Olkinuora, Jussi

(Johannes Olkinuora)

 

Luonnehdinta

Mikkelin lähellä Kyyhkylän sotainvalidikodissa asunut Jussi Olkinuora oli maanviljelijä, ravimies, pakinoitsija ja kirjailija. Karjalaisuus näkyy hänen teoksissaan iloisena kevytvireenä, mutta myös vakavina tuntoina.

 

Faktaa

Jussi Olkinuora syntyi maanviljelijän poikana 27.12.1894 Antreassa. Hän kävi kansakoulun ja Räisälän kansanopiston. Jussi avioitui Tilta Kempin kanssa ja ryhtyi maanviljelijäksi sekä hevoskasvattajaksi. Hän haavoittui vapaussodassa, mutta taisteli vielä talvi- ja jatkosodassakin. Sotien seurauksena koti jäi Karjalaan ja perhe muuttui Hausjärvelle, jossa Olkinuorasta tuli kunnallispoliitikko. Jussi Olkinuora vietti vanhuutensa Kyyhkylän invalidikodissa Mikkelin maalaiskunnassa. Hän kuoli 18.9.1983.

 

Kirjailijaura

Jussi Olkinuora oli huumorimies, tarinoitten ja kaskujen kertoja. Aikuisiässä hän ryhtyi kirjoittamaan pakinoita lehtiin. Hänen kerrontansa on persoonallista, jussimaisen riehakasta. Ensimmäisen kirjansa hän julkaisi vuonna 1950. Kun hänen vaimonsa kuoli vuonna 1960, Jussi Olkinuora päätti toteuttaa unelmansa ja ryhtyä kirjailijaksi. Hän osallistui Vuoksen Säätiön kirjoituskilpailuihin ja voitti ensimmäisen palkinnon. Se kannusti kirjoittajaa eteenpäin. Hän asusti Lahdessa hotellissa kun alkoi tapahtua.

” Olin hotellissa Lahdessa. Mistä saisin paperia? Silmiini osui kokonainen nippu vessapaperia. Jopas oli hyvä löytö! Voihan vessapaperillekin kirjoittaa, kun kirjoittaa vain toiselle puolelle. Nyt rupesi kynä luistamaan. Aihetta ei tarvinnut ajatella, sen kun suolsin lapsuusaikaisia elämän sattumia. Kirjoitin ja kirjoitin tietämättä ajankulusta mitään. Unohdin ravintolasta tilaamani pöydänkin”, kirjoittaa Olkinuora kirjailijauransa alkuvaiheista.

Hotellissa Jussi Olkinuora kirjoitti ensimmäisen kirjansa. Karisto otti sen kustannettavakseen. Olkinuora etsi itselleen rauhallista kirjailijakotia, jossa voisi jatkaa hyvin alkanutta kirjailijauraansa. Hän päätyi Mikkelin lähelle Kyyhkylään, jossa kirjoitti seuraavat kirjansa. Vihdoin hänellä oli kunnolla aikaa.  Viimeisen kirjansa hän kirjoitti Kyyhkylässä 89-vuotiaana. Se on hänen omaelämäkertansa. Kirja ilmestyi vain pari viikkoa hänen kuolemansa jälkeen vuonna 1983.  Olkinuoran karjalaistarinoitten ja vallattoman kerronnan alla kulkee voimakas ja vakava elämänvirta, usko työhön, yritteliäisyyteen ja halu elämänylistykseen.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Jussi Olkinuoran tarinoita.  Karjalan kirja 1950.

Naura vähä. Pakinoita. Kuv. Antti Miikkulainen. Karisto 1962.

Vellokset. Romaani. Karisto 1963.

Lunkkupöksyt. Pakinoita. Karisto 1964.

Aikamiespoika. Pakinoita. Karisto 1965.

Raudusta Valamoon 1918. Elämäkerta. Karisto 1966.

Manta ja hänen Kustaansa. Näytelmä.1969.

Lepää rauhassa. Näytelmä.1970.

Resu-Santeri. Romaani. Omakustanne 1971.

Santeri Mäenpään isännäksi. Romaani. Omakustanne 1973.

Santeri jatkosodan kaukopartiossa. Romaani. Karjala 1975.

Olkinuoran Jussi karjalaisten kohtalontiellä. Omaelämäkerta. Toim. Antti Henttonen. Vuoksen Säätiö 1983.

Pakinoita pääasiassa Karjala-lehteen.

 

Motto

Erä erää ylyttää ja saalis miestä kiihottaa.

 

Lähdetiedot

Olkinuoran Jussi karjalaisten kohtalontiellä. Omaelämäkerta. Toim. Antti Henttonen. Vuoksen Säätiö 1983.

Suomalaiset kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s. 464.

Räisäläläinen 2/2008, s. 13.

http://www.lappeenranta.fi

http://fi.wikipedia.org/wiki/Jussi_Olkinuora

Ojala, Ossi Aarne Aatos

Luonnehdinta

Savonlinnassa syntynyt kirjallisuuden monitoimimies Ossi Ojala kirjoitti lapsille, nuorille ja aikuisille niin proosaa kuin näytelmiä ja kuunnelmiakin. Varsinkin hänen nuortenkirjoissaan näkyvät Heinolan alueen maisemat. Aikuistenkirjoissaan hän haluaa havahduttaa turtuneet ihmiset huomaamaan niin maailman toivon kuin toivottomuudenkin.

 

Faktaa

Ossi Ojala syntyi agronomiperheeseen Savonlinnassa 23.3.1933. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Sysmän yhteiskoulusta vuonna 1953 ja suoritti humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnon Helsingin yliopistossa 1962. Ojala toimi opettajana lähes kaikissa koulumuodoissa ja lisäksi mm. mainostoimittajana, sanomalehtimiehenä ja harrastajateatteriohjaajana. Hän harrasti kirjallisuutta, teatteria, elokuvia ja öljyvärimaalausta.

Ossi Ojala asui pitkään Tampereella ja kuoli Heinolassa 18.12.2006.

 

Kirjailijaura

Ossi Ojalan kirjailijaura alkoi hänen kertomansa mukaan tavanomaisesti:” Olin pikkulapsesta saakka synnynnäinen `valehtelija`. En pärjännyt fyysisesti kaverisakissa, mutta olin ainoa, joka osasi kertoa hurjia juttuja. Rakastuin syvästi 17-vuotiaana ja kirjoitin tunteeni runoiksi”.

