

Kirjailijaura

Jarmo Siltaoja luki jo kansakoulun alaluokilla lähikirjaston teoksia. Keskikoulussa hän löysi Tammen keltaisen kirjaston ja lukiossa Veijo Meren. Erityisesti Siltaoja on ihaillut Antti Tuurin tekstiä, jossa huumori on kätketty virkkeiden väliin.

Äidinkielen opettajat rakastivat kirjallisuutta, ja jo kouluaikana Jarmolle syntyi haave kirjailijan urasta. Koulussa hän kirjoitteli sketsejä ja pieniä näytelmiä iltamiin. Vuonna 1980 hän voitti Jyväskylän kaupungin lastennäytelmäkilpailun näytelmällään Susi kuninkaan vaatteissa. Silloin hän havaitsi osaavansa kirjoittaa näytelmiä. Erityisesti lastennäytelmät kiehtovat Jarmo Siltaojaa, koska hän on pitkään ohjannut lastenteatteriryhmiä. Kaikkiaan Siltaoja on kirjoittanut viitisentoista lastennäytelmää. Usein hän kirjoittaa suoraan niille lapsiryhmille, joita ohjaa.

Aiheet ja roolihahmot näytelmiin tulevat elämästä. Näytelmissään hän käsittelee sellaisia suuria teemoja kuten sydämen viisautta, turmelevaa valtaa ja todellista ystävyyttä.

Jarmo Siltaoja on käynyt joitakin kirjoittajakursseja. Hänen tekstiensä lähikriitikoina toimivat vaimo ja tyttäret sekä myös teatteriryhmien lapset. Osa teksteistä, muun muassa Aino ja ruusu, on syntynyt vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä lasten kanssa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Valtio-oppi suomalaisessa provinssiyliopistossa. Yhdessä Harri Virran kanssa. Jyväskylän yliopiston valtio-opin laitoksen julkaisuja 1981.

Susi kuninkaan vaatteissa. Lastennäytelmä.1980.

Leijona ja jänis. Lastennäytelmä.1987.

Varjoaan nopeampi. Yhdessä Helena Kortelaisen kanssa. Lastennäytelmä. 1994.

Munkkikeikka. Lastennäytelmä.1998.

Aino ja ruusu jauhossa. Lastennäytelmä.1999.

Komisario Väisänen erehtyy. Lastennäytelmä.2000.

Kanakeittoa Aunen kanssa. Lastennäytelmä.2002.

Bel Aminon vangit. Lastennäytelmä.2002.

Nyt ei nukuta, Laatikainen. Lastennäytelmä.2003.

Wiljami Wiiksikarvan aarre. Lastennäytelmä. 2004.

Herra suden huikea sirkus. Lastennäytelmä. 2005.

Mustasikasoppa. Lastennäytelmä. 2007.

Saapasjalkakissa. Lastennäytelmä. 2008.

Anna katsoo telkkaria. Lastennäytelmä. 2009.

Useimmat näytelmistä on toteutettu Mikkelin kansalaisopiston Satuteatteri Tarapaapan ja Salapoliisiteatterin kanssa.

Näytelmistä kymmenen oikeudet ovat Suomen Näytelmäkirjailijaliitolla.

Opetusministeriön näytelmäkirjallisuuden edistämistuki 1985.

Puolivuotinen työskentelyapuraha Mikkelin läänin taidetoimikunnalta 1988.

Etelä-Savon taidetoimikunnan taidekasvatuspalkinto 2000.

Apuraha näytelmän valmistamiseen esitykseksi Suoman Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahastolta 2005.

Apuraha näytelmän valmistamiseen esitykseksi Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahastolta 2007.

 

Motto: Elämä se on kuin silkkiä vaan, sylihin sen tahtoisin kerrallaan.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Näytelmäkirjailijaliiton antamat tiedot.

http://www.naytelmat.fi/index.php?view=writer&id=84

 

Setälä, Aini Sigrid

(o.s. Halinen)

 

Luonnehdinta

Ristiinalainen lastenkirjailija Aini Setälä asui suuren osan elämästään Helsingissä, mutta siteitään lapsuusmaisemiinsa ja eteläsavolaisuuteen hän ei koskaan katkaissut. Erityisen vahvana siteet näkyvät hänen lastenkirjoissaan, niiden tapahtumissa ja maisemissa. Aini Setälä kirjoitti ja omisti myös lukuisia lauluja ja runoja kotiseudulleen.

