Aune Alaja

Aune Elina Alaja (o. s. Torikka; 14. helmikuuta 1915 Parikkala – 4. elokuuta 1991) oli suomalainen uskonnonopettaja ja kirjailija.

Aune Alajan vanhemmat olivat kansakoulunopettaja Topias Torikka ja Amanda Elvira Haapaniemi. Hän oli naimisissa vuodesta 1937 Mikkelin hiippakunnan piispan Osmo Alajan kanssa.

Teoksia (tummennetut kotiseutukokoelmassa)

Olemme löytäneet toisemme : kertomus. Kuva ja sana, Helsinki 1948

Älä pelkää!. Herättäjä-yhdistys, Lapua 1955

Odotusten aamu : runoja. 1989

Myös isämme uskoivat ennen ; kirj. Aune ja Osmo Alaja. O. Alaja, Tampere 1991

Elina Aro

Hanna Elina Arohonka, o. s. Aarnio, kirjailijanimi Elina Aro (16. marraskuuta 1923 Lammi – 9. maaliskuuta 2007 Hämeenlinna) oli suomalainen äidinkielen lehtori ja kirjailija. Hän käytti myös nimimerkkiä Hannu Hartus yhdessä miehensä Veikko Arohongan kanssa.[1]

Elina Arohongan isä oli pastori ja myöhemmin tuomiorovasti Armas Aarnio. Hän vietti lapsuutensa ja nuoruusvuotensa Mikkelissä, opiskeli suomen kieltä Helsingin yliopistossa ja valmistui sieltä 1946. Elina Arohonka toimi äidinkielen opettajana 40 vuoden ajan muun muassa Jämsän yhteiskoulussa 1954–1968 ja Turussa Kastun koulussa 1969–1986.

Elina Arohonka kirjoitti useita lasten- ja nuortenkirjoja. Viimeksi hän julkaisi muistelmia Mikkelin sotavuosista ja elämänvaiheistaan. Elina Arohonka oli naimisissa vuodesta 1946 hämeenlinnalaisen Veikko Arohongan, aik. Alén kanssa

Teoksia (tummennetut kotiseutukokoelmassa)

Tuntemattomilla teillä : tyttöromaani. Pellervo-seura, Helsinki 1947

Nokkoskaarteen Piritta. Pellervo-seura, Helsinki 1948

Villien tyttöjen koulu. WSOY 1948, 2. painos Karisto 1954

Karela tulee meren yli. Valistus, Helsinki 1950, 2. painos 1954

Kolmikon riemuvuosi. Valistus, Helsinki 1950

Kolmikko karkuteillä, seikkaillen maalla ja merellä. Valistus, Helsinki 1951

Eliisa avaa oven : tyttöromaani. Karisto 1952

Katleena lähtee maailmalle : tyttöromaani. Valistus, Helsinki 1952

Enkeleillä on sulkasato : kuvasarja Kantturan kaupungin arjesta. Karisto 1953

Kolmikko talttuu. Valistus, Helsinki 1953

Yö vie sydämen. Karisto 1953

Ylermin sisar. Karisto 1955

Ystävämme Karoliina ; kuv. Helga Sjöstedt. Valistus, Helsinki 1955, 2. tark. painos 1978

Valkoinen Saapas ; kuv. Rolf Sandqvist. Otava 1956

Luunyrkin poika ; kuv. Lauri Manninen. Valistus, Helsinki 1957

Pikipallo : kesäinen kertomus kahdenlaisista kaksijalkaisista : kuv. Toivo Fahlenius. Valistus, Helsinki 1958

Pikipallon seuraajat : kesäinen kertomus. Valistus, Helsinki 1959 : VARKAUDESSA

Ruusutalon Maiju : kertomus pienen tytön kesästä. Valistus, Helsinki 1961

Leipurimestari Pim ; kuv. Veikko Karsten. Lasten oma kirjasto 40. WSOY 1962

Aina on haluttu kauniita olla : kauneudenhoidon historiaa : kuunnelma, kirj. Elina Aro ja Leena Puhakainen, ohjaus Risto Saanila ; laulut Sampo Hietanen ; esiintyjinä Turun kaupunginteatterin näyttelijöitä ja turkulaisia nuoria. WSOY Tietokuunnelma 1985

Anna arvo toisillekin : vähän vihjeitä käytöstavoista : kuunnelma, kirj. Elina Aro ja Leena Puhakainen, ohjaus Risto Saanila; esiintyjinä Turun kaupunginteatterin näyttelijöitä ja turkulaisia nuoria. WSOY Tietokuunnelma 1985

Rämäpäitä ja puukkojunkkareita : tarinaa jengeistä ja poikasakeista : kuunnelma, kirj. Elina Aro, Leena Puhakainen, ohjaus Risto Saanila; esiintyjinä Turun kaupunginteatterin näyttelijöitä ja turkulaisia nuoria. WSOY Tietokuunnelma 1985

Viinan kauhistus elikkä Turmiolan Tommi : tietoa alkoholin käytöstä ja raittiudesta : kuunnelma, kirj. Elina Aro, Leena Puhakainen, ohjaus Risto Saanila; esiintyjinä Turun kaupunginteatterin näyttelijöitä ja turkulaisia nuoria. WSOY Tietokuunnelma 1985

Kiemurakatu 3 ; kuv. Virpi Antikainen. WSOY 1985

Taikatempuntie 5 ; kuv. Virpi Antikainen. WSOY 1987

Kiinanlyhdynkuja 7 ; kuv. Virpi Antikainen. WSOY 1988

Kummituskäytävä 9 ; kuv. Virpi Antikainen. WSOY 1989

Kanta-Hämeen lääkäriseura 1938-1988 : 50 vuotta on pitkä taipale elämää. Etelä-Hämeen keuhkovammayhdistys, Hämeenlinna 1989

Pinjaportti 11 ; kuv. Virpi Antikainen. WSOY 1990

Ratsurinne 13 ; kuv. Virpi Antikainen. WSOY 1991

Mikkelin loppiaisaatto 1940 ja muita sodan ankaria päiviä. Julkaisuja / Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto 35. Mikkeli 2005

Näin sen näin – sodan. Julkaisuja / Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto 37. Mikkeli 2006

Elina Aro – aina mikkeliläinen : muistikuvia lapsuudesta, nuoruudesta ja myöhemmistä elämänvaiheista. Julkaisuja / Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto 38. Mikkeli 2007

Nimimerkillä Hannu Hartus:

Kolmen sormen saari. Karisto 1954

Kolme kertaa musta kissa. Karisto 1963

Marja-Liisa Ahvenniemi (Aira Elisa)

Luonnehdinta

Marja-Liisa Ahvenniemi (ent. Kääriäinen) alkoi vuonna 2011 opetustyön ohella kirjoittaa ensimmäistä romaaniaan. Kvaliti Kustannus julkaisi esikoisromaanin, Lumilentäjän (415 s.) marraskuussa 2016 kirjailijanimellä Aira Elisa.