Ossi luki paljon nuoruudestaan saakka. Hänen lempikirjailijoitaan olivat mm. Steinbeck, Faulkner,Tolkien, Marquez  ja Salama. Ojala havaitsi, että ympäristö suorastaan rehotti tärkeitä asioita, joista pitäisi kirjoittaa. Vaikka hän oli kiinni työelämässä, hänestä tuli tuottelias kirjailija. Hän aloitti nuortenkirjailijana, mutta kirjoitti muutakin proosaa sekä näytelmiä, kuunnelmia, satuja ja tarinoita.Tuotannollaan hän pyrki yhdistämään ihmisiä ja aatteita, kaatamaan raja-aitoja ja lisäämään ymmärrystä ja hyväksyntää toisia kohtaan.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Maskotti. Radiokuunnelma 1959.

Saarella tapahtuu. Nuortenromaani WSOY 1963.

Sokeat. Kaksinäytöksinen näytelmä.1963.

Surmasuon salaisuus. Romaani.1964.

Vielä viis päivää. Radiokuunnelma.1965.

Valkoinen vaara. Talvinen seikkailu. WSOY 1966.

Nisuprinssi. Näytelmä.1966.

Kahvila Sinuhe. Romaani. WSOY 1967.

Suolintu. Nuorten romaani. Suomen opiskelevan nuorison raittiusliitto1968.

Sadunvarastaja. Näytelmä. Yhdessä Sakari Jankon kanssa.1973.

Äiti, äiti. Näytelmä.1975.

Nisuprinssi – rakkaus kolmeen piparkakkuun. Lastennäytelmä 1978.

Matka fantasiaan. Draama.1979.

Yks Jaska vaan. Näytelmä.1979.

Maailman laulu. Dramatisointi Jean Gionon romaanista.1981.

Toisenlainen rakkaustarina. Romaani. Librum 1982.

Pimeässä. Näytelmä.1982.

Haapaveden kannel. Näytelmä.1982.

Prinsessa Virtanen. Satuparodia 1982.

Ja aika pysähtyi. Romaani. Pohjoinen 1985.

Ennen hiljaisuutta huudan. Romaani. Pohjoinen 1985.

Kultakehto, purppuralaiva. Näytelmä.1991.

Dance Macabre. Näytelmä.1996.

Kaksin aina kaunihimpi. Näytelmä 1999.

Nokkospaita. Näytelmä.2001.

Kuin kissat pimeässä. Näytelmä.2001.

Kultakannel. Näytelmä.2001.

Kerrostaloprinsessa. Näytelmä 2002.

Lisäksi joukko muita näytelmiä, kuunnelmia, satuja, tarinoita, runoja ja lehtijuttuja; mukana antologioissa.

Nuorten kirjan Otavan palkinto 1964, 1968.

Näytelmäpalkinnot 1963, 1979.

I palkinto romaanista Suolintu 1967.

II palkinto Oulun ja Lapin läänin kirjoituskilpailussa 1975.

Jean Monnet – runokilpailu (Italia) IV sija 1995.

 

Motto

Hyväksykäämme enemmän ja tuomitkaamme vähemmän.

 

Lähdetiedot

Ellilä, E.J., Itähämäläisiä kirjailijoita Erik Johan Blomista Kaarina Helakisaan. Itä-Hämeen kirjapaino 1966, s. 58 – 59.

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s. 460.

Suomen Näytelmäkirjailijaliiton antamat tiedot.

http://www.tampere.fi/kirjasto/pirkanmaankirjailijat/ojalao.htm

http://www.tamperelainen.fi/Vapaa-aika.ja-viihde/Ihmiset/Tamperelaisia

Nousiainen, Inka Annikka

Luonnehdinta

Juvalta kotoisin oleva kirjailija Inka Nousiainen on moniulotteinen ihmissuhteiden ja tunteiden kartoittaja, joka kirjoittaa sekä nuorille että aikuisille omaleimaisen herkällä tavallaan.  Hänet tunnetaan myös sävelteksteistään ja rock-lyriikastaan.

 

Faktaa

Inka Nousiainen syntyi Juvalla 10.3.1976 kolmilapsisen opettajaperheen kuopuksena. Lukion jälkeen hän opiskeli vuoden Oriveden opistossa. Sen jälkeen hän jatkoi opintojaan Tampereen yliopistossa pääaineenaan Suomen kirjallisuus. Filosofian maisteriksi hän valmistui 2002. Inka Nousiainen asuu nykyään Helsingissä ja elää kirjoittamisella. Kirjoittamisen ohella hän myös opettaa ja harrastaa elokuvia sekä liikuntaa. Ja keinumista.

 

Kirjailijaura

Lapsena Inkalle luettiin paljon. Hänen lempikirjansa oli Astrid Lindgrenin Ronja Ryövärintytär, joka oli täynnä vimmaa ja viisautta. Inka on kirjoittanut siitä saakka, kun oppi kirjoittamaan. Se on hänen tapansa olla olemassa. Pienenä hän kirjoitti runoja ja tarinoita. Ensimmäisen romaanikäsikirjoituksen hän kirjoitti 11-vuotiaana. Kolmetoistavuotiaana Inka alkoi kirjoittaa Kivinenkeliä, josta tuli hänen esikoisteoksensa. Se julkaistiin hänen ollessaan 17-vuotias (1993).

Oriveden opiston sanataiteen linja oli Inkan ensimmäinen kirjoittajakurssi ja merkittävä kokemus kirjailijan uralla.  Tärkeitä olivat ihmiset, jota uskoivat hänen teksteihinsä ja nykyään kirjoittavat ystävät, jotka jakavat samaa maailmaa.

Ideat kirjoihin tulevat ympäröivästä elämästä. Inka Nousiainen kirjoittaa kohtaamisista ja kohtaamattomuuksista, kaipuusta, rakkaudesta, isoista asioista pienten asioiden kautta.

” Ensin on alkukuva, jokin henkilöhahmo tai tilanne. Sen ympärille alkaa hahmottua muuta maailmaa  ja tarinaa. Siitä on itse kirjoitustyöhön pitkä matka. Kirjoitusprosessiin kuuluu taustatyötä, hauduttelua, epämääräisiä hahmotelmia ja useita versioita. Myös säännöllisin väliajoin varmuus siitä, ettei mistään tule ikinä mitään. Onneksi vastapainoksi homma välillä sujuu, ja silloin on maailmassa helppo hengittää”.

Tähän mennessä Inka Nousiainen on julkaissut kuusi romaania.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Kivienkeli. Nuortenromaani. Otava 1993.

Kiinalaiset kengät. Nuortenromaani. Otava 1996.

Seitti. Romaani. Otava 1998.

Kaksi kevättä. Romaani. Otava 2001.

Karkkiautomaatti. Romaani. Otava 2003.

Arvaa ketä ajattelen. Romaani. WSOY 2007.

Laulujen sanoituksia mm. Stellalle.

Juvan kunnan kulttuuripalkinto1994.