 

Faktaa

Aini Setälä syntyi maanviljelijäperheen vanhimpana tyttärenä 3.7.1899 Ristiinan Heinniemessä. Perheeseen syntyi kaikkiaan kymmenen lasta. Vanhemmat olivat musikaalisia ja isä tunnettiin myös taitavana riimittäjänä sekä kunnallismiehenä. Kansakoulunsa Aini kävi Himalansaaressa. Ainin lapsuudenkoti sijaitsi Someenjärven tienhaaran lähettyvillä. Someenjärvellä Aini tutustui jo pikkutyttönä siellä kesiään viettävään E.N. Setälän perheeseen. Perhe tarjosi lahjakkaalle tytölle mahdollisuuden opiskella Helsingissä. Aini opiskeli Helsingin kauppiaitten kauppakoulussa sekä lauluopintoja konservatoriossa. Kahdeksantoistavuotiaana Aini avioitui perheen pojan Vilho Suonio Setälän kanssa. Heille syntyi neljä lasta ja he asuivat talvikaudet Helsingissä. Perhehuolien takia Aini Setälä joutui lopettamaan hyvin alkaneet lauluopintonsa. Sen sijaan hän toimi perheenäidin tehtäviensä ohella oikolukijana ja kirjaajana. 1920-luvulla perhe osti Ristiinasta tilan ja kesäpaikakseen Metsäpirtin. Siitä tuli Aini Setälän kirjallinen tukikohta, jonne hän palasi aina koulujen kesälomien alkaessa. Hän asui siellä myös sota-ajan vuoteen 1945 saakka. Samaan aikaan hänen miehensä Vilho Setälä toimi Päämajan valokuvaajana.

Setälät erosivat vuonna 1955. Viimeiset viisi vuottaan Aini Setälä asui Mikkelissä. Hän kuoli 21.1.1991.

 

Kirjailijaura

Himalansaaren kansakoulun opettaja Hilma Heikkilä huomasi Ainin lahjakkuuden jo varhain ja kannusti häntä kirjoittamaan runoja ja suorasanaista tekstiä. Annikki Setälä oli Ainin leikkitoveri ja ensimmäinen kirjallinen ystävä, josta tuli myös lastenkirjailija. Ainin ensimmäiset tekstit julkaistiin lastenlehti Pääskysessä. Kesälomakausillaan ja sota-aikana Aini Setälä kirjoitti Ristiinan Metsäpirtissään lähes kaikki teoksensa. Hänen esikoisteoksensa oli runoteos Metsäpirtin lapset (1927). Viimeinen Setälän kirja julkaistiin vuonna 1962. Lastenkirjojen lisäksi hän kirjoitti myös novelleja ja lukuisia runoja, joita mm. Erkki Melartin sävelsi. Aini Setälän lastenkirjat ja monet runot saivat aiheensa hänen kotiseudultaan, sen luonnosta ja omista sekä hänen lastensa lapsuusaiheista.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Metsäpirin lapset. Runoja. Kuv. Elsi Borg. Otava 1927.

Argus, minkä vuoksi? Salapoliisiromaani. Suomennos. Otava 1928.

Paitaressut. Satukirja. Kuv. Maija-Liisa Grönros. Otava 1929.

Forge, Jean, Kuiluja. Suomennos. Otava 1942.

Pekan ja Liisan ystävät. Lastenrunoja. Smia 1943.

Umpuja. Kuvakirja Suomen lapsista. Kuv. Vilho Setälä ja Arja Setälä-Kaartotie. Otava 1950.

Sininen satu. Satukirja. Otava 1951.

Apteekin kukkuva kello. Satuja ja kertomuksia. Valistus 1962.

Runoja, novelleja, lehtijuttuja, käännöstöitä.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1917 – 1944. SKS 1981, s. 407.

Aini Setälä. Eteläsavolainen lastenkirjailija. Toim. Raili Veikkanen ja Leila Utriainen. Mikkelin kaupunginkirjasto – maakuntakirjasto 1987.

Sarkola, Ritva Kyllikki

Luonnehdinta

Ritva Sarkola on mäntyharjulainen toimittaja ja rikoskirjailija, joka on kirjoittanut sekä Tuula Sariolan että omalla nimellään pääasiassa dekkareita, mutta myös muutamia romaaneja ja kaksi elämäkertaromaania ystävästään Mauri Sariolasta. Useissa hänen kirjoissaan tapahtumapaikkana on Etelä-Savo.

