Kirjastopolku
Luokat 7-9
Luokat 7-8
Seitsemännellä luokalla kiinnitetään huomio lukuharrastukseen. Lukemiseen innostetaan kirjaston kirjavinkkauksella ja kannustetaan sosiaaliseen lukemiseen jakamalla kokemuksia esim. Kirjastopolun oppilaiden alueella.
Kahdeksannella luokalla harjoitellaan ja syvennetään aiemmin opittuja taitoja. Mahdollisuuksien mukaan työskennellään ja vieraillaan kirjastossa opettajan ohjauksessa. Lumme-verkkokirjastoa, alla olevia linkkejä ja kirjaston aineistoja hyödynnetään opiskelutehtävissä kouluilla ja itsenäisesti.
Lukuvuonna 2024-25 7-luokkien kirjavinkkaus toteutetaan vain etänä pääkirjaston alueella. Niihin voivat osallistua myös lähi- ja seutukirjastojen alueiden koulut. Etävinkkaukset välitetään Teamsin kautta usealle luokalle yhtaikaa. Saat liittymislinkin ja ohjeita tunnille ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoita luokkasi vinkkaukseen tällä lomakkeella. Vinkkaus toteutetaan, jos viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä on ilmoittautunut yksikin luokka.
Kevään 2025 kirjavinkkaukset ja viimeinen ilmoittautumispäivä:
ke 5.2. klo 10-10.45 ja klo 13.15-14.00peruttu, korvaava kerta pyritään järjestämään myöhemmin- ma 7.4. klo 10-10.45 ja klo 13.15-14.00 (ilmoittaudu viimeistään 31.3.)
Ikävä kyllä alkukevään kirjavinkkaukset ovat peruuntuneet. Lukemisen tueksi voit kuitenkin varata tai tilata valmiita kirjakasseja, joista löydät tietoa tältä sivulta.
Voit myös hyödyntää muiden kirjastojen videovinkkauksia:
- Tampereen kaupunginkirjasto 2023, kesto n. 10 min.
- Nokian kaupunginkirjasto 2021, kesto n. 50 min.
- Kirjastokaista – Tarinasaalis 2024 ja Tarinasaalis 2023, useiden kirjastojen vinkkauksia lasten- ja nuorten kirjoista.
7. luokan äidinkielen opettaja:
- Ilmoittaudu etävinkkaukseen lomakkeella tai ota yhteyttä kirjastoosi
- Johdattele oppilaitasi aiheeseen esim. Sivupiirin (Kirjasampo) kirjavinkkien avulla
- Kerro kirjastolle kirjavinkkaukseen mahdollisesti liittyvistä tehtävistä ja jatkotyöstöstä ja muista toiveistasi
- Ole mukana kirjastolaisen vetämässä tuokiossa
- Anna palautetta käynnin jälkeen (palautelomake).
Kirjastotuokion vetäjä:
- Tutustu Kirjastopolun luokkakohtaisiin tavoitteisiin
- Valmistaudu tuokioon tältä sivustolta löytyvän materiaalin avulla tai muuten
- Sovi opettajan kanssa, millainen tuokio pidetään, esim. ohjatun ja vapaan ajan osuus.
Seitsemäsluokkalaisen tavoitteita Kirjastopolulla:
- tutustua eri kirjallisuuden lajeihin (kauno/tieto, kaunon lajit ja alalajit)
- syventyä tiettyyn tekstilajiin ja sen tulkintaan
- saada eväitä lukuharrastuksen monipuolistamiseen
- oppia hyödyntämään myös muita aineistoja (elokuvat, pelit, sarjakuvat) kirjallisuuden ja kulttuurin tuntemuksen kartuttamiseksi
- harjoitella lukukokemusten jakamista sosiaalisessa mediassa
- oppia tulkitsemaan ja tuottamaan mediasisältöjä
Kirjastopolkukäynnin esimerkkituntimallit 7-luokalle
Toteutuksesta sovitaan ajanvarauksen yhteydessä.
Luokka 9
Yhdeksännellä luokalla on hyvä käydä läpi tiedonhankinta- ja tutkimusprosessi ja valmistautua tuleviin opintoihin. Informaatiolukutaidon osa-alueiden harjoittelu sopii äidinkielen tutkielman yhteyteen, koulun monialaiseen oppimiskokonaisuuteen tai muuhun aineeseen. Opettajan tukena on Eväitä opiskeluun -verkkomateriaali. Kirjaston resurssien salliessa ilmiöprojektin tiedonhankintaosuus voidaan toteuttaa myös kirjaston ohjaamana. Työskentelypaikka tiedonhankintavaiheessa on kirjasto.