Topelius-palkinto 1994.

Savonia-palkinto 1997.

Topelius-palkinto 1997.

Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 2002.

Suomen Kirjailijaliiton jäsen.

 

Motto

Kirjoitan koska en tiedä.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Sähköpostihaastattelu ja tietojenkeruu / Jenni Liukkonen, Mikkelin lyseo 2008.

http://www.wsoy.fi/index

http://www.stellankoti.net/index

http://www.tampere.fi/kirjasto/pirkanmaankirjailijat/nousiainen

http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/inkanousiainen

http://fi.wikipedia.org/wiki/Inka_Nousiainen

http://www.viestintaliitto.fi/kirjatyo/2007/06/muut/takasivuhenkilo.html

Noponen, Alpo

 

Luonnehdinta

Savolaissyntyinen mutta sittemmin helsinkiläistynyt Alpo Noponen oli aikakautensa merkittävä kirjallisen elämän ja kansansivistyksen vaikuttaja. Hän oli innokas kansanvalistaja, mutta myös erittäin tuottelias kirjailija, lehtimies, suomentaja, pakinoitsija, kirjallisuusarvostelija sekä oppikirjojen tekijä. Hiljaisesti ja vaatimattomasti Alpo Noponen ohjaili kirjoituksillaan laajojen kansalaispiirien maailmankatsomusta ja ihanteiden muodostumista.

 

Faktaa

Alpo Noponen syntyi työmiesperheeseen Rantasalmen Kolkontaipaleella 10.12.1862 ja varttui nuoreksi mieheksi Heinävedellä. Hän kävi Kerman kansakoulun ja hakeutui Sortavalan seminaariin. Opettajaksi hän valmistui vuonna 1887. Hänen ensimmäinen työpaikkansa kansakoulun opettajana oli Mäntyharjun kirkonkylässä. Siellä asuessaan Alpo Noponen avioitui Johanna Jurvasen kanssa ja heille syntyi myöhemmin seitsemän lasta. Mäntyharjun aikana Alpo Noponen oli perustamassa Mikkeli-lehteä ja toimitti sen 24 ensimmäistä numeroa. Muutettuaan vuonna 1894 Helsinkiin Tehtaankadun kansakoulun opettajaksi hän alkoi avustaa Uutta Suometarta ja myöhemmin myös muita lehtiä. Pääkaupunkiseudulla syntyi Noposen laaja tuotanto, jota kuvaa se, että hänen kirjallisessa bibliografiassaan on kaikkiaan 1302 nimikettä.  Tuottelias kirjailija ja kansanvalistaja kuoli Helsingissä 21.2.1927.

 

Kirjailijaura

Aluksi runot vetivät nuorta Alpo Noposta puoleensa. Hän sanoitti lapsuudenystävänsä Otto Kotilaisen sävelmiä, joista kuuluisin on joululaulu ” Kun maass` on hanki ”.  Myös Leevi Madetojan säveltämä Arkihuolesi kaikki heitä on Noposen sanoittama.  Alpo Noposen ensimmäinen runokokoelma Urpuja ilmestyi Otavan kustantamana Helsinkiin muuttovuonna 1894. Sen jälkeen hän julkaisi useita näytelmiä, runoja eri tilaisuuksiin, runokokoelmia, pakinoita, kertomuksia ja muistelmia.  Kaunokirjallisuuden rinnalla Noponen kirjoitti Valistuksen oppikirjoja, jotka olivat koulujen käytössä lähes puoli vuosisataa. Samaan aikaan hän arvosteli etupäässä nuorisokirjallisuutta eri lehdissä ja toimi lukuisten lehtien avustajana. Hänen lehtijuttunsa käsittelivät lähes kaikkea mahdollisia inhimillisen elämän asioita politiikasta kulttuuriin, raittiusaatteesta tasa-arvokysymyksiin ja maantieteellisistä ihmeistä kansanravitsemukseen.

Noposen kuuluisin runo Minä aikana ihminen kaunein on? (1912) on kuulunut lausujien ohjelmistoon nykypäiviin saakka.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Urpuja. Runokokoelma. Otava 1894.

Ahab Israelin kuningas. Murhenäytelmä. WSOY 1899.

Hemming Gad. Näytelmä. WSOY 1903.

Ensimmäiseltä vuosikymmeneltä. Kertomuskokoelma. WSOY 1905.

Toukokuun 12.p.1906. Runo. Wiipurin uusi Kirjapaino – ja Sanomalehti oy 1906.

Kotiemme rakentajat. Runo Suomen Rakennusmestariliiton arpajaisiin 29.9.1906. Sana 1906.

Valistuksen lukukirja kansakouluja varten. Otava 1906.

Valistuksen isänmaallinen lukukirja. Otava 1906.

Ihmisyyden merkki. Kertomuksia. Suomalainen kustannus – osakeyhtiö Kansa 1908.

Tunne ja teot. Runo. Kirjoitettu Heimolan vihkimisjuhlaan 19.11.1910.

Historian oppikirja kansakouluja varten. Mikael Soininen & Alpo Noponen. Otava ja Valistus 1912 – 1929, 7 painosta.

Savi soran alla. Näytelmä. Otava 1911.

Nuoruuden muistoksi. Runokokoelma.E.W. Ponkala. Helsinki 1912.

Lapin profeetta. Näytelmä. E.W. Ponkala 1913.

Vapaaherra Y.K. Koskiselle 60 vuotta täyttäessänsä. Runo. Raittiuskansan Kirjapaino-O-y 1914.

Meidän Jermias. Historiallinen näytelmäruno. Otava 1916.

Hetki maaseutukirjastossa. Vuorokeskustelu – Jukolan veljesten lukupuuhat. Näytelmäkohtaus. Tietosanakirja-Osakeyhtiön Kirjapaino 1921.

Vaelletuilta vuosilta. Runoja. Otava 1923.

Kantaatti. Säv. Arvi Karvonen. Juhlakantaatti Töölön Yhteiskoulun uuden koulutalon vihkiäisissä 14.5.1927.  Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kirjapaino 1927.

lisäksi

58 toimitustyötä

86 suomennosta

94 arvostelua

287 runoa ja pienoisnäytelmää

105 kertomusta, satua, muistelmaa, puhetta

551 pakinaa (nimim. Matti, Kirjeitä Helsingistä, Uusi Suometar)

95 asia-artikkelia

Suomen Kirjailijaliiton jäsen ja ensimmäinen sihteeri.

 

Lähdetiedot

Noponen Alpo, Minä aikana ihminen kaunein on?  Muistoja, kuvitelmia elämän taipaleelta. Toim. Aarre M. Peltonen. Ladelmakeskus oy 1983.