 

Faktaa

Ritva Sarkola syntyi Helsingissä 28.5.1941 perheensä kolmantena lapsena. Koko elämänsä hän on työskennellyt kirjoittamisen parissa. Ensin hän oli pitkään toimittajana ja kirjoitti mm. naistenlehtiin ja viikkolehtiin. Vuonna 1970 Sarkola perusti oman kaupunkilehden, jonka päätoimittajana hän työskenteli viisitoista vuotta.

Mäntyharjuun Ritva Sarkola muutti vuonna 1985. Hänen esikoiskirjansa on rikosromaani Murha Sammatissa (1989), jonka hän kirjoitti Tuula Sariolan nimellä samoin kuin seuraavat viisitoista muutakin kirjaa. Asian tultua julkisuuteen ja edettyä myös oikeuskäsittelyyn Sarkola ryhtyi kirjoittamaan omalla nimellään.

Ritva Sarkolan tärkeitä tukijoita ovat hänen elämänkumppaninsa sekä lapsensa. Ritva Sarkola viihtyy Etelä-Savon maisemissa, harrastaa kuvataiteita ja on itsekin piirtänyt vuosia.

 

Kirjailijaura

Ritva Sarkola aloitti lukemisen varhain. Kun hän viisivuotiaana oli ahminut veljensä tarzanit, hän siirtyi isosiskon Anna-sarjaan vanhempien kuritoimenpiteitten uhallakin. Tyttökirjavaiheen jälkeen hän luki mm. Mika Waltaria ja Aila Meriluotoa. Koulussa Ritva voitti raittiuskilpakirjoituksia, ja lehtiin hän alkoi kirjoittaa 16-vuotiaana. Ensimmäinen julkaistu lehtijuttu kosketteli koulutoverin murhaa. Sarkolan mielikirjailijoita ovat mm. Outi Pakkanen, Seppo Jokinen ja Mauri Sariola. Viimeksi mainitun kanssa hän ystävystyi ja lupasi olla Tuula Sariolan apuna miehen kuoleman jälkeen. Lupaus johti siihen, että Ritva Sarkola ryhtyi kirjoittamaan dekkareita Tuula Sariolan nimissä ja yritti tehdä sen mahdollisimman ”maurimaisesti”. Teosten kustantaja oli Mauri Sariolan kustantaja Gummerus. Kahdeksan viimeistä kirjaansa Sarkola on kirjoittanut omalla nimellään, tavallaan ja tyylillään. Hänen oma kustantajansa on vuodesta 2005 alkaen ollut Myllylahti. Sarkolan nimellä on tähän mennessä syntynyt kuusi kirjaa, viimeisimpänä rikosromaani Haamukirjailijan kuolema (2009). Sen kehykset ovat pitkälti totuuspohjaisia, jotkut osat ovat dramatisoitua faktaa, mutta useimmat tapahtumat kuviteltuja. Aiheet kirjoihinsa Sarkola saa elävästä elämästä. Ritva Sarkolan kirjallinen tukija ja lähin kriitikko on elämänkumppanin lisäksi ollut nuoruudenystävä Tarja Kirjavainen.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Murha Sammatissa. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1989.

Myrkkyä! Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1990.

Halikon kirkkomurha. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1991.

Susikosken paluu. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1992.

Risteily rakkauteen. Romaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus. 1993.

Susikoski Orilammella. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1994.

Pirulle pikkusormi. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1995.

Murhien maraton. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1996.

Ampiaispesä. Romaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1997.

Valkoinen murha. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1998.

Kesä loppuu kuolemaan. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 1999.

Totta on, mutta todistakaa. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 2000.

Hirtetty hiljaisuudessa. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 2001.

… ja kolmas kerta! Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 2002.

Ahneus kasaa, kuolema tasaa. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 2003.

… ja viimeisenä tulee kuolema. Rikosromaani. Tuula Sariolan nimellä. Gummerus 2005.

Mauri Sariola. Aika velikulta. Elämäkertaromaani yhdessä Raimo Jokisalmen kanssa. Myllylahti 2005.

Kuoleman kirkko. Rikosromaani. Myllylahti 2006.

Mauri Sariola ja maksetut viulut. Elämäkertaromaani. Myllylahti 2007.

Kuolonkukka. Rikosromaani. Myllylahti 2007.