Ahvenniemi on kirjoittanut myös useita koulunäytelmiä ja satuja. Sanomalehdet Ilkka ja Järviseudun Sanomat ovat julkaisseet Ahvennimen runoja ja muita tekstejä.

Ahvenniemi asui Mikkelissä ensialkuun vuodesta 1975 vuoteen 2000. Työuransa Mikkelissä Ahvenniemi teki tuntiopettajana ja lehdentoimittajana kaupunkilehdessä. Myöhemmin Alajärvi asui Lappajärvellä, Tuusulassa ja Espoossa, kunnes paluumuutti Mikkeliin 2017.

Tällä hetkellä (2023) Ahvenniemi työstää kolmea uutta käsikirjoitusta.

Tuotanto

Runoja, näytelmiä, novelleja lehdissä

Lumilentäjä (Kvaliti Kustannus, 2016), nimellä Aira Elisa

Vartio, Marja-Liisa

( Marja-Liisa Orvokki Haavikko, o.s. Sairanen)

 

Luonnehdinta

Savonlinnassa syntynyt Marja-Liisa Vartio ennätti lyhyen ja kiihkeän uransa aikana kirjoittaa laajan tuotannon runoja ja proosaa. Hänen sanansa nousevat arjesta ja alitajunnasta, unista, toiveista ja peloista. Vartio oli 1950-luvun johtavia modernisteja ja häntä on luonnehdittu näkijäksi ja suomalaisen proosan uudistajaksi.

 

Faktaa

Marja-Liisa Vartio syntyi 11.9.1924 Savonlinnan lähellä Säämingin Kallislahdessa. Hänen vanhempansa olivat juuri eronneet, eikä kiertokoulun opettajana toiminut äiti kertonut muualle muuttaneelle isälle tyttären syntymästä. Kouluikään saakka Marja-Liisa kulki äitinsä mukana. Kun tyttö tuli kouluikään, äiti lähetti hänet isän luokse Nurmijärvelle. Siellä Marja-Liisa kävi kansakoulun ja suurimman osan oppikoulua. Tosin sotatalveksi 1939 -1940 äiti lähetti tyttärensä Pieksämäen yhteiskouluun. Loma-ajat Marja-Liisa vietti Säämingin Kallislahdessa. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Nurmijärven yhteiskoulusta 1944.

Sen jälkeen Vartio aloitti taidehistorian, estetiikan ja kirjallisuuden opinnot Helsingin yliopistossa ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1950. Jo ensimmäisen opiskeluvuoden aikana vuonna 1945 hän avioitui taidekauppias Valter Vartion kanssa. Heillä oli yhteinen adoptiolapsi. Kirjallisissa piireissä, mm. Sylvi Kekkosen järjestämissä kirjallisissa illanvietoissa, Marja-Liisa Vartio tutustui Paavo Haavikkoon. Tutustuminen johti avioeroon ja pikaiseen avioitumiseen Haavikon kanssa vuonna 1955. Perheeseen syntyi kaksi lasta. Perhe asui Helsingissä, mutta vietti kesät Savonlinnan Ahvensalmella.

Marja-Liisa Vartio aloitti kirjailijauransa lyyrikkona vuonna 1952, mutta keskittyi myöhemmin proosaan. Hänen tuottelias kirjailijauransa jäi kuitenkin lyhyeksi, sillä hän kuoli vaikeaan sairauteen Savonlinnan keskussairaalassa 17.6.1966 41-vuotiaana. Hänet on haudattu Savonlinnan Talvisalon hautausmaalle.

 

Kirjailijaura

Marja-Liisa Vartio piti pikkutytöstä saakka päiväkirjaa. Hän kirjoitti siihen hyvinkin yksityiskohtaisesti elämänsä tapahtumia ja purki tuntojaan. Sen lisäksi hän harjoitteli päiväkirjoissaan tietoisesti kirjoittamista ja erilaisia ilmaisutapoja. Nurmijärvellä oppikouluaikana Marja-Liisan äidinkielen ja historian opettaja Sisko Wilkama vaikutti hänen kirjalliseen kehitykseensä. Marja-Liisan lempirunoilijoita olivat tuolloin Uuno Kailas ja Edith Södergran. Helsingin yliopistossa Marja-Liisan opettajina toimivat mm. Onni Okkonen ja Rafael Koskimies. Kirjallisuuden sivulaudaturin Marja-Liisa Vartio teki tulenkantajien lyriikasta. Lyriikka oli tuossa vaiheessa hänelle kaikki kaikessa. Erityisesti häntä kiinnosti kansanrunous, joka merkitsi henkilökohtaista luomistyön herätettä. Marja-Liisa Vartion lyriikan voimana oli kansarunouden ja myyttien arkkityyppinen aineisto. Hänen esikoiskokoelmaansa (Häät 1952) kiitettiin omaperäiseksi uni- ja visiorunoudeksi. Vartion ominta aluetta olivat laajahkot kertovat runot. 1950-puolivälissä tavattuaan Paavo Haavikon Marja-Liisa Vartio siirtyi runoudesta proosaan. Hän kirjoitti paljon naisen elämästä, naisen ja äitiyden problematiikasta ja naisen arkisesta työstä. Hänen keskeisenä teemanaan oli ihmisten välisen viestinnän vaikeus, erityisesti miehen ja naisen viestinnän erot ja kohtaamattomuus. Usein Vartion henkilöt eivät löydä sanoja, joilla tulisivat ymmärretyiksi. Esikoisromaanissaan Se on sitten kevät (1957) Marja-Liisa Vartio kuvaa keski-ikäisen miehen ja naisen arkipäiväistä suhdetta. Vartion viimeiseksi teokseksi jäi vuonna 1967 postuumina julkaistu romaani Hänen olivat linnut. Se on oivallinen rouvan ja hänen palvelijansa suhteen kuvaus, mutta myös lyyrinen ja monitulkintainen kuvaus tietyn aikakauden päättymisestä.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Häät. Runoja. Otava 1952.

Seppele. Runoja. Otava 1953.

Maan ja veden välillä. Novelleja. Otava 1955.

Se on sitten kevät. Romaani. Otava 1957.

Mies kuin mies, tyttö kuin tyttö. Romaani. Otava 1958.

Säkki. Kuunnelma.1959.

Kaikki naiset näkevät unia. Romaani. Otava 1960.

Tunteet. Romaani. Otava 1962.

