Kirjastopolku

Esiopetus

Kirjastopolku alkaa esiopetuksessa, josta vieraillaan lähimmässä kirjastossa lukuvuoden aikana. Pääkirjastossa vieraileville eskareille on annettu alustava aika, mutta muistakin ajoista voi sopia kirjaston kanssa. Lähi- ja seutukirjastoissa vierailu sovitaan erikseen.

Vierailuaikatauluehdotus on lähetetty esiopetuspaikoille. Jos annettu aika on sopiva, riittää että se vahvistetaan kaksi viikkoa ennen vierailua. Jos aika ei sovi, kannattaa ottaa yhteyttä kirjastoon mahdollisimman pian. Kirjasto tiedottaa mahdollisista muutoksista.

Käynnin aikana tutustutaan kaunokirjallisuuteen, tehdään pienimuotoista tiedonhakua ja tunnistetaan eri medioita. Myös kirjastonkäytön perusteita harjoitellaan. Kirjastovierailu ja käytettävät materiaalit perustuvat leikkiin. Jos kirjastoon on vaikea päästä, vierailu voidaan korvata kirjastolaisen vierailulla esikoulussa.

Ryhmän ohjaaja:

Kirjastotuokion vetäjä:

  • Tutustu Kirjastopolun luokkakohtaisiin tavoitteisiin
  • Valmistaudu tuokioon tältä sivustolta löytyvän materiaalin avulla tai muuten
  • Sovi opettajan kanssa, millainen tuokio pidetään, esim. ohjatun ja vapaan ajan osuus
  • Muistilistoja kirjaston henkilökunnalle

Eskarilaisen tavoitteita kirjastopolulla:

  • oppia tunnistamaan kauno- ja tietokirjallisuuden ero
  • tutustua kirjallisuuteen kuunnellen ja lukien / katsellen
  • huomata, mitä eri medioita on olemassa
  • tutustua kirjastoon ympäristönä ja kuinka siellä toimitaan ja käyttäydytään
  • tutustua kirjastonkäytön perusasioihin: kuinka päästään asiakkaaksi, lainataan ja palautetaan
  • tutustua siihen, millaisia aineistoja kirjastossa on

Kirjastopolkukäynnin esimerkkituntimalleja eskareille.

Toteutuksesta sovitaan ajanvarauksen yhteydessä.


Materiaaleja lukemaan innostamiseen

  • Ekapeli lukemisen taitojen harjoitteluun/ LukiMat oppimisvalmiuksien oppimis- ja arviointiympäristö
  • Lukuvinkkejä lapsille / Lumme-verkkokirjaston lasten sivu

Materiaaleja tiedonhakuun ja kirjastonkäyttöön

Materiaaleja mediakasvatukseen ja TVT-taitoihin