Peltonen, Aarre M., Alpo Noposen kirjallinen tuotanto sekä hänen tuotantoaan ja elämäänsä käsittelevä kirjallisuus. Tampereen yliopisto, kotimainen kirjallisuus. Monistesarja n:o 7. Tampere 1977.

http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/2925/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Alpo_Noponen

http://www.sirkat.fi/noponen

Nissinen, Niilo Olavi

Luonnehdinta

Pieksämäkeläinen Niilo Nissinen oli asemapäällikön virkansa ohella monipuolinen kulttuurihenkilö, kirjoittaja, runoilija ja kuvataiteilija. Hänen töissään korostuu erityisesti voimakas kotiseutuhenkisyys. Luonto oli Nissisen sydäntä lähellä niin kirjoittamisessa kuin kuvataiteessakin.

 

Faktaa

Niilo Nissinen syntyi Mikkelissä veturinkuljettajan poikana 10.7.1907. Hän kävi kansakoulun ja seitsemän luokkaa Mikkelin lyseota. Suoritettuaan varusmiespalveluksen hän lähti opiskelemaan Helsingin Rautatieopistoon rautatiealan tutkintoja. Hän työskenteli Pieksämäellä, Rovaniemellä ja Parikkalassa mm. kirjurina, sähköttäjänä ja lopulta Pieksämäen asemapäällikkönä, josta virasta hän jäi eläkkeelle vuonna 1971. Pieksämäestä tuli hänen kotikaupunkinsa. Hän toimi siellä monenlaisissa luottamustehtävissä, mm. kauppalanvaltuustossa, kirjaston ja koulun johtokunnassa, kuvataideseurassa ja kauppakamarissa. Hän oli mm. Pieksämäki-seuran, Pieksämäen kirjoittajien ja Keskustelukerhon jäsen. Vuonna 1981 hänet valittiin ” Vuoden Pieksämäkeläiseksi”. Nissinen vaikutti myös valtakunnan tasolla rautatievirkamiesliiton luottamustehtävissä.

Niilo Nissinen avioitui vuonna 1951 kansakoulunopettaja Aino Tulosen kanssa ja heille syntyi neljä poikaa. Niilo Nissinen harrasti historiaa, matkailua, kirjoittamista ja kuvataiteita. Hän maalasi öljyvärimaalauksia, akvarelleja ja teki puupiirroksia.

Niilo Nissinen kuoli Pieksämäellä 7.2.1983.

 

Kirjailijaura

Niilo Nissinen kirjoitti jo 1930-luvulla runoja ja pakinoita. Hän luki paljon sekä koti- että ulkomaista kirjallisuutta. Erityisesti häntä kiinnostivat historiaan liittyvät teokset ja matkakertomukset. Sodan jälkeen Niilo Nissisen kirjoittaminen laajeni ja syveni. Ensiksi hän teki lähinnä rautatiealaa koskettavia lehtijuttuja ja matkakertomuksia useisiin eri lehtiin ja toimi myös lehtiavustajana. Lehtiartikkeleita hän kirjoitti kaikkiaan pitkälti toistasataa. Niilo Nissinen alkoi kirjoittaa myös kertomuksia ja runoja. Hänen esikoiskirjansa Haltiata tavoittamassa ilmestyi vuonna 1950. Siinä hän kertoo Haltia-tunturille suuntautuneesta patikkaretkestä. Teos sisältää myös hänen itse ottamiaan kuvia.  Eläkkeelle jäätyään vuonna 1972 hän julkaisi runokokoelman Kaupunki jossa elän, jossa on runoja eri vuosikymmeniltä. Osa niistä on henkilökohtaisia, mutta melko suuri osa koskettelee aihepiiriltään hänen kotikaupunkiaan Pieksämäkeä. Julkaisematon runokokoelma Sydänpäivän lauluja aloitti yhteistyön Veikko Norontauksen kanssa. Hän sävelsi Nissisen kolmenäytöksisen oopperan libreton, joka kertoo Pieksämäellä vuonna 1690 mestatusta Kaarina Pekantyttärestä.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Haltiata tavoittamassa. Matkakertomus. Teksti ja kuvat Niilo Nissinen.1950.

Pieksämäki. Kuvateos.Tekstit Niilo Nissinen, kuv. Mauri Päivinen. Pieksämäen kaupunki 1969.

Kaupunki jossa elän. Runoja. Omakustanne 1972.

Sata vuotta rautatievirkamiesten järjestötoimintaa. 1873 – 1973. Rautatievirkamiesliitto 1973.

Näin oli ennen. Toim. Niilo Nissinen. Pieksämäki-seura 1980.

Pillerionni. Näytelmä.1960-luvulla.

Sydänpäivän lauluja. Julkaisematon runokokoelma.

Lehtiartikkeleita, matkakuvauksia, mm. Sanomalehti Savon ja Rautatieliikenne-lehden avustajana.

Laulujen sanoituksia.

Sydänpäivän lauluja. Sävel. Veikko Norontaus. Esitetty myös radiossa.

Kotiseutu. Pieksämäki Kantaatti. Sävel. Veikko Norontaus 1967.

Kaarina Pekantytär. Kolminäytöksisen oopperan libretto. Sävel. Veikko Norontaus 1976.

Pieksämäen Kirjoittajat ry:n jäsen.

 

Motto

Riemun, tuskan tähden laulan,

laulan siksi, että kestää elo hetken vain,

suurinta ovat onnen hetket lintuin laulavain!

( Niilo Nissisen runosta Siili ja leivo)

 

Lähdetiedot

Kuka kukin on. Suuri kansalaishakemisto 2. Kustannus oy Puntari 1967, s. 429.

Pieksämäen liikennealueen arkisto (VR). Nimikortit Ba 16, nimikirjat Bb5. Mikkelin maakunta-arkisto.

Pieksämäen kirjaston antamat tiedot.

Olli Nissisen antamat tiedot.

Mikko Nissisen antamat tiedot.

Nissinen, Aila Karin Sigrid

( o.s. Korhonen)

 

Luonnehdinta

Rantasalmella syntynyt Aila Nissinen oli suomalainen satukirjailija, joka yhdisti luonnontiedon välittämisen sadunomaisen lyyriseen kerrontaan. Hän kirjoitti saturomaaneja toden ja sadun rajamailta ja myös tajunnanvirtatekniikalla toteutettuja tyttökirjoja.

 

Faktaa

Aila Nissinen syntyi 5.2.1916 Rantasalmella maanviljelijäperheeseen. Ylioppilaaksi hän kirjoitti Helsingissä ja hakeutui sen jälkeen sihteerin ja ulkomaankirjeenvaihtajan tehtäviin. Hän toimi mm. Instrumentariumissa ja Sotainvalidien veljesliitossa. Myöhemmin hän ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Aila Nissinen avioitui kaksi kertaa. Hän kuoli Helsingissä 11.12.1973.