Lukuvuonna 2024-25 järjestetään Tiedonhaun tietoiskuja etäyhteydellä. Tietoiskussa kerrataan Lumme-verkkokirjaston käyttö tiedonhaun näkökulmasta, esimerkkinä kirjailijatieto. Tietoiskuihin voivat ilmoittautua kaikkien koulujen 9-luokat ja ne välitetään Teamsin kautta usealle luokalle yhtaikaa. Saat liittymislinkin ja ohjeita tunnille ilmoittautumisajan päätyttyä. Ilmoita luokkasi mukaan tällä lomakkeella. Tietoisku toteutetaan, jos viimeiseen ilmoittautumispäivään mennessä on ilmoittautunut yksikin luokka.
Kevätlukukauden ajat ja suluissa viimeinen ilmoittautumispäivä:
- ke 29.1. klo 10-10.45 ja klo 13.15-14.00 (ilmoittaudu viimeistään 22.1.)
- pe 7.2. klo 10-10.45 ja klo 13.15-14 (ilmoittaudu viimeistään 31.1.)
Helmikuun kokeilu: Tiedonhaun Tietoiskut pääkirjastossa lähiohjauksena
Lähitietoiskujen sisältö on sama kuin etätietoiskussa, mutta sen lisäksi tehdään pieni tiedonhaku- ja kirjan paikannus -harjoitus. Tietoiskuja järjestetään kokeiluna neljä viikolla 8. Tietoiskun kesto on noin 45 minuuttia ja harjoitteluaika sovitaan opettajan kanssa. Tietoiskut on tarkoitettu pääkirjaston yhteistyökouluille ja niihin pääsee mukaan ilmoittautumisjärjestyksessä.
- ma 17.2. klo 9-12-välillä
ti 18.2. klo 9-12 välillävarattu- ti 18.2. klo 13-15-välillä
to 20.2. klo 9-12-välillävarattu- Tarkka ajankohta sovitaan luokan lukujärjestyksen mukaan.
- Ilmoittaudu lähitietoiskuihin viimeistään 10.2. tällä lomakkeella.
9- luokan vastuuopettaja:
- Tutustu tutkimusprosessilomakkeeseen, olisiko siitä apua tutkielman tai projektityön tiedonhankinnan tukemisessa
- Tutustu Eväitä opiskeluun – verkkomateriaaliin ja hyödynnä sitä tarpeen mukaan
- Jos haluat kirjaston mukaan tiedonhankintaan, ota yhteyttä kirjastoosi, kun tehtävästä ja aikataulusta on päätetty.
- Kirjastossa: Ole mukana kirjastolaisen vetämässä tuokiossa ja anna palautetta käynnin jälkeen.
Kirjastotuokion vetäjä:
- Tutustu Kirjastopolun luokkakohtaisiin tavoitteisiin
- Valmistaudu tuokioon tältä sivustolta löytyvän materiaalin avulla tai muuten
- Sovi opettajan kanssa, millainen tuokio pidetään, esim. ohjatun ja vapaan ajan osuus.
Yhdeksäsluokkalaisen tavoitteita Kirjastopolulla:
- omaksua tiedonhankinnan ja tutkimuksen perusprosessi työskentelytavaksi
- osata hyödyntää erilaisia tekstejä ja julkaisuja tiedonlähteenä (kirjat, lehtiartikkelit, tutkimukset, opinnäytetyöt, verkkotekstit)
- oppia käyttämään eri tiedonhaun kanavia järjestelmällisemmin (kirjaston ja netin hakupalvelut, tietokannat) ymmärtää tiedonhaun pääperiaatteita (asiasanat, vapaasanat, sanojen yhdistäminen, luokitus)
- harjoitella lähdekriittisyyttä
- ymmärtää tekijänoikeuden perusteita
- oppia käyttämään löydettyä tietoa asianmukaisesti osana omaa työtä
harjoitella viittauskäytäntöä - vahvistaa tiedon esittämisen taitoja koostamalla tulokset kirjallisesti, suullisesti tai visuaalisesti mediateknologiaa hyödyntäen, esim. blogiteksti.