Saara. Kuunnelma. 1964.

Valkoinen kissa. TV-draama.1965.

Runot ja proosarunot. Kokoomateos. Otava 1966.

Hänen olivat linnut. Romaani. Postuumi teos. Otava 1967.

Valitut teokset. Otava 1969.

Purjelaiva. TV-draama.1973.

Toimitetut tekstit:

Ja sodan vuosiin sattui nuoruus. Päiväkirjat. Toim. Anna-Liisa Haavikko. Art House 1994.

Nuoruuden kolmas näytös. Päiväkirjamerkintöjä ja kirjeitä vuosilta 1941 – 1952 sekä uninovelli Vatikaani. Toim. Anna-Liisa Haavikko. Art House 1995.

Lyhyet vuodet. Päiväkirjamerkintöjä vuosilta 1954 -1966. Toim. Anna-Liisa Haavikko. Art House 1996.

Sylvi Kekkosen muotokuva. Yhdessä Paavo Haavikon kanssa. Art House 2000.

Valtion kirjallisuuspalkinto 1954,1958.

Haavikko-säätiö on julkaissut vuodesta 1994 alkaen Marja-Liisa Vartio –palkinnon.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985,s. 734 – 735.

Ahola Suvi, Kuvia hajanaisesta elämästä. Teoksessa Sain roolin, johon en mahdu. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Otava 1989, s. 537 – 546.

Vartio Marja-Liisa, Ja sodan vuosiin sattui nuoruus. Toim. Anna-Liisa Haavikko. Art House 1994.

http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/5596/

http://www.savonlinna.fi/kirjasto/LehtoNet/vartio.htm

http://mikaeli.mikkleiamk.fi/arkisto/kulttuuri/vartio

http://oppi.preview.jyu.fi/kirjallisuuden_aikajana/1900-luvun-suomalainen-kirjallisuus/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Marja-Liisa_Vartio

Tuukkanen, Anja Marketta

marketta Tuukkanen

(o.s. Björkman, ent. Virén)

Luonnehdinta

Mäntyharjulainen Marketta Tuukkanen on toiminut lähes puoli vuosisataa lehtien avustajana ja julkaissut eläkevuosinaan kolme kirjaa. Hänen runonsa ovat hetken tunnelmia arkisista asioista. Historiallisessa romaanissaan Tuukkanen yhdistää Mäntyharjun maisemiin faktaa ja fiktiota.

 

Faktaa

Marketta Tuukkanen syntyi 7.5.1925 Juvalla kahdeksanlapsiseen perheeseen. Kansakoulun hän kävi Hiirolssa Alamaan kansakoulussa ja jatkokoulun Mäntyharjussa. Sen jälkeen Marketta Tuukkanen hankki Loimaan maamieskouluissa maaoja kotitalousneuvojan koulutuksen. Sota-aikana hän toimi väliaikaisena kansakoulun opettajana viisi vuotta ja myös kerhoneuvojana 1940-luvulla. Tuukkanen on asunut useilla eri paikankunnilla ja toiminut monenlaisissa tehtävissä, mm. emäntänä ja toimistonhoitajana. Kuusikymmentäluvulta saakka Marketta Tuukkanen on ollut eri lehtien avustajana ja pitkään myös matkailuoppaana. Kirjoittamisen lisäksi hän harrastaa mm. käsitöitä ja lausuntaa.

Marketta Tuukkanen on leski ja asuu nykyään Mäntyharjussa.

 

Kirjailijaura

Jo kansakouluaikana Marketta kirjoitti runoja ja lausui koulun juhlissa. Hänen aineitaan luettiin usein ääneen. Äiti ja opettaja antoivat Marketalle kirjoja luettavaksi. Tyttö luki mm. Mika Waltarin ja Hilja Haahden teoksia. Myöhemmin hänen mielikirjailijoitaan ovat olleet mm. Laila Hirvisaari ja Raija Oranen. Runoilijoista Aila Meriluoto, Eino Leino ja Aale Tynni ovat olleet hänelle tärkeitä. Näiden runoja hän on myös esittänyt eri tilaisuuksissa. Omia runojaan Marketta Tuukkanen alkoi julkaista paikallislehdissä, ensimmäisen 14-vuotiaana. Toimiessaan lehtiavustajana hän sai lehtien toimitussihteereiltä opastusta kirjoittamiseen. Marketta Tuukkanen on käynyt myös joitain kirjoittajakursseja ja hänen ateljeekriitikoitaan ovat olleet mm. Juha Vallin ja Mari Mörö. Karisto antoi aikanaan myönteistä palautetta Marketta Tuukkasen teksteistä, mutta ei kuitenkaan julkaissut niitä. Niinpä hän ryhtyi itse julkaisemaan omia runojaan. Esikoiskokoelma Vieläkin innostun vähästä ilmestyi 1991. Tuukkasen kolmas julkaisu on Mäntyharjun oloja vuosina 1900 -1918 kuvaava historiallinen romaani Kasakan morsian (2001).

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Vieläkin innostun vähästä. Runokirja. Omakustanne 1991.

Sanon sen näin. Runokirja. Omakustanne 1994.

Kasakan morsian. Romaani. Omakustanne 2001.

Lehtijuttuja, kolumneja; runoja antologioissa.

Kulttuuriapuraha Mäntyharjun kulttuurilautakunnalta 2001.

 

Motto

Kannattaa yrittää ja yrittää. Kyllä se siitä!

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Toivonen, Markku

Luonnehdinta

Mikkelin lähellä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Markku Toivonen on nykyään tamperelainen runoilija, kirjailija ja sanataiteen opettaja. Hänen runonsa ovat intohimoisen rehellisiä ja laulullisia. Toivosen tarinat ja novellit ovat kerronnallisia ja ne näyttävät ihmisen raadollisuuden, mutta myös haurauden.

 

Faktaa

Markku Toivonen on syntynyt 10.12.1957 Hämeenlinnassa Hämeen linnaa vastapäätä. Suurimman osan lapsuudestaan hän vietti pientilan ainoana lapsena Mikkelin maalaiskunnan Korpijärven kylässä. Markku kävi Korpijärven kansakoulun ja Rantakylän kunnallisen keskikoulun. Ylioppilaaksi Markku Toivonen kirjoitti Porrassalmen yhteislyseosta vuonna 1976. Sen jälkeen hän opiskeli Tampereen yliopistossa mm. tiedotusoppia ja kirjallisuustiedettä. Hän työskenteli aluksi sanomalehden toimittajana ja lehtikuvaajana, kunnes ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Toivonen on työskennellyt Suomen Kulttuurirahaston stipendiaattina Ranskassa. Kirjailija-aikanaan hän on opettanut sanataidetta, tekstinkäsittelyohjelmien käyttöä ja typografian perusteita kirjoittajille useissa oppilaitoksissa.