 

Kirjailijaura

Aila Nissinen kirjoitti parin vuosikymmenen aikana toistakymmentä lasten- ja nuortenkirjaa, joissa keskeistä on lapsi ja luonto tai eläinyhteiskunnan inhimillistetty peilikuva. Hänen esikoiskirjansa oli Linneakukka ja punaposki (1947). Nissisen runollista satua Talitintin tornitalo (1966) pidetään Suomen satukirjallisuuden parhaimmistoon kuuluvana. Aila Nissisen sadut ovat hilpeitä tai pohdiskelevia satukertomuksia, nuortenkirjat taas tajunnanvirtaa, kiivasta hetkellisyyttä ja lähikuvaa nuorten sisäisestä maailmasta. Nuortenkirjoissa hän kuvaa erityisesti ulkopuolisuuden tuntua.

Aila Nissinen oli myös ahkera suomentaja, joka käänsi suomeksi yli 50 lasten- ja nuortenkirjaa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Linnea-kukka ja punaposki. Satu. Kuv. Maija Karma. WSOY 1947.

Punaposki ja Marja-Liena. Satu. Kuv. Maija Karma. WSOY 1948.

Satumaassa. Lastenkirja. Valokuvat Impi Havas. WSOY 1949

Orriporrin talo. Lastenkirja. WSOY 1953.

Suvisaaren kirja. Lasten ja nuorten luontokirja.Yhdessä Maija Karman kanssa. WSOY 1954.

Myyrä Matikaisen malliauto. Lastenkirja. Kuv. Maija Karma. WSOY 1955.

Perhostyttö ja poliisi. Fantasiakertomus. Kuv. Pirkko Lähteenmäki. WSOY 1956.

Laulavat omenat. Satuja. Kuv. Sorella Railo. Valistus 1958.

Minä olen Lammenpei. Satu. WSOY 1958.

Vihreät ympyrät. Nuortenromaani. WSOY 1959.

Taivas on sininen ja valkoinen. Nuortenromaani. Otava 1964.

Talitintin tornitalo. Lastenkirja. Kuv. Maija Karma. Otava 1966.

Terva-apila. Taikatarina. Kuv. Maija Karma. Otava 1968.

Suomennoksia mm.

Grimmin veljesten satuja

H.C. Anderssenin satuja

Tuhannen ja yhden yön tarinoita

Satuja eri maista

Nuortenkirjoja

Suomen Nuorisokirjailijat ry:n jäsen.

Topelius-palkinto 1959.

H.C. Andersen – palkinto 1960.

Arvid Lydecken – palkinto 1970.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s. 441 – 442.

Suomalaiset lasten ja nuorten kirjailijat. Suomen kirjastoseura. Kirjastopalvelu oy 1972, s. 34 – 36.

Kotimaisia nuorten klassikoita. Toim. Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu 2000, s. 102 -105.

 

Mörö, Mari

Kuva: Liisa Takala

Luonnehdinta

Mikkeliläinen Mari Mörö on monipuolinen kirjoittamisen ammattilainen, jolla on kyky hypätä vaivattomasti lajista toiseen. Hän on kirjoittamisen pätkä- ja sekatyöläinen, joka toimii myös opettajana, ateljeekriitikkona ja harrastekirjoittajien ohjaajana. Mari Mörön viimeinen aluevaltaus ovat puutarhakirjat. Kirjailijana Mari Mörö on nopeakäänteisen kerronnan taitaja, jonka tyyli on napakkaa ja taloudellista.

 

Faktaa

Mari Mörö syntyi vuonna 1963 Mikkelissä. Lapsuutensa hän vietti varuskunta-alueella kaupungin kupeessa. Vuodesta 1991 alkaen hän on ollut vapaa kirjailija, joka on julkaissut lähemmäs kolmekymmentä kirjaa, parisenkymmentä kuunnelmaa, näytelmää ja tv-työtä, satakunta radiopakinaa sekä satoja lehtijuttuja. Vuodesta 1989 alkaen Mari Mörö on opettanut luovaa kirjoittamista eri oppilaitoksissa ja editoi myös muiden kirjoja.

Mari Mörö on ollut avoliitossa kirjailija Hannu Raittilan kanssa ja hänellä on yksi lapsi. Kirjoittamisen vastapainona Mari Mörö harrastaa lähes yhtä intensiivisesti puutarhanhoitoa parin hehtaarin tontillaan.

 

Kirjailijaura

Mari Mörön kirjailijaura sai alkunsa jo lapsena, kun hän sairastui ja joutui viettämään pitkiä aikoja sairaalassa. Siellä lukeminen ja omien juttujen kirjoittaminen olivat käytännössä lähes ainoita mahdollisia tapoja kuluttaa aikaa. Mari aloitti runoilla ja teki virsiin uusia sanoja. Lehtikirjoittelun hän aloitti lukioiässä. Opiskelut Mari Mörö jätti, kun hän tajusi, että kirjoittamaan oppii vain lukemalla ja kirjoittamalla.

Vuonna 1991 Mari Mörö hakeutui WSOY:n esikoiskirjailijakoulutukseen Oriveden opistoon. Siellä hän hioi novellikokoelmaansa Siivet, jonka WSOY julkaisi vuonna 1992. Siitä alkoi varsinainen kirjailijaura. Lasten- ja nuortenromaanien sekä kuunnelmien kautta Mari Mörö siirtyi aikuisten romaaneihin.Laajempaan tietoisuuteen hän nousi tunnustusta saaneella romaanillaan Kiltin yön lahjat (1998), jossa hän kirjoittaa aikuisten moraalisesta vastuusta lasta kohtaan. Viimevuosina Mari Mörö on siirtynyt garden writing – puutahrakirjallisuuden pariin. Myös hänen viimeisimmässä romaanissaan Paikkaa ja mieltä (2008) omakotiunelmalla ja pihapiirillä on merkittävä rooli. Terävällä kielellä ja tragikoomisella tavalla Mörö purkaa tätä suomalaista unelmaa.

Aiheet Mari Mörö saa pitämällä silmät ja korvat auki. Hän on käytännönläheinen, mutta intohimoinen kirjoittaja:

” Olen hyvin energinen kaikessa mitä teen ja suhtaudun samalla apinan raivolla kaikkeen mitä elämä tuo eteen, myös kirjoittamiseen”, Mari Mörö toteaa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Siivet. Novellikokoelma. WSOY 1992.

Tulimaan metro. Nuortenromaani. WSOY 1995.