Vaarallinen varjostaja. Rikosromaani. Myllylahti 2008.

Haamukirjailijan kuolema. Rikosromaani. Myllylahti 2009.

Toimitustöitä, lehtiartikkeleita, novelleja.

Suomen Dekkariseura ry:n jäsen.

Mäntyharjun kulttuurilautakunnan jäsen.

 

Motto

Ken lukee, ei koskaan ole yksin.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Haamukirjailija kuolee Ritva Sarkolan dekkarissa. Kirj. Tiina Knaappila. Länsi-Savo 19.3.2009.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ritva_Sarkola

http://www.dekkaripaivat.fi

Salakka, Hannu Juhani

Luonnehdinta

Etelä-Savossa syntynyt ja kuollut kirjailija Hannu Salakka tuli tunnetuksi erityisesti runoilijana, vaikka hän kirjoitti myös romaaneja ja novelleja. Hänen runoissaan yhdistyvät luontokuvaus ja puheenomainen pohdiskelu. Salakan aiheet nousevat syvältä koetuista elämän ristiriidoista ja omasta pysähtymisen pelosta elämän runnoessa eteenpäin.

 

Faktaa

Hannu Salakka syntyi 6.1.1955 Säämingissä metsätyömiehen poikana. Hän kävi kansakoulun ja sen jälkeen ammattikoulun. Vuonna 1977 hän valmistui Imatran teknillisestä koulusta.

Jo 1970-luvulla hän aloitti kirjallisen uransa ja päätyi myöhemmin vapaaksi kirjailijaksi. Hän kuoli Kangasniemellä 48-vuotiaana 9.8.2003.

 

Kirjailijaura

Hannu Salakan kirjailijaura kesti 25 vuotta. Hän kirjoitti romaaneja ja novellikokoelmia, mutta ennen kaikkea hän oli lyyrikko. Salakka tuli suomalaiseen kirjallisuuteen runokokoelmallaan Muuttolintumaisemaa vuonna 1974. Se ja myös useat muut runoteokset ammentavat aiheensa luonnosta. Keskeistä niissä on yksinäisyys ja tunne elämän hukkaan kulumisesta. Usein Salakka kuvaa runoissaan elämän pysähtyneitä hetkiä ja ahdistavaa muuttumattomuutta. Kahdeksankymmentäluvun tuotannossa eleettömästi kuvatut onnenhetket saavat lisää tilaa. Hannu Salakan viimeiseksi teokseksi jäi runokirja Tauko ennen laulua (2000). Se käsittelee lähestyvää kuolemaa ja elämän tyhjyyttä armottoman lakonisesti.

 

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Muuttolintumaisemaa. Runoja. Otava 1974.

Puu katsoo kauas yli metsän. Runoja. Otava 1976.

Kesä kesältä syvemmin. Runoja. Otava 1977.

Myötäisien tuulien risteyksessä. Runoja. Otava 1978.

Kasvot elämän varrelta. Runoja. Otava 1979.

Metso. Novelleja. Otava 1980.

Vihreän veden pohjalla. Runoja. Otava 1981.

Ennen kaipasin tähän. Runoja. Otava1983.

Nuoruus. Novellikokoelma. Otava 1984.

Liitupuut. Novellikokoelma. Otava 1985.

Myös todellisuus on uskonto. Runoja. Otava 1986.

Kesästä kaduille, kaduilta syksyyn. Romaani. Otava 1988.

Niin joudun kauas tulevaisuuteen. Runoja. Otava 1989.

Kuin unessa viipyen. Runot 1974 -1989. Otava 1990.

Yöllä näin kaiken vapaan maan. Runoja. Otava 1990.

Koneella kirjoitetut kirjeet. Romaani. Otava 1992.

Ensirakkauden jälkeen. Romaani. Otava 1993.

Päivien laskut. Romaani. Otava 1995.

Vuoden viimeisenä ja ensimmäisenä yönä. Runoja. Otava 1996.

Valveunivaeltaja. Pienoisromaani. Otava 1999.

Tauko ennen laulua. Runoja. Otava 1999.

Valtion kirjallisuuspalkinto 1982.

 

Lähdetiedot

Suomalaisia nykylyyrikoita. Toim. Helena Saaristo. Kirjastopalvelu oy 1986, s.120 – 122.