Markku Toivonen on naimisissa ja hänellä on kaksi lasta. Hän asuu Tampereella ja harrastaa typografiaa, musiikkia, historiaa ja runojen esittämistä.

 

Kirjailijaura

Markku Toivosen vanhemmat ymmärsivät pojan luku- ja kirjoitusharrastukset ja kannustivat häntä niissä. Suvun esivanhempiin kuului talonpoikaisrunoilija Olli Kylmäläinen. Markun ensimmäiset kirjalliset tuotteet olivat 12-vuotiaana ruutupaperille kirjoitetut esseentapaiset tekstit. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän teki Länsi-Savo -lehteen uutis- ja kulttuurijuttuja. Lehti oli hänen ensimmäinen kirjoittajakoulunsa. Tietenkin hän myös luki paljon. Markku Toivonen pitää armottomista kirjailijoista, joilla on syvä tragiikan taju. Tällaisia ovat mm. Anton Tšehov, Raymond Carver, Anna Ahmatova, Gunnar Ekelöf ja Federico Garcia Lorca.

Lyriikasta Markku Toivonen kiinnostui vasta yliopistoaikanaan. Suomalaisista runoilijoista hän ihailee erityisesti rytmin ja muodon taitureita P. Mustapäätä, Lauri Viitaa ja Otto Mannista. Toivosen innostajia opiskeluaikana olivat mm. Harri Nordell ja Aarre Heino. Kirjailijauran kannalta ratkaisevaa oli kuitenkin Risto Ahdin pitämä Oriveden kesäkurssi vuonna 1983. Se muutti hänen elämänsä. Markku Toivonen muokkasi runojaan ja Risto Ahti kannusti häntä eteenpäin

Toivonen lähetti runonsa WSOY:lle. Vilho Vikstén toimitti hänen esikoiskokoelmansa Tähkämehuballadin vuonna 1984. Nykyään hänen esilukijoitaan ovat Juhani Ahvenjärvi ja Ville Hytönen. Vaikka ideoita ja ajatuksia on paljon, runot eivät synny helpolla.

” Runojen tekeminen on loputonta hiomista, pyyhkimistä ja täydentämistä, ajattelua ja opiskelua. Se on hetkittäistä haltioitumista, sitten lamaantumista, jopa epätoivoa ja lopulta uusien oivallusten tuottamaa riemua”, toteaa Markku Toivonen.

Tähän mennessä hän on julkaissut kymmenen teosta. Runojen lisäksi hän on kirjoittanut esseitä, novelleja ja näytelmiä.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Tähkämehuballadi. Runokokoelma. WSOY 1984.

Pimeä, kaunis puoliso. Runokokoelma. Art House 1988.

Runouden kuntokoulu. Esseekokoelma. Yhdessä Risto Ahdin kanssa. Kirjapaja 1988.

Sudenkorennon vuosisata. Runokokoelma. WSOY 1994.

Lalli. Näytelmä. Rauman kaupunginteatteri.1996.

Ihmeitä. Novellikokoelma. Atena 2000.

Tuonela Cola. Näytelmä. 2002.

Ajan synty ja muita runoja. Voipaalan taidekeskus 2003.

Rautapaita. Näytelmä. 2005.

Kuka yössä herää. Runokokoelma. Savukeidas Kustannus 2006.

Runoja käännetty ranskaksi, englanniksi, espanjaksi ja liettuaksi.

Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1985,1989,1995,2001,2007.

Einari Vuorela – runopalkintoehdokkuus 2008.

Pirkkalaiskirjailijat ry:n jäsen.

Suomen Kirjailijaliiton jäsen.

Suomen Näytelmäkirjailijaliiton jäsen.

Nuoren Voiman Liiton jäsen.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

http://www.lukukeskus.fi/lehdet/kiiltomato_net/markku_toivonen.html

http://www.tampere.fi/kirjasto/pirknamaankirjailijat/toivonen.htm

http://www.annikinkatu.net/runofestivaali/toivonen.htm

Toivola, Ritva Anneli

Kuva: Ville Palonen

Luonnehdinta

Mikkelissä lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt Ritva Toivola on julkaissut yli kolmekymmentä lasten- ja nuortenkirjaa. Hän liikkuu fantasiamaailmassa, mutta kirjoissa on myös elävää elämää, jota hän tarkastelee usein mielikuvitus- ja eläinhahmojen kautta. Mielikuvituksellisten teosten taustalla pilkahtelee sielunmaisemaksi jäänyt eteläsavolainen järviseutu.

 

Faktaa

Ritva Toivola syntyi Mikkelin maalaiskunnassa mielisairaanhoitajaperheeseen 26.2.1942. Lapsuutensa ja nuoruutensa hän asui sairaala-alueella ja aloitti koulunkäynnin sairaalan omassa kansakoulussa. Ritva siirtyi sieltä Mikkelin tyttölyseoon, josta kirjoitti ylioppilaaksi 1963. Sen jälkeen hän hakeutui Helsinkiin opiskelemaan. Hän aloitti valtiotieteen opinnot, mutta keskeytti lukunsa ja opiskeli myöhemmin yleistä kirjallisuustiedettä. Ritva Toivola valmistui humanististen tieteiden kandidaatiksi 1974. Valmistuttuaan hän sai työpaikan Sanoma Osakeyhtiöstä lastenlehtien ja – kirjojen kustannustoimittajana ja toimitussihteerinä. Vuonna 1990 hän uskaltautui jäämään vapaaksi kirjailijaksi.

Ritva Toivola on naimisissa ja asuu Helsingissä. Hän harrastaa mm. puutarhanhoitoa sekä vesi- ja metsävaelluksia.