Kolmen ruudin kalifi. Nuortenromaani. WSOY 1996.

Vesipajatso. Novellikokoelma. WSOY 1997.

Sakun lintukesä. Lastenromaani. WSOY 1998.

Kiltin yön lahjat. Romaani. WSOY 1998.

Äkkihäly. Lastenrunoja. Kuv. Anne-Maria Muhonen. Tammi 1999.

Joeliinan hupaduurit. Nuortenkirja.Yhdessä Kati Kinnusen kanssa. Tammi 1999.

Joeliinan karavaanikomppi. Nuortenkirja. Tammi 2000.

Hikeä ja hiiripolkkaa, Joeliina. Nuortenkirja. Tammi 2000.

Lyhyttä tavaraa. Pakinoita. WSOY 2000.

Pulukeikka. Romaani. WSOY 2000.

Neliveto. Lastenromaani. Tammi 2001.

Pyryhattu ja viimapää. Satukokoelma. Tammi 2002.

Natsapartio. Romaani. WSOY 2002.

Toivomuskaivo. Lastenkirja. Tammi 2004.

Miten puhua naiselle. Vuorovaikutuksen oppitunti puheesta ja puhumattomuudesta. Kirjapaja 2005.

Patentti-Arvi. Lastenkirja. Tammi 2005.

Kärpäsen koulu. Aikakausiromaani. WSOY 2005.

Arvi ja Pulpuraattori. Lastenkirja. Tammi 2006.

Melkein kaikki itää. Puutarhaa pihan täydeltä. Kirjapaja 2006.

Hyvää tietä hyssymaahan. Lasten runoja. Kirjapaja 2006.

Kärrykoti kullan kallis. Lastenromaani. Tammi 2006.

Jutta ja Juliuspuutarhan parissa. Puutarhaliitto 2007.

Helokki ja hiirenvirna. Lasten runoja. Kirjapaja 2008.

Parhaat päiväni pihalla. Kirjoituksia puutarhasta. Kirjapaja 2008.

Ihan sopiva maailma. Lastenkirja. Lastenkeskus 2008.

Paikkaa ja mieltä. Romaani. WSOY 2008.

Kuunnelmat, näytelmät, TV-työt, mm.

Kantolan perheen kirjoittajaryhmässä 1995–2000.

Pakinoita yleisradiolle 1991-.

Putous.Näytelmä.1994.

60 radiosatua 2000–2002.

Pumpuliluuta. Monologinäytelmä. 2002.

Kärrykoti kullan kallis. Kuunnelmasarja lapsille. 2003.

Arjen akatemia. 22-osainen komediasarja yhdessä Heikki Syrjän kanssa. 2003.

Joulukalenteri. TV 2. 2005.

Satuja Pikku Kakkoseen. 2005.

Lorutallaajat. Lasten kuunnelmasarja 2006.

Satoja pakinoita ja lehtijuttuja sanoma- ja aikakauslehdille.

Toimitustöitä.

Dramatisointeja.

Taiteen Nuori Suomi – palkinto 1998.

Arvid Lydecken – palkinto 1998.

Finlandia-palkintoehdokas 1998.

Savonia-palkintoehdokas 1998.

Olvi-palkintoehdokas 1998.

Runeberg-palkinto1999.

Etelä-Savon taidepalkinto 1999.

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokas 2000.

Mikkeli-palkinto 2001.

Lasten LukuVarkaus – ehdokas 2002.

Savonia-palkintoehdokas 2006.

WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinto 2008.

Savonia-palkintoehdokas 2009.

 

Motto: Työt puhukoot puolestani!

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Mörö Mari, Ketjussa. Teoksessa Kirjailijan työmaat. Toim. Kari Levola. Tammi 2007, s. 114 – 129.

Paisteessa aamusta iltaan. Helsingin Sanomien kirjallisuusliite 2.12.1998.

Mari Mörö ja sanomisen pakko. Me naiset 50/1998.

Mari Mörö ja Hannu Raittila palaavat kirjoittamisen pariin humun jälkeen. Kirjastolehti 1999:1.

Muistikuvia lapsuudesta. Äkkiä en ollutkaan enää rääpäle. Anna–lehti 43/2000.

http://www.wsoy.fi/index.jsp

http://www.tammi.fi/kirjailijat/kirjailija/60

http://fi.wikipedia.org/wiki/Mari_M

http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/marimoro

Myyryläinen, Marja Anitta

( Marija Vantti)

Luonnehdinta

Mikkeliläinen Marja Myyryläinen on tietokirjailija, mikrohistorioitsija, luova kirjoittaja ja menneisyydestä kirjoittavien valmentaja. Hänen mielestään jokainen ihminen ja yhteisö on tarinan arvoinen. Omien kokemustensa kautta hän tietää, että kirjoittaminen on oivallinen tapa asettaa elämän palikat järjestykseen ja vapautua menneisyyden painolasteista.

 

Faktaa

Marja Myyryläinen syntyi Helsingissä 25.8.1953. Hänet adoptoitiin mikkeliläiseen papinperheeseen. Lapsuuteensa hän vietti Haukivuoren pappilassa ja aloitti koulunkäyntinsä kirkonkylän kansakoulussa. Perhe muutti myöhemmin takaisin Mikkeliin, jossa Marja kävi tyttölyseon. Hän kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1973, minkä jälkeen hakeutui opiskelemaan Jyväskylän yliopistoon. Marja Myyryläinen opiskeli hyvin laaja-alaisesti humanistisia, kasvatustieteellisiä ja yhteiskunnallisia aineita, mm. kansatiedettä, Suomen historiaa, yhteiskuntatiedettä, kirjallisuutta ja erityispedagogiikkaa. Kandidaatintutkinnon hän suoritti vuonna 1976, maisterintutkinnon 1986 ja filosofian lisensiaatin tutkinnon 1998. Marja Myyryläinen haaveili aluksi toimittajan urasta. Tutkintojen rinnalla hän hankki kuitenkin mm.opettajan sekä luki-ja opinto-ohjaajan pätevyydet. Kahden vuosikymmenen ajan Myyryläinen työskenteli koulumaailmassa monenlaisissa tehtävissä niin opettajana, opinto-ohjaajana kuin hallinnollisessakin työssä.

Vuoden 2000 alusta Marja Myyryläinen jäi vapaaksi kirjailijaksi ja kouluttajaksi.

Marja Myyryläinen on ollut naimisissa ja hänellä on poika sekä lapsenlapsia. Nykyään hän asuu Mikkelin Anttolassa Saimaan rannalla. Hän harrastaa pihamaalla puurtamista, keinumista, metsissä vaeltelua ja elämän ihmettelyä.

