Honkonen, Reijo Tapani

Luonnehdinta

Reijo Honkonen on eteläsavolainen kirjailija, jonka tyylilaji on alavireinen komiikka. Hänen mielestään komiikka ja huumori ovat parhaimmillaan silloin, kun niihin saa mukaan surua ja tummia sävyjä. Tummasävyinen komiikka toistuu hänen monipuolisessa tuotannossaan romaaneista näytelmiin, käsikirjoituksiin ja pakinoihin.

 

Faktaa

Reijo Honkonen on syntynyt Äänekoskella 18.1.1956. Hän on diplomikielenkääntäjä, mainonnan ammattilainen ja kauppatieteen maisteri. Honkonen on työskennellyt mm. mainonnan suunnittelijana Savonlinnassa. Nykyään hän on kirjailija ja käsikirjoittaja. Lisäksi hän opettaa Mikkelin ammattikorkeakoulussa mainontaa ja markkinointia sekä johtamista.

Reijo Honkonen asuu perheineen Mikkelissä ja harrastaa kaikenlaista ihmettelyä ja kummastelua.

 

Kirjailijaura

Reijo Honkonen valmistui tekstin tuottamisen ammattilaiseksi Savonlinnan kääntäjänkoulutuslaitoksesta. 1980-luvun alussa hän suomensi useita teoksia. Jo opiskeluaikana hänen pöytälaatikkoonsa oli syntynyt erilaisia tekstejä. Kiinnostus kirjallisuuteen heräsi Jarkko Laineen tuotannon kautta. Myös Daniel Katz ja Juhani Pelkonen tekivät omintakeisella huumorillaan lähtemättömän vaikutuksen. Honkonen kirjoitti aluksi runoja, sitten pakinoita ja lopulta romaanikäsikirjoituksen, jonka hän lähetti kolmelle kustantajalle. Kaksi kustantajaa oli valmis julkaisemaan käsikirjoituksen.  Otava julkaisi Reijo Honkosen esikoisteoksen Vikatikki vuonna 1989.

Sen jälkeen Honkonen on tehnyt monenlaista: dekkareita, tv-käsikirjoituksia, kuunnelmia, näytelmiä, sanoituksia, pakinoita ja kolumneja. Hänen dekkarituotantonsa sijoittuu Savonlinnaan ja tv-käsikirjoituksiinsa hän on pyrkinyt ujuttamaan eteläsavolaisia henkilöhahmoja, hyviä tyyppejä kaduilta ja kujilta.

Nykyään Honkosen kirjalliset työt syntyvät perhe-elämän ja opetustyön lomassa lyhyinä yksinäisyyden hetkinä.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Vikatikki. Romaani. Otava 1989.

Eno. Jännitysromaani. Otava 1992.

Mannaa sataa. Romaani. Otava 1995.

Siitosen erotiikkabussi. Romaani. Otava 1996.

Elämän suola. TV-draama.1995 – 1997.

Pop-tarinoita. Äänite.1997.

Vaimonsa mies. TV-draama.1998 – 2000.

Mustasukkainen joulupukki. Kuunnelma.1999.

Helsingin hanhi. Kansannäytelmä.2000.

Lepopäivän ratoksi. Entinen mies -yhtyeen singlelevy. 2001.

Varjo vain. Jännitysromaani. Otava 2003.

Varjo vain. TV-draama.2003.

Miun Mikkeli. Käsikirjoitus Mikkelin Revyyteatterille. Yksi kirjoittajista. 2009.

Suomennoksia; kolumneja ja pakinoita mm. Länsi-Savoon, Savonmaahan, Oopperajuhlauutisiin ja Etelä-Savon radioon.

Etelä-Savon taidetoimikunnan 1-vuotinen työskentelyapuraha 2009.

 

Motto

Eläminen on hurja bisnes, investoi itseesi.

M.A. Numminen

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

http://www3.jkl.fi/kirjasto/kirjailijat/hakemisto/honkonen.htm

http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/komiikka

http://www.savonlinna.fi/kirjasto/LehtoNet/Honkonen.htm

Heporauta, Elsa Matilda

(Elsa Hästesko, o.s.Koponen; nimim. Tavi Ylämaa)

 

Luonnehdinta

Puumalassa kotoisin ollut Elsa Heporauta tuli tunnetuksi Kalevala Korun sekä Kalevalaisten naisten liiton perustajana. Kansallisen kulttuurin vaaliminen oli hänen sydäntään lähellä. Hän oli myös erityisen tuottelias ja omana aikanaan suosittu kirjailija. Hän oli sekä idealisti että realisti, joka käytti teksteissään värikästä, lapsuudessaan kuulemaansa kieltä.

 

Faktaa

Elsa Heporauta syntyi 31.8.1883 Puumalan Sahanlahdessa sahanhoitajan tyttärenä. Hän aloitti koulunkäynnin Mikkelin Suomalaisessa Tyttökoulussa. Koska siellä ei voinut vielä tuolloin kirjoittaa ylioppilaaksi, hän jatkoi koulunkäyntiä Helsingissä ja kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin Suomalaisesta Yhteiskoulusta 1903. Heporauta opiskeli Jyväskylän seminaarissa ja Helsingin yliopistossa. Siellä hänen aineitaan olivat kirjallisuus, psykologia ja filosofia. Ennen avioitumistaan hän toimi Huittisten kansanopiston johtajana. Elsa ja Frans (Hästesko) Heporauta saivat neljä poikaa.