 

Kirjailijaura

Ritvan kiinnostus kirjallisuuteen heräsi vanhempien ansiosta. Äiti kuului sairaalan työntekijöiden kirjapiiriin. Hän rakasti kirjoja ja osti niitä tyttärelleen lahjoiksi. Isä taas kertoi hyvin elävästi kansantarinoita lapsuudenajoiltaan. Ritva luki innokkaasti kirjaston kirjoja lapsena ja nuorena. Hänen lempilukemistaan olivat mm. Topeliuksen ja Anni Swanin sadut, Aarresaari, Robin Hood ja Kolme muskettisoturia. Tyttökouluaikana hän ihastui Dostojevskin kirjoihin sekä kuunnelmiin ja elokuviin. Ritva kirjoitti lapsesta saakka tarinoita ja piti päiväkirjaa. Tyttölyseossa hän piti ainekirjoituksesta ja toimi koululehden päätoimittajana. Äidinkielen opettajat kannustivat tyttöä kirjoittamaan. Ensimmäiset julkisuuteen ajattelemansa runot Ritva Toivola kirjoitti yliopistovuosinaan ja lähetti niitä runokilpailuihin. Opintojen välissä kesälomallaan hän kirjoitti lastenkirjan ja lähetti sen WSOY:lle. Kustantaja hyväksyi sen muutoksin ja Ritva Toivola teki ehdotetut korjaukset. Hänen esikoiskirjansa Taikametsän tuliketut ilmestyi 1974. Seuraava kirja ilmestyi toisen kustantajan kautta vuonna1979, ja siitä alkoi Ritva Toivolan varsinainen kirjailijaura. Hän on sen jälkeen kirjoittanut lasten tai nuorten kirjan lähes joka vuosi. Kirjailijaksi Ritva Toivola opiskeli lukemalla ja kirjoittamalla eikä käynyt mitään kirjoittajakursseja. Hänen ateljeekriitikoitaan ovat olleet kustannustoimittajat sekä lastenkirjakriitikko Kerttu Manninen. Ritva Toivolan ensimmäiset satukirjat olivat perinteisiä satuja. Pitkät saturomaanit ja nuortenromaanit ovat olleet hänen ominta aluettaan, mutta nykyään hän kirjoittaa tarinoita, joissa fantasia ja todellisuus yhdistyvät.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Taikametsän tuliketut. Lastenromaani. Kuv. Maijaliisa Kauppinen. WSOY 1974.

Hunajakarhut, jääkarhut. Lastenromaani. Kuv. Ulla Vaajakallio.W+G 1979.

Kaislaluodon Pitkäsiipi. Lastenromaani. Kuv. Ulla Vaajakallio.W+G 1981.

Kapteeni Vaskiparta. Lastenromaani. Kuv. Hannu Taina.W+G 1983.

Miiru ja balettitossut. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio.W+G 1983.

Ilveilijän aarre. Lastenromaani.W+G 1984.

Aleksi ja taikahöyhen. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio.W+G 1985.

Tanssiva lohikäärme. Kertomus nepalilaislasten elämästä. Kuv. Leena Ahvonen-Mäkiö. Unicef 1985.

Kun pikkukorva sai siivet. Lastenromaani. Kuv. Maileena Kurkinen.W+G 1986.

Aleksi ja punainen pipo. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio.W+G 1987.

Rikottu tiikeri. Nuortenromaani.W+G 1988.

Kaukana Unihiekkakuussa. Lastenromaani. Kuv. Kristiina Louhi. Tamami 1989.

Konsta Karhukaupungissa. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio. Sanomaprint 1989.

Konsta ja pärinä. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio. Sanomaprint 1989.

Konsta pyöräilee. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio. Sanomaprint 1990.

Konsta salapoliisina. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio. Sanomaprint. 1990.

Matka Höyhenplaneetalle. Lastenromaani. Kuv. Kristiina Louhi. Tammi 1990.

Apinakuninkaan juhlat. Kuvakirja. Kuv. Mika Launis. Sanomaprint 1991.

Panssarimyyrä. Fantasia- ja scifi-kertomus nuorille. Tammi 1991.

Konsta urheilee. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio. Sanomaprint 1991.

Kellokassin arvoitus. Lastenromaani. Kuv. Timo Kästämä. Tammi 1992.

Konstan mehutaika. Kuvakirja. Kuv. Ulla Vaajakallio. Lasten Oma kirjakerho1993.

Tuuli postiryöstäjien jäljillä. Lastenromaani. Kuv. Timo Kästämä. Tammi 1994.

Hopearatsu. Nuortenromaani. Tammi 1995.

Kukkanen, kumma koira. Lastenromaani. Kuv. Markus Majaluoma. Tammi 1996.

Vampyyrimuoti. Fantasiakertomuksia nuorille. Tammi 1996.

Kesäpuison kettu. Lastenromaani. Kuv. Ulla Vaajakallio. Tammi 1997.

Turmankukka. Nuorten fantasiaromaani. Tammi 1998.

Musta Miksu, taikurikissa. Lastenromaani. Kuv. Virpi Talvitie. Tammi 1999.

Kerkkonen ja verkkokanuuna. Lastenromaani. Kuv. Kristiina Louhi. Tammi 2000.

Rautalintu. Nuorten fantasiaromaani. Tammi 2000.

Purjehtiva pallo. Lastenromaani. Kuv. Liisa Kallio. Tammi 2001.

Ruosteusva. Nuoren fantasiaromaani. Tammi 2001.

Karhu ja kultakuoriainen. Lastenromaani. Kuv. Mika Launis. Tammi 2002.

Salaiset aikamatkat. Nuorten scifi-romaani. Tammi 2003.

Kummitusjuna. Fantasia- ja scifi-kertomuksia nuorille. Tammi 2004.

Arvaamaton aikamatka. Nuorten scifi-romaani. Tammi 2005.

Aavelinnut. Nuorten fantasiaromaani. Tammi 2007.

Tuomas Karhumieli. Nuorten fantasiaromaani. Ilm. syksyllä 2009. Tammi.

Lehtijuttuja, suomennoksia; mukana antologioissa.

Nuorisokirjallisuuden valtionpalkinto 1982,1987.

Arvid Lydecken – palkinto 1984,1992.

Amerin kulttuurisäätiön palkinto 1984.

Suomalainen kuvakirjapalkinto yhdessä Mika Launiksen kanssa 1994.

Jaettu  3. palkinto Portti-lehden fantasianovellikilpailussa 1994.

Topelius-palkinto 2004.

Valtion 5-vuotinen taitelija-apuraha, kirjastoapurahoja.

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n johtokunnan jäsen 1982 – 1985, 1987 – 1989.

Nuoren Voiman liiton hallituksen jäsen 1984 – 1985.

Suomen Nuortenkirjaneuvoston johtokunnan jäsen 1988 – 1991.

Suomen Nuorisokirjallisuuden Instituutin kannatusyhdistyksen hallituksen jäsen 1990 – 1993.

Helsingin Kirjailijoiden hallituksen jäsen 2008 –.

Selkokirjatyöryhmän jäsen 2007 -.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s. 700 – 701.