 

Kirjailijaura

Kirjojen salaperäinen maailma kiinnosti Marjaa jo ennen kuin hän oppi lukemaan. Hän hipelöi vanhempiensa kirjahyllyjen kirjoja ja piirsi kosmoskynällä niihin omia lisämerkintöjään. Innolla hän kuunteli satuja ja tarinoita. Äiti luki erityisesti Topeliuksen ja Swanin satuja, isä kertoili lapsuutensa ja nuoruutensa tarinoita. Lukemaan opittuaan Marja suorastaan ahmi niin koti- kuin ulkomaistakin tyttökirjallisuutta. Hänen suosikkejaan olivat erityisesti Luisa M. Alcottin, Anni Swanin ja Anni Polvan kirjat, jotka puolustivat tyttöjen oikeuksia. Kansakoulun neljännellä luokalla Marja aloitti ensimmäiset kirjoittamiskokeilut. Hän kirjoitti innolla aineita, osallistui raittiuskilpakirjoituksiin ja kirjoitti pieniä tarinoita omaan vihkoonsa. Oppikoulun alaluokilla alkoi päiväkirjan ohella syntyä runoja, tarinaa koululehteen ja viisitoistavuotiaana ensimmäinen romaanikäsikirjoitus. Marja Myyryläisen mielirunoilijoita olivat tuohon aikaan Saima Harmaja ja Uuno Kailas. Myöhemmin hänen mielikirjailijoitaan ovat olleet mm. Maria Jotuni, Eeva Kilpi, Leena Lander ja Jyrki Vainonen.

Kirjoittamisen ja lukemisen innoittamana Marja Myyryläinen opiskeli mm. kirjallisuutta ja suomen kieltä Jyväskylän yliopistossa. Opinnot kuitenkin lamauttivat hänen luovan kirjoittamisintonsa vuosikymmeniksi. Lähes kolmeenkymmeneen vuoteen hän ei kirjoittanut muuta

kuin työelämään ja opintoihinsa liittyviä  tietotekstejä. Vuosituhannen vaihteessa tapahtuneet yksityiselämän myllerrykset avasivat kirjoittamisen portit sellaisella vimmalla, että Marja Myyryläinen irtisanoutui virastaan ja heittäytyi vapaaksi kirjailijaksi. Hän ryhtyi kirjoittamaan omia tekstejään ja tekemään menneisyyteen liittyviä tilaustöitä. Vähitellen kirjoittajat eri puolelta Suomea alkoivat pyytää hänen apuaan menneisyydestä kirjoittamiseen ja tekstiensä julkaisukelpoiseksi saattamiseen. Näin sai alkunsa vuodesta 2004 toiminut Skripta Kirjoittajaopisto. Sen ohjauksessa lähes 150 kirjoittajaa on tähän mennessä saanut valmiiksi oman kirjansa. Kokemustensa pohjalta Marja Myyryläinen on laatinut kirjoittamaan kannustavan opaskirjan Totta ja tarua. Kirja menneisyydestä kirjoittaville (2008).

Kirjoittamaan Marja Myyryläinen on harjaantunut lukemalla ja kirjoittamalla, mutta myös opiskelemalla sanataiteen opintoja mm. Oriveden opiston koulutusohjelmissa. Hänen ateljeekriitikoitaan ovat olleet mm.tietokirjailija Eero Ojanen ja kirjailija Tarmo Laitinen. Tähän mennessä Myyryläinen on julkaissut neljätoista tavalla tai toisella menneisyyteen liittyvää teosta. Kymmenessä vuodessa kirjailijuudesta on tullut hänelle työ, mutta myös tapa elää ihmisten ja tarinoiden maailmassa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Mikkelin tyttökoulu 1879 – 1979. Muistokirja. Mikkelin kaupunki 1979.

Lukivaikeuksien diagnosointi ja lukiharjoituksia ammatillisille oppilaitoksille. Koulun erityispalvelu oy 1988.

Helmat heilumaan, letit liehumaan. Ammatillisen kotitalousopetuksen vaikutus naisen elämänvalintoihin itsenäistyneessä Suomessa. Lis.työ. Suomen historian laitos, Jyväskylän yliopisto 1998.

Runoja. Aaro Pyrhönen. Postuumi toimitustyö. Omakustanne 2000.

Kahdesti lapsi. Runoja. Omakustanne 2001.

Riisuttu puu. Runokokoelma. Hilma Rämänen. Toimitustyö. Omakustanne 2002.

Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymä 50 vuotta. Etelä-Savon koulutuksen kuntayhtymä 2002.

Vieras huone eli ovi dementoituvan mielenmaisemaan. Pienoisromaani. Skripta Kustannus 2003.

Mitä minä tänään koulussa opin?  Mikkelin tyttökoulun – Urheilupuiston koulun 125-vuotishistoriikki. Mikkelin Tyttölyseon Seniorit ry 2004.

Ytissä on ytyä. Mikkelin ympäristötekniikan instituutin ensimmäinen vuosikymmen. Etelä-Savon ammattikorkeakouluyhtymä 2004.

Päämajakaupungin naiset isänmaan asialla. Mikkelin Maanpuolustusnaiset ry 2006.

Papinlapset. Yksi kirjoittajista. Ajatus Kirjat 2007.

Totta ja tarua.  Kirja menneisyydestä kirjoittavalle. Mediapinta oy 2008.

Taito käsissämme. Taito Itä-Suomi ry:n 100-vuotishistoriikki. Taito Itä-Suomi ry 2008.

Etelä-Savon maakuntakirjaston kirjailijatietokanta 2009.

Kymmeniä lehtiartikkeleita.

Apurahoja mm. opetusministeriö, Suomen Tietokirjailijat ry, A. Kordelinin säätiö ja WSOY:n Kirjasäätiö.

Päätalo-Instituutin Möllärimestari 2002, 2004.

Savonia-palkintoehdokas 2003.

Suomen Tietokirjailijat ry:n jäsen.

Suomen Maakuntakirjailijat ry:n jäsen.

Suomen Elämäntarinayhdistys ry:n jäsen.

Mikkelin Kirjoittajat ry:n jäsen.

Sukuseurojen Keskusliiton kirjoituskilpailuraadin jäsen.

Luki-ohjaaja 1984 -.

Kirjoittajien kouluttaja ja valmentaja 2001 -.

Skripta Kirjoittajaopiston johtajaopettaja 2004 -.

 

Motto

Emme löydä itseämme, jos hylkäämme menneisyytemme.

Moilanen, Usko Armas Lemmitty

Luonnehdinta

Etelä-Savossa asunut Usko Moilanen oli laaja-alainen poikakirjailija, joka kirjoitti niin sota-ajan lapsikuvauksia kuin eräaiheisia ja historiallisia poikakirjoja. Hän asui mm. Savonlinnassa ja Pertunmaalla.