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s.597.

http://wikipedia.org/wiki/Hannu_Salakka

http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+runous&rid=87

Salakka, Esko Ensio

Luonnehdinta

Esko Salakka on pitkänlinjan metsäalan ammattilainen, jonka teksteistä näkyy alan asiantuntijuus, mutta myös rakkaus luontoon. Vaivatta Salakka liikkuu luonnossa, mutta kohtaa myös ihmiset ja näitten pyrkimykset. Säämingin ja Punkaharjun maisemat ja kylät antavat paikan hänen romaaniensa tapahtumille.

 

Faktaa

Esko Salakka syntyi Säämingissä metsätyömiehen perheen vanhimpana lapsena 12.6.1924. Hän kävi Ruhvanan kansakoulun hyvin arvosanoin ja jatkoi koulunkäyntiä Parikkalan yhteiskoulussa. Taloudellisista syistä oppikoulunkäynti piti kuitenkin lopettaa ja lähteä savottatöihin. Iän ja taitojen karttuessa Esko Salakka pääsi harjoittelijaksi metsäyhtiöön. Pian osaava nuori mies sai työnjohtajan paikan. Myöhemmin Salakka siirtyi metsän ostomieheksi, jossa tehtävässä hän oli eläkkeelle siirtymiseen saakka. Puoli vuosisataa metsäalan eri tehtävissä teki niin metsäympäristön kuin alan työtehtävät ja muutokset hyvin tutuiksi. Salakasta oli tullut metsien mies. Tätä metsäluonnon läheisyyttä täydentävät vielä hänen harrastuksensakin, joita ovat olleet riistanhoito, hirvenhiihto, metsästys ja kalastus.

Nuorena miehenä Esko Salakka muutti Punkaharjulle. Hän avioitui ja hänellä on kaksi tytärtä. Nykyään hän asuu vaimonsa Elman kanssa Punkaharjun Putikossa.

 

Kirjailijaura

Pikkupojasta saakka Esko Salakka luki kirjoja. Hänen mielikirjailijoitaan olivat Veikko Huovinen ja Ilmari Kianto. Myöhemmin mielikirjallisuutta ovat olleet Kalle Päätalon, Sirkka Laineen ja Väinö Linnan teokset.

Kirjoittamisharrastuksen Esko Salakka aloitti vasta eläkkeelle päästyään. Hän koki että kirjoittamien on hyvää terapiaa ikääntyvälle eränkävijälle. Salakka kävi Sirkka Laineen kirjoittajakurssin ja alkoi kirjoittaa parhaiten tuntemastaan aihealueesta eli metsäluonnosta ja siihen liittyvistä aiheista. Esko Salakan kirjallisina tukihenkilöinä toimivat Tiina Strandén, Seppo Korpelainen ja Veijo Tidenberg. Myös omat lapset kannustivat kirjoittajan uralla eteenpäin. Esko Salakan ensimmäinen kirjallinen tuote oli Puruvesi-lehdessä julkaistu jahtiseuruetarina vuonna 2005. Samana vuonna ilmestyi hänen esikoisteoksensa Suvisavotta. Sen jälkeen hän on julkaissut vielä kaksi muuta romaania ja työn alla on jo seuraava. Teoksissaan Salakka kuvaa metsiä ja metsäluontoa, mutta myös ihmistä, hänen rehellisyyttään ja peräänantamattomuuttaan.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Suvisavotta. Romaani. Suomen Uittoperinneyhdistys 2005.

Rintarossi. Romaani. CS-group oy 2007.

Jänkäpolku. Romaani. CS-group oy 2008.

Apuraha Metsämiesten säätiöltä 2007.

Apuraha Metsämiesten säätiöltä 2008.

 

Motto

Älä tuomitse, ennen kuin olet saanut totuuden selville.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Sahlstén, Anna Vilhelmiina

( o.s. Hammar)

 

Luonnehdinta

Mikkelin Tyttökoulun taideaineitten opettajana elämäntyönsä tehnyt Anna Sahlstén oli monipuolinen kulttuurihenkilö, mutta suurin palo hänellä oli kirjoittamiseen. Hän kirjoitti useita kymmeniä näytelmiä lapsille ja aikuisille. Sekä hänen näytelmissään että tyttöromaanissaan Tuulantei (1922) näkyy mikkeliläistä paikallisväriä niin henkilöissä kuin miljöössäkin.