Vaijärvi Kai, Ritva Toivola. Teoksessa Suomalaisia lasten- ja nuortenkirjailijoita IV. Kirjastopalvelu oy 1987, s. 187 – 189.

http://www.tammi.fi/kirjailijat/kirjailija/69

http://www.nuorisokirjailijat.fi/main.php?k=114s=k

http://fi.wikipedia.org/wiki/Ritva_Toivola

Tikka, Eeva Kaarina

Luonnehdinta

Ristiinassa syntynyt ja lapsuutensa viettänyt Eeva Tikka on ennen kaikkea ihmisten ja luonnon kuvaaja. Hän kuvaa ihmistä elämän rajatilanteissa, tärkeiden kasvutapahtumien, muutosten ja menetysten edessä. Särkyminen ja eheytyminen ovat keskeisiä teemoja hänen tuotannossaan. Runoissaan, novelleissaan ja romaaneissaan Eeva Tikka kuvaa usein Saimaan Yöveden maisemia ja tunnelmia.

 

Faktaa

Eeva Tikka syntyi Ristiinan Himalansaaressa 31.7.1939 opettajaperheen toiseksi nuorimpana tyttärenä. Hän aloitti koulunkäynnin Himalansaaressa, mutta vuonna 1951 perhe muutti Pohjois-Karjalaan ja Eeva kävi kansakoulun loppuun Pielisjärvellä. Sen jälkeen hän opiskeli kansanopistossa sekä kansankorkeakoulussa. Keskikoulun Eeva suoritti yksityisoppilaana Lieksassa ja hakeutui sen jälkeen Helsingin yksityislyseon iltalinjalle. Ylioppilaaksi hän kirjoitti vuonna 1963 ja opiskeli sen jälkeen biologian ja maantiedon opettajaksi Helsingin yliopistossa. Opettajana Eeva Tikka työskenteli mm. Savonlinnassa ja Pohjois-Karjalassa vuoteen 1982 saakka. Opettajantyönsä ohessa hän oli julkaissut jo viisi romaania ennen kuin uskaltautui vapaaksi kirjailijaksi.

Nykyään Eeva Tikka asuu Joensuussa. Hän on naimisissa ja harrastaa kirjallisuuden lisäksi mm. luontoretkiä ja luonnontarkkailua, puutarhatöitä ja musiikin kuuntelua. Hänellä on edelleen kesäpaikka lapsuudenmaisemissa Ristiinassa.

 

Kirjailijaura

Eeva Tikka oppi lukemaan jo alle kouluikäisenä. Satuvaiheen jälkeen hän lainasi koulun kirjastosta etenkin Anni Swanin ja Aili Konttisen tyttökirjoja. Pohjois-Karjalaan muuton jälkeen kirjallisuuden harrastaminen tuli tietoisemmaksi Ruunaan kyläkirjaston ansiosta. Eeva tutustui maailmankirjallisuuden klassikoihin ja murrosikäisenä kiinnostui mm. V.A.Koskenniemen, Kaarlo Sarkian ja Aaro Hellaakosken runoista. Aikuisena Eeva Tikka on palannut yhä uudelleen venäläisten ja kotimaisten klassikoiden pariin, mutta seuraa myös nykykirjallisuutta.

Ensimmäiset runonsa Eeva Tikka kirjoitti 12 -13-vuotiaana ja jatkoi kirjoittamista myös kansanopistoaikanaan. Ensimmäiset julkaistut runot painettiin kansanopiston lehteen hänen ollessaan 16-vuotias. Kouluaikanaan Eeva sai myönteistä ja kannustavaa palautetta äidinkielen opettajiltaan. Kiinnostus ja halu kirjoittamiseen jatkui, ja lopulta hän halusi julkaista oman kirjan. Eeva Tikka lähetti useita kertoja runokokoelmiaan eri kustantajilla, sai palautetta ja lopulta kehotuksen kirjoittaa proosaa. Esikoiskirjan työstäminen noin kolmekymmenvuotiaana oli kokeilu. Eeva Tikka testasi, osaako hän kirjoittaa proosaa runojen jälkeen. Gummerus kiinnostui hänen tekstistään ja niin esikoisromaani Kuin vaahteranlehtiä iholla ilmestyi vuonna 1973. Se kannusti jatkamaan. Sen jälkeen Eeva Tikka on kirjoittanut kolmisenkymmentä runo-, satu- ja novellikokoelmaa sekä romaania. Hän ei ole opiskellut kirjoittamista muuten kuin lukemalla ja kirjoittamalla. Aiheet voivat itää mielessä pitkään tai välähtää odottamatta. Usein hän kuvaa ihmisiä elämän rajatilanteissa ja muutosten keskellä. Hän käsittelee ihmissuhteita, ihmisten erilaisuutta, kohtaamisia ja sieluntiloja. Vaikka Eeva Kilven kirjat ovat realistisia kuvauksia, keskeisintä on se, mitä ihmisen sisällä tapahtuu. Biologin koulutuksen saaneella kirjailijalla luonto on myös vahvasti läsnä hänen teksteissään ja luontokuvat saavat usein symbolista ja myyttistä sisältöä.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Kuin vaahteranlehtiä iholla. Romaani. Gummerus 1973.

Tunturisusi. Romaani. Gummerus 1975.

Punainen härkä. Romaani. Gummerus 1977.

Hiljainen kesä. Romaani. Gummerus 1979.

Jyrkänparras. Romaani. Gummerus 1981.

Annu. Romaani. Gummerus1983.

Alumiinikihlat. Novellikokoelma. Gummerus1984.

Satuja. Satukokoelma. Gummerus1984.

Aurinkoratsastus. Romaani. Gummerus 1986.

Kalliomaalaus. Runokokoelma. Gummerus 1987.

Virranhaltijan salaisuus ja muita satuja. Gummerus 1987.

Palavat kuvat. Romaani. Gummerus 1988.

Yön lintu ja siivetön. Satukokoelma. Gummerus 1989.

Lukitttu kaivo. Runokokoelma. Gummerus 1989.

Kuningaskalastaja. Novellikokoelma. Gummerus 1990.

Enkeli astuu virtaan. Runokokoelma. Gummerus 1991.

Pythonin yö. Novellikokoelma. Gummerus 1992.

Pojan paluu. Romaani. Gummerus 1993.

Rauhaan on vielä matkaa. Runokokoelma. Gummerus. 1994.

Majatalo Pimeä Kuu. Satukokoelma. Tammi 1994.

Tulen jano. Novellikokoelma. Gummerus 1995.

Kahdesti kastettu. Novellikokoelma. Gummerus 1997.

Lohikäärmekylpy. Romaani. Gummerus 2000.

Haapaperhonen. Novellikokoelma. Gummerus 2002.

Odotus ja ilo. Runokokoelma. Gummerus 2003.

Mykkä lintu. Romaani. Gummerus 2004.

Hidas intohimo. Novellikokoelma. Gummerus 2007.

Artikkeleita, novelleja, kolumneja, runoja lehdissä ja antologioissa.