 

Faktaa

Usko Moilanen syntyi maanviljelijäperheeseen Sortavalan maalaiskunnassa 7.11.1912. Hän kävi kansakoulun ja opiskeli kaksi vuosikurssia Sortavalan seminaarissa. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli toimiupseeri. Moilanen kuoli auto-onnettomuudessa Kuortissa 3.9.1972.

 

Kirjailijaura

1950-ja 1970-luvuilla Usko Moilanen kirjoitti seikkailukertomuksia, joiden miljööt vaihtelivat Lapin kairoista ja Rauman saaristosta Laatokan rannoille sekä Villiin Länteen ja Afrikkaan saakka. Ensimmäisen kirjansa Kalliotunturin kotkanpesä Moilanen julkaisi vuonna 1954 ja sen jälkeen lukuisia nuortenkirjoja. Usko Moilasen kuoleman jälkeen Karisto julkaisi vielä hänen kuudennentoista kirjansa vuonna 1975. Seikkailu- ja erähenkisyys sekä päähenkilöinä olevien poikien kiinteä yhteisöllisyys ovat keskeisiä teemoja kaikissa hänen kirjoissaan.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Kalliotunturin kotkanpesä. Nuortenromaani. Karisto 1954.

Luttojoen helmiä. Nuortenromaani. Satakunnan kirjateollisuus 1959.

Selkämeren hai. Nuortenromaani. Karisto 1959.

Unohdettu kylä. Nuortenromaani. WSOY 1961.

Varokaa kalliosaarta, pojat! Nuortenromaani. Karisto 1961.

Erämaa kutsuu. Romaani. Karisto 1962.

Nuoret uudisasukkaat. Kertomus reippaille tytöille ja pojille Laatokan rannoilta. Satakunnan kirjateollisuus 1963.

Ongensiimasta se alkoi. Erä- ja kalajuttuja vuosien varrelta. Karisto 1963.

Linnanherran käsky. Seikkailukertomus Olavinlinnan vaiheilta vv.1499 – 1500. Satakunnan kirjateollisuus 1964.

Uudisasukkaan pojat. Jatkoa seikkailukirjaan Nuoret uudisasukkaat. Satakunnan kirjateollisuus 1964.

Vanha käsikirjoitus. Seikkailukertomus Laatokan rannoilta. Satakunnan kirjateollisuus 1964.

Erämaan lapset. Nuortenromaani. Karisto 1965.

Mustan päällikön aarre. Seikkailukertomus Itä-Afrikasta. Satakunnan kirjateollisuus 1965.

Nuori kullanhuuhtoja. Seikkailukertomus lännen kullanhuuhtojien ja intiaanien parista viime vuosisadalta. Satakunnan kirjateollisuus 1965.

Porkkanakesä. Nuortenromaani. Karisto 1968.

Kalliotunturin kotkanpesä. Nuortenromaani. Karisto 1971.

Neljän tuulen kerho. Nuortenromaani. Karisto 1975.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s. 413 – 414.

Varis Markku, Ikävä erätön ilta. Suomalainen eräkirjallisuus. Poikakirjojen tekijöitä. SKS 2003, s. 202 – 209.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Usko_Moilanen

http://www.savonlinnan.fi/kirjasto/LehtoNet/Moilanen.htm

Merimaa, Kaarlo

( Karl Erik Merimaa, ent. Mannström)

Luonnehdinta

Toimittajana ja valistusohjaajana toiminut Kaarlo Merimaa oli tunnettu poikien seikkailukirjojen ja nuortenromaanien tekijä. Hänen tunnetuimmasta teoksestaan Takapihan sankareita (1931) on tehty myös elokuva.

 

Faktaa

Kaarlo Merimaa syntyi 13.4.1902 Haapajärvellä proviisorin poikana. Hän kävi Turun suomalaista lyseota ja kirjoitti sieltä ylioppilaaksi vuonna 1922. Sen jälkeen hän työskenteli toimittajana, suojeluskuntajärjestön valistusohjaajana, Kansanhuollon palveluksessa ja lopulta Mikkelissä vankilan apulaisjohtajana. Hän oli liikkuva henkilö, joka ennätti asua lähes kaikissa lääneissä ja monella paikkakunnalla.

Kaarlo Merimaa avioitui vuonna 1936. Hän kuoli Helsingissä 18.8.1969.

 

Kirjailijaura

Kaarlo Merimaan suppea poika- ja nuorisokirjatuotanto ilmestyi kahtena sysäyksenä 1930-luvun alussa ja 1960-luvulla. Hänen esikoiskirjansa Takapihan sankareita (1931) ilmestyi aikana, jolloin vanhin suomalainen poikakirjallisuuden tyyppi eli eräseikkailu, oli juuri kukoistuskautensa alussa. Humoristisen seikkailuromaaninsa Merimaa sijoitti poikavuosiltaan tuttuun Turkuun. Kriitikot syyttivät kirjaa sopimattomien esikuvien antamisesta nuorisolle. Siitä tuli kuitenkin klassikko, joka jatkoi elämäänsä vielä samannimisenä elokuvana 1990-luvulla.

Esikoisteoksensa jälkeen Merimaa julkaisi neljä muuta kirjaa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Kihlausosuuskunta. Näytelmä. Osuuskauppojen iltamaohjelmistoa 1929.

Takapihan sankareita. Nuortenromaani. WSOY 1931.

Yrjön koettelemukset. Nuortenromaani. WSOY 1932.

Lehtori lemmensumpussa. Romaani. Suomen Kirja 1946.

Kräki-Kalle ja Limperi. Nuortenromaani. WSOY 1961.

Hyljätty prikaati. Nuortenkirja. WSOY 1967.

Takapihan sankareita. Kräki-Kalle ja Limperi. Suuri nuorten kirjakerho 1978.

Takapihan sankareita. Elokuva. Käsikirj. Panu Pohjola ja Antti Hietala. Ohj. Panu Pohjola. Perustuu Teoksiin Takapihan sankareita ja Limperi. Reppufilmi 1992.

Lehtiartikkeleita.

Topelius-palkinto 1968.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1917 – 1944. SKS 1981, s. 275.

Suomalaisia lasten ja nuorten kirjailijoita 1. Suomen kirjastoseura, Kirjastopalvelu oy 1972, s. 33 -34.

Kotimaisia nuorten klassikoita 1, toim. Ismo Loivamaa. BTJ Kirjastopalvelu oy 2000, s. 98 -101.

http://bibliografia.kuopio.fi/kirjailijat/ma_me/merimaa_kaarlo/

http://fi.wikipedia.org/wiki/Kaarlo_Merimaa