 

Faktaa

Anna Sahlstén syntyi 26.1.1875 Salossa monilapsisen perheen tyttärenä. Hän valmistui Jyväskylän seminaarista 1899 ja teki koko elämäntyönsä Mikkelin Tyttökoulussa laulun, piirustuksen ja kaunokirjoituksen opettajana. Hän opiskeli innokkaasti Kouluhallituksen järjestämillä täydennyskursseilla ja kävi tutustumassa taidekokoelmiin ulkomailla saakka.

Hän avioitui vuonna 1902 Mikkelin lyseon lehtorin P.A.Sahlsténin kanssa ja heille syntyi viisi lasta. Heidän kodistaan muodostui kulttuurikoti, jossa vaalittiin monenlaisia taideharrastuksia.Virkatyönsä ja perheensä ohella Anna Sahlstén perusti Mikkeliin yhdistyksiä ja seuroja, johti kuoroja, kirjoitti ja ohjasi näytelmiä sekä harrasti urheilua.

Anna Sahlstén kuoli 25.11.1939.

 

Kirjailijaura

Musiikin ja kuvataiteiden lisäksi kirjoittamisesta tuli tärkeä osa nuoren perheenäidin Anna Sahlsténin elämää. Koulun juhliin ja maksullisin iltamiin hän kirjoitti lukuisia näytelmiä ja kuvaelmia, joista suurin osa on painettuja. Kirjoittamisen helppoutta todisti hänen työskentelytapansa. Usein hän kirjoitti näytelmää sitä mukaa kun sitä harjoiteltiin. Joskus oli viimeinen näytös täysin valmis vasta kenraaliharjoituksessa. Anna Sahlstén kirjoitti sekä lastennäytelmiä että seuranäytelmiä ja yhden tyttöromaanin.

Hänen lastennäytelmänsä ovat yleensä satunäytelmiä, joissa vuoropuhelu on eloisaa ja juonenkäänteet täynnä kätkettyä opetusta. Kansannäytelmät ja seuranäytelmät käsittelevät ajankohtaisia aiheita, kuten asevelvollisuuden pakoilua, herkkäuskoisuutta, muotihullutuksia ja maaltamuuttoa. Näytelmissä on vauhtia ja huumoria aina farssiksi saakka.

Vielä sairasvuoteellaan Anna Sahlstén viimeisteli käsikirjoituksiaan ja haaveili aikuistenromaanin kirjoittamisesta.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Nukkekaupassa. Lastenäytelmä.1904.

Joulutunnelma. Lastennäytelmä. 1905.

Joulutonttujen luona. Lastennäytelmä. 1910.

Pikku Kertun joulu. Lastennäytelmä.1911.

Kansan ystävä. Seuranäytelmä. 1925.

Isänmaallisia lausuntakuvaelmia. Seuranäytelmäkokoelma.1926.

Neljätoista kuvaelmaa. Seuranäytelmäkokelma.1926.

Väärillä keinoilla. Seuranäytelmä.1926.

Serkku. Seuranäytelmä.1926.

Vehnäskestit. Lastennäytelmä.1926.

Toini. Lastennäytelmä.1926.

Myllärin muorin oppilaat. Lastennäytelmä.1926.

Paimen- Pertti ja Prinsessa Priscilla. Lastenäytelmä.1926.

Kepponen. Lastennäytelmä.1926.

Lauripojan seikkailut. Lastennäytelmä.1926.

Savikukko. Lastenäytelmä.1926.

Huhtikuun ensimmäinen päivä. Lastennäytelmä.1926.

Kymmenen joulunäytelmää. Kokoelma.1926.

Tuulantei. Tyttöromaani.1927.

Elävät kuvat. Lastennäytelmä.1927.

Haltiattaren holhokki. Lastennäytelmä.1927.

Syntymäpäiväkirja.1928.

Kouluajan muistojen kirja.1932.

Vasaran alla. Seuranäytelmä.1935.

Nyt on meilläkin Miss. Seuranäytelmä.1935.

Jouluporsas. Lastennäytelmä.1936.

Taikaharppu. Lastennäytelmä.1937.

Jouluohjelmaa valmistellaan. Lastennäytelmä.1937.

Mummon lapsikullat. Lastennäytelmä.1937.

Lisäksi useita muita näytelmäkäsikirjoituksia, lehtijuttuja, kirja-arvosteluja ja runoja.

 

Motto

Usko, toivo, rakkaus, työ,

ne elämäsi kulmakiviksi lyö.