Kirjoja ja tekstejä käännetty ruotsiksi, venäjäksi, viroksi, latviaksi, hepreaksi, vietnamiksi, portugaliksi, englanniksi, ranskaksi ja saksaksi.

Gummeruksen Kaarlen-päivän palkinto 1976,1980,1987.

Valtion kirjallisuuspalkinto 1980,1985,1987,1990.

Kiitos kirjasta – mitali 1980.

Pohjois-Karjalan läänin taidepalkinto 1980.

Kirkon kirjallisuuspalkinto 1984.

Anni Swan – mitali 1988.

Suomen Maakuntakirjailijoiden kirjallisuuspalkinto 1989.

Arvid Lydecken – palkinto 1990.

Pekkas-palkinto 1996.

Finlandia-palkintoehdokas 1986, 2000.

Karjala-palkinto 2002.

Suomen Kulttuurirahaston palkinto 2009.

Apurahoja mm. valtion 3-vuotinen taiteilija-apuraha 1982 – 1984, 1987 – 1989 ja valtion 15-vuotinen taiteilija-apuraha 1991- 2004.

Suomen Kirjailijaliitto ry:n jäsen.

Suomen Maakuntakirjailijat ry:n jäsen.

Pohjois-Karjalan kirjallisuusyhdistys Ukri ry:n jäsen ja johtokunnassa.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s 694.

Enwald Liisa, Yhteisön syrjäläiset – Eeva Tikka. Teoksessa Sain roolin johon en mahdu. Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Toim. Maria-Liisa Nevala. Otava 1989, s. 726 – 728.

http://pkkirjailijat.jns.fi/

http://www.gummerus.fi/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Eeva_Tikka

Tiilikka, Leena Talvikki

( ent. Suutarla, o.s. Savolainen)

 

Luonnehdinta

Mikkelin tyttölyseosta ylioppilaaksi valmistunut sairaalateologi, perheneuvoja ja psykoterapeutti Leena Tiilikka näyttää elämää ja tunteita runoissaan voimakkaan kuvallisesti ja koskettavasti usein luonnonilmiöiden kautta siivilöitynä. Tarkkaan kirjoitetuilta riveiltä heijastuu myös hänen ammatillinen taustansa ja terapeuttinen näkökulma.

 

Faktaa

Leena Tiilikka syntyi Ensossa 21.12.1938 sähköpiiriesimiehen vanhimpana tyttärenä. Tyttöjä syntyi perheeseen kaikkiaan viisi. Perhe muutti isän työn perässä Etelä-Savoon ja asui mm. Sulkavalla, Hirvensalmella ja pitkään Mikkelin maalaiskunnan Otavassa. Leena kävi kansakoulua useammalla paikkakunnalla. Oppikoulun hän kävi Mikkelin tyttölyseossa ja kirjoitti ylioppilaaksi 1960. Sen jälkeen hän opiskeli teologian kandidaatiksi Helsingin yliopistossa ja valmistui sieltä vuonna 1966. Papiksi hänet vihittiin vuonna 1989. Henkilökohtainen auttamistyö kutsui häntä, ja hän suoritti sairaalasielunhoidon, työnohjaajan, perheneuvojan ja pariterapian koulutukset. 1980-luvun loppupuolen hän toimi Mikkelin tuomiokirkkoseurakunnan perheneuvojana ja sen jälkeen Riihimäellä vastaavassa tehtävässä.

Leena Tiilikka avioitui sokeiden papin Raimo Suutarlan kanssa ja heille syntyi kolme lasta. Avioeron jälkeen hän avioitui Antero Tiilikan kanssa.

Leena Tiilikka harrasti kirjallisuutta, kodin arjen asioita, puutarhanhoitoa, luonnon seuraamista ja hyötyliikuntaa luonnossa. Hän kuoli vaikeaan sairauteen Hämeenlinnassa 2.10.2006.

 

Kirjailijaura

Lapsesta saakka Leena Tiilikka kirjasi elämää ja tunteitaan runoiksi sekä päiväkirjan lehdille. Ensimmäisen runonsa hän julkaisi jo 9-vuotiaana Savo-Karjala –lehdessä. Leena luki paljon kaikenlaista kirjallisuutta ja hänen mielikirjailijansa oli mm. kirgisialainen Tšingiz Aitmatov.

Seitsemän- ja kahdeksankymmentäluvuilla Leena Tiilikka kirjoitti kolumneja eri lehtiin, tietotekstejä, saarnoja, virsiä, laulujen sanoituksia ja suomensi runoja. Työskentely sairaalasielunhoitajana ja perheterapeuttina antoi oivallisen näköalapaikan elämään. Hän kuunteli omia kokemuksiaan ja toisten tarinoita. Ajatukset pukeutuivat runoiksi. Leena Tiilikka kävi mm. Maria Säntin ja Risto Ahdin kirjoittajakursseilla Oriveden opistossa. Samuli Parosen seuran tiivis runorinki oli myös tärkeä runoilijana kehittymisen kannalta. Leena Tiilikan ensimmäinen runokokoelma Lähellä meri ilmestyi 1985. Sen jälkeen häneltä on julkaistu kolme runokokoelmaan, viimeinen postuumina hänen kuolemansa jälkeen. Runoissaan Tiilikka käsittelee parisuhdetta vuoroin miehen ja vuoroin naisen näkökulmasta. Hän kuvaa myös surusta toipumista, perheen arkea, pieniä hiljaisia hetkiä, sukupolvien ketjua ja viimeisissä runoissaan myös elämän rajallisuutta.

 

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Lähellä meri. Runokokoelma. Nimellä Leena Suutarla. Kirjaneliö 1985.

Elämän säätely ennen syntymää. Genetiikan, hedelmöityksen ja sikiödiagnostiikan eettisiä ongelmia. Yksi kirjoittajista. SKSK-kustannus 1987.

Punaiset helmet ja muita rukouksia. Runokokoelma. Kirjaneliö 1996.

Näkymätön jalkapuu vai pyhän kosketus. Kirjanen ripistä ja sielunhoidosta. Kirkkopalvelut 1998.

Ruusun kosketus. Runokokoelma. Samuli Parosen seura 2004.

Viimeiset helmet. Postuumi runokokoelma. Toim. Kaarina Ivanoff. Samuli Parosen seura 2006.

Kolumneja, laulujen ja virsien sanoituksia, suomennoksia; mukana antologioissa.

Samuli Parosen seuran johtokunnan jäsen.

Möllärimestari  2007.

 

Motto

Mitään et saa, jos mitään et anna.

 

Lähdetiedot

Mikkelin tyttökoulu 1879 – 1979. Muistokirja. Toim.Marja Myyryläinen. Mikkelin Tyttölyseon Seniorit ry 1979, s. 321.