Kirjastopolun tuntimallit ja materiaalit (9. luokka)
Yläluokkien lukudiplomit: Mikkelin lukudiplomi ja Sinuhe (Kunnari)
Materiaaleja lukemaan innostamiseen
- LanttuLIT – Lasten- ja nuortenkirjailijat ja -kuvittajat kertovat työstään
- Lukemo – Lastenkirjainstituutin sivusto esittelee uusia lasten- ja nuortenkirjoja
- Sivupiiri (Kirjasampo) / Kirjastot.fi
- Risingshadow – Scifi- ja fantasiakirjallisuuteen keskittynyt sivusto / Vapaaehtoisvoimin ylläpidetty
- Kiiltomato – Kirjallisuuskritiikin verkkolehti / Lukukeskus
- Rob McCool ja Krimin jalokivi – videoäänikirja, jossa lukijana kirjailija itse, Aku Hirviniemi jne. / Tatu Kokko
- Lukuintoa ja kirjasuosituksia – Urheilupuiston koulun kirjavinkkivideoita keväältä 2019 / Lukemisen unelmavuosi
- Sivupiiri vinkkaa – Kirjastot.fi -palvelun Henriikan ja Astrid-koiran lyhyitä vinkkivideoita nuorille
- Nuortenkirjavinkkejä: scifiä, jännitystä… ja myös romantiikkaa! – Kirjastot.fi -palvelun video (n. 15 min)
- Nuortenkirjavinkkejä: Fantasiaa, kauhua ja romantiikkaa – Kirjastot.fi-palvelun video (n. 15 min)
- Draamavinkkauksia yläkouluihin – Kirjastot.fi-palvelun videoita (3 suomenkielistä, 1 ruotsinkiel. n. 30-90 min.)
- Tarinasaalis 2022, 2023, 2024 – Useiden kirjastojen vinkkivideoita uusista lasten- ja nuorten kirjoista Kirjastokaistalla
- Kirjavinkkaus 7-luokat – Nokian kaupunginkirjaston vinkkivideo v. 2021 (n. 50 min.)
- Kirjavinkkaus PIKI-kirjastojen 7-luokkien lukudiplomiin v. 2023 (n. 10 min.)
- Kirjavinkkilistoja
- Urheiluaiheisia kirjoja yläkoululle
- Syksyllä 2021 7-luokille vinkattuja kirjoja (linkki Lumme-Finnaan)
- Keväällä 2022 7-luokille vinkattuja kirjoja (linkki Lumme-Finnaan)
- Syksyllä 2022 7-luokille vinkattuja kirjoja (linkki Lumme-Finnaan)
- Syksyllä 2023 7-luokille vinkattuja kirjoja (linkki Lumme-Finnaan).
- Syksyllä 2024 7-luokille vinkattuja kirjoja (linkki Lumme-Finnaan).
Materiaaleja tiedonhakuun ja kirjastonkäyttöön
- Eväitä opiskeluun – tiedonhankinnan opas onnistuneiden opintojen tueksi / Oulun kaupunginkirjasto, ks. esite
- Lumme-kirjastopeli – Lumme-Finnan harjoittelua omatoimisesti tai ryhmässä, ks. esite
- Kallen ja Keijon kirjastoluokat -animaatiot / Ratamo-kirjastot
- Lähteiden merkitseminen / Kopiraittilan koulu
- Aikakausmedia – tietoa ja linkkejä kotimaisiin aikakauslehtiin /Aikakauslehtien liitto
- Ohjeita internetin selaamiseen ja haun hyödyntämiseen / Google
- Tiedonhaun tietoisku 9-luokille syksy 2023 / Lumme-kirjastot
- Tietokirjoja kouluun – lukuvinkkejä lukioon ja yläkouluun / Suomen tietokirjailijat 2018
- Tietokirjoja kouluun – lukuvinkkejä yläkouluun ja toiselle asteelle / Suomen tietokirjailijat 2020
- Tietokirjoja kouluun – lukuvinkkejä yläkouluun ja toiselle asteelle / Suomen tietokirjailijat 2022
- Tietokirjoja kouluun – lukuvinkkejä yläkouluun ja toiselle asteelle / Suomen tietokirjailijat 2024
Materiaaleja mediakasvatukseen ja TVT-taitoihin
- Tunnista valeuutinen – juliste / IFLA
- Pelkkää feikkiä? Valeuutiset ja 8 muuta tapaa johtaa harhaan -juliste / Mediataitokoulu
- Luotettavan tiedon metsästäjät – opetusmateriaali tieteestä ja tiedosta / Mediataitokoulu