 

Lähdetiedot

Lakio Tyyne, Anna Salstén, opettaja ja kirjailija. Teoksessa Mikkelin tyttölyseo 1879 – 1954, s. 51 -61.

Mikkelin tyttölyseo 1879 – 1954. Mikkelin Tyttölyseon Seniorit ry 1954, s. 131.

Rönkä, Jouko Juhani

Luonnehdinta

Mikkelissä pitkään asunut Jouko Rönkä kuvaa proosateoksissaan satiirin ja huumorin keinoin erilaisia ihmiskohtaloita sodanjälkeisessä Suomessa. Vaikka hänen teoksissaan on paljon mielikuvitusta, savolaisuus ja eritoten eteläsavolaiset ihmiset, elämäntapa ja miljöö vilahtelevat niissä tuon tuostakin.

 

Faktaa

Jouko Rönkä syntyi mökinpoikana Iisalmen maalaiskunnassa 13.6.1933. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän vietti Iisalmessa. Hän valmistui agrologiksi Hyvinkään Agrologiopistosta vuonna1957. Pääasiallisen elämäntyönsä hän teki kuitenkin pankinjohtajana Mikkelissä. Nykyään Rönkä asuu Helsingissä, mutta viettää vapaa-aikansa Kangasniemellä. Hän on naimisissa ja hänellä on neljä lasta ja yhdeksän lastenlasta. Jouko Rönkä harrastaa liikuntaa ja kalastusta.

 

Kirjailijaura

Jo nuorena Jouko Rönkä harrasti kirjallisuutta mm. nuorisoseuroissa ja Nuoren Voiman liitossa, sillä muuta tekemistä maalla ei juuri ollut. Hänen ensimmäisiä mielikirjailijoitaan oli Aapeli, jonka koko tuotannon hän luki innolla. Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen oli hänen lempikirjansa. Erityisesti mielikuvitus ja huumori kiinnostivat nuorta lukijaa. Myöhemmin hänen mielikirjailijoitaan ovat olleet mm. Pentti Haanpää ja Veikko Huovinen.

Työelämäaikana Jouko Rönkä kirjoitti pakinoita ja artikkeleita ammattilehtiin. Hän hankki myös kirjoittajakoulutusta Jyväskylän yliopistossa ja Oriveden opistossa. Hänen tekstiensä esilukijoita ovat olleet mm. Anne Ilves ja Pirkko Heikkinen. Vasta eläkkeelle jäätyään Jouko Rönkä ryhtyi todenteolla kirjoittamaan ja julkaisemaan tekstejään. Koska hänellä oli huonoja kokemuksia suurista kustantajista, hän perusti oman kustannusyhtiön Mallos-kustannuksen v.1997. Hänen ensimmäinen novellikokoelmansa Käärme ja kyyhkynen ilmestyi 1996. Sillä hän voitti Möllärimestari-palkinnon. Sen jälkeen hän on julkaissut kuusi kirjaa. Kirjojen teemoina ovat sodanjälkeisen Suomen rakentaminen ja 1990-luvun laman jäljet kehä kolmosen ulkopuolella. Kaunokirjallisin keinoin hän on kuvannut taustoja ja erilaisia ihmiskohtaloita. Keskeistä hänen teoksissaan on satiirin keinoin osoitettu ihmisten tyhmyys ja ahneus, mutta myös toivolle ja elämän tuomille yllätyksille on tilaa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Käärme ja kyyhkynen. Novelleja. Omakustanne 1996.

Seisovan sahan omistajan poika. Novelleja. Mallos-kustannus 1998.

Ei-kenenkään-maa. Novelleja. Mallos-kustannus 2000.

Kukkomaha. Romaani. Pilot-kustannus oy 2001.

Pirunsilmä. Romaani. Mallos-kustannus 2003.

Pihtari. Romaani. Mallos-kustannus 2006.

Verenvaihtoviikot. Novelleja. Mallos-kustannus 2009.

Lehtijuttuja, pakinoita; mukana antologioissa.

Mikkelin Kirjoittajat ry:n jäsen.

Kannelmäen kirjallisuuspiirin jäsen.

Möllärimestari 1997 ja 2001.

 

Motto

Ei tätä elämää kannata ottaa liian vakavasti.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

http://www.kolumbus.fi/jouko.ronka

http://www.taivalkoski.fi/paatalo-instituutti/mollari_1997.htm