Suomen teologit 1999. Suomen kirkon pappisliitto 1999, s. 812.

Elämä on läsnä Ruusun kosketuksessa. Kirj. Anu Kankaansydän-Lahtinen. Aamuposti oy.

Tarkkojen rivien kosketus. Kirj. Olli Seppälä. Kotimaa 18.2.2005.

Valmista vahvaa ja pelotonta runoutta. Kirj. Maija Pokkinen. Aamuposti 8.7.2008.

Antero Tiilikan antamat tiedot.

Pirkko Arolan antamat tiedot.

Anna-Liisa Rikalan antamat tiedot.

Tavaststjerna, Karl August

( salanimi Paul Dubois)

 

Luonnehdinta

Mikkelin maalaiskunnassa syntynyt Karl Tavaststjerna oli Suomen ensimmäinen moderni ruotsinkielinen kirjailija. Hän oli myös ensimmäinen kirjailija, jonka tuotannosta huokuu vähemmistöön kuulumisen tunne. Tavaststjerna oli realisti ja ensimmäinen runoilija, joka toi saaristomeren runouteemme.

 

Faktaa

Karl Tavaststjerna syntyi 13.5.1860 sotilasperheen poikana Annilan kartanossa Mikkelin lähellä.

Myöhemmin perhe muutti Hämeeseen, jossa molemmat vanhemmat kuolivat varhain. Eversti Ruinista tuli orpopojan holhooja.  Kahdeksantoistavuotiaana Karl aloitti arkkitehtiopinnot Polyteknillisessä opistossa ja valmistui sieltä vuonna 1883. Hän ei kuitenkaan toiminut tässä ammatissa muutamaa vuotta kauempaa, sillä kirjallisuus veti puoleensa. Hän matkusteli ulkomailla, mm. Keski-Euroopassa ja Ruotsissa. Ruotsinmatkaltaan hän löysi näyttelijätärpuolisonsa. Vaikka Tavaststjerna oli syntyperältään aristokraattinen, mieleltään hän oli kosmopoliitti, demokraatti ja myös suuri isänmaan ystävä. Ulkomailla ollessaan hän kirjoitti kotikielellään ruotsilla runoja ja romaaneja sekä muutaman näytelmän.

Suomeen palattuaan 1890-luvulla Tavaststjerna jatkoi tekstiensä julkaisemista, mutta taloudellisista syistä työskenteli myös toimittajana hankolaisessa ja porilaisessa ruotsinkielisessä lehdessä.

Karl Tavaststjerna kuoli 38-vuotiaana keuhkotulehdukseen Porissa 30.3.1898.

 

Kirjailijaura

Koulu- ja opiskeluaikanaan Karl kiinnostui kirjallisuudesta. Hän kävi innokkaasti teatterissa ja luki uusinta pohjoismaista sekä ranskalaista ja venäläistä kirjallisuutta. Jo tässä vaiheessa heräsi hänen kirjailijakutsumuksensa. Arkkitehdiksi valmistumisvuonnaan hän julkaisi esikoisrunokokoelmansa För morgonbris (1883), joka merkitsi realismin alkua suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa. Realismin eturiviin hän nousi varsinaisesti romaaneillaan. Tavaststjerna otti mallia ranskalaisesta naturalismista ja pyrki eroon romantisoivasta kerrontatavasta. Teksteillään hän pyrki riisumaan myös katteetonta kansallista ihanteellisuutta. 1860-luvun nälkävuosia kuvaava teos Hårda tider aiheutti lähes kirjasodan, sillä hän asetti siinä vastakkain köyhien ja rikkaiden kohtalon nostamalla esille epätasa-arvon. Aikansa suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa Karl Tavaststjerna oli yksinäinen susi, mutta hänen tuotannollaan on yhtymäkohtia suomenkielisten aikalaisten kuten Juhani Ahon ja Minna Canthin kanssa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

För morgonbris. Runoja.1883.

Frun emanciperar sig. Näytelmä.1885.

Nya vers. Runoja.1885.

Barndomsvänner. Romaani.1886. Lapsuudenystävät. Suom. Kari Jalonen.1985.

En inföding. Runoja.1887.

I förbindelser. Runoja. 1888.

Affärer. Näytelmä.1890.

Dikter in väntan. Runoja.1890.

Godnatt. Runoja.1890.

Ett vådligt experiment.1890

Marin och genre.1890.

Hårda tider. Berättelse från Finlands sista nödår.1891. Kovina aikoina. Kertomus Suomen viimeisten nälkävuosien ajoilta. Suom. Juhani Aho.1892.

Pyret 1891.

Fyra dramatiska småstycen.1891.

Kontraktet.1892.

Uramo torp. Näytelmä.1892. Suom. Uramon torppa.

Mot hemmet. Halfglömt julminne.1892.

Unga år.1892.

Heder och ärä.1893.

I förbund med döden. 1893.

Korta bref från enlång bröllåpresa.1893.

Kapten Tärnberg med flera berättelser.1894.

Kvinnoregemente.Roman från finska landsbygden.1894.

Korta brev från hemmets lugna härd.1895.

Finska vikens hemlighet. Salanimellä Paul Dubois.1895. Seikkailukertomus. Suomenlahden salaisuus. Suom. Urho Kivimäki.1918.

Dikter.1896.

En patriot utan fosterland. Anteckningar från det Finland som varit. 1896. Suom. Patriootti ilman isänmaata 1896.

Kertomuksia ja kuvauksia. Suom. Juhani Aho.1896.

Lauretus. Epopé i tretton sånger jämte ensamling efterlemnade lyriska dikter.1897.

Lille Karl. En gossesroman, berättad för stora och små. 1897. Suom. Pikku Karl.

Muru. Huvinäytelmä yhdessä näytöksessä. Suom. Anni Levander. 1899.

Valikoima runoelmia.1904. Suom. Walter Juva.1904. Elektroninen aineisto 2006.

Valitut teokset. Lapsuudenystävät. Kovina aikoina. Pikku Karl. Suom. Kari Jalonen, Juhani Aho. Esipuhe Pirkko Alhoniemi.1975.

Lisäksi postuumeina muita valikoimia, koottuja teoksia, kirjekokoelmia sekä käännöksiä mm. tanskan ja saksan kielelle.

Karl August Tavaststjernan mukaan on nimetty katu Helsingissä.

 

Lähdetiedot

Otavan kirjallisuustieto. Otava 1990, s. 773.

Pedersen Arne T, K.A. Tavaststjerna – vår man i Paris. Källan 1/2005.Sveska litteratur sällskapet informerar, s. 12 – 16.

http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/3657/

http://fennica.linneanet.fi/