Kalevalan 100-vuotisjuhlavuoden innoittamana Elsa Heporauta perusti vuonna 1935 Kalevalaisten naisten muistomerkkiyhdistyksen ja rahoituksen hankkimiseksi Kalevala Korun.

Elsa Heporauta kuoli 7.5.1960 Helsingissä.

 

Kirjailijaura

Elsan Heporaudan isä sahanhoitaja Koponen oli henkisesti ja yhteiskunnallisesti valveutunut, monitaitoinen henkilö, joka oli myös kodin henkinen voimakeskus. Isä opetti Elsalle niin rakkauden eläimiin, ihmisten auttamiseen kuin kirjallisuuteenkin. Jo nuorena tyttönä Tolstoi ja Wecksell olivat Elsan mielikirjailijoita. Kouluaikanaan Elsa kirjoitti innolla aineita ja hänellä oli joitain kirjallisia yrityksiä, mutta elämänkokemusta puuttui. Näin kirjailijauran alku siirtyi parilla vuosikymmenellä eteenpäin. Vasta sairaalakausinaan Elsa Heporaudalla oli aikaa pohdiskella asioita. Patoutunut alitajunta alkoi toimia ja tarinoita syntyä. Eläinsadut, romaanit ja novellit tulvahtivat hänen sisältään nopeaan tahtiin. Niissä yhdistyivät faktat ja mielikuvitus. Myös unistaan Elsa Heporauta sai ainesta kirjoitustöihinsä.

Elsa Heporaudan päätyönä pidetään kolmeosaista kehitysromaania Ursula Keivaarasta, joka ilmestyi 1920 – 1930 -lukujen taitteessa. Romaanitrilogia on pitkälle omaelämäkerrallinen. Hänen teksteissään on oivallista kuvausta 1800-luvun loppupuolen elämästä Puumalassa, Saimaalla ja koulukaupungissa Mikkelissä.

Kirjoittamista Elsa Heporauta jatkoi kesäkausina Mikkelin Huuhonniemessä, jossa hän tunsi olevansa kielellisesti kotonaan.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Kalevalaisten kotielämää. WSOY 1910.

Sankaripoikia. Vapaussodassamme kaatuneiden alaikäisten muistoksi. Osat 1 ja 2. Toimittaja. Karisto 1918-1919.

Kaksi tarinaa. Kodin hengessä.2. Peilistä. Jyväskylä 1919.

Huli-Vili. Eläinromaani. Gummerus 1922.

Häävaatteet. Novellikokoelma. Gummerus 1928.

Huli ja Mies. Eläinromaani. Gummerus 1924.

Arvoituskeittäjä eli kommunisti. Kolminäyt. huvinäytelmä. WSOY 1926.

Kumpi rakkaus. Kaksinäyt. huvinäytelmä. WSOY 1926.

Maa vai taivas. Romaani. WSOY 1926.

Reilut pelkurit. Yksinäyt. näytelmä. Karisto 1926.

Tilkkuvakka. Novellikokoelma. Gummerus 1926.

Rakkauden uhkapeli. Novellikokoelma 1928.

Ursula Keivaara. Osa I Isä ja tytär, Osa II Siipeen satutettu, Osa III Spiraali. Romaanitrilogia. WSOY 1929-1930.

Sinä. Muistoja, päiväkirjanlehtiä, mietteitä, unia. Romaani. WSOY 1930.

Temu. Eläinromaani. WSOY 1931.

Lintu löi ruutuun. Novellikokoelma. WSOY 1932.

Suuri yö. Romaani. WSOY 1933.

Hiljainen ääni katveesta. Sokean tytön muistelmia. Romaani. WSOY 1934.

Sinä saavut. Kirjeromaani. Nimim. Tavi Ylämaa. Kirj. Urho Karhumäki ja Elsa Heporauta. WSOY 1935.

Saaren juhannus. Romaani. WSOY 1936.

Helena Saarlahti. Romaani. WSOY 1937.

Jumalan kämmenellä. Romaani. WSOY 1938.

Elämäni kaarisilta. Mietekirja. WSOY 1942.

Herran heikkoja. Valikoima novelleja. WSOY 1943.

Hulkan emännän kultakala. Arkinen romaani pulakauden ajoilta. WSOY 1944.

Kalevalaiset häät nyky-Suomessa. Näyttämöllinen puhekuoroesitys. Raja-Karjalan sivistysliitto 1945.

Poikani palasi Tuonelasta. Todellisten sielullisten elämysten pohjalta syntynyt romaani. Karisto 1945.

Seeritin rakkaudentie. Mielikuvitusromaani toisilta tähdiltä. Karisto 1946.

Leenan perhe. Kertomus vanhanaikaisista ihmisistä. Romaani. Karisto1953.

Maan äitejä. Kirja Suomen tasavallan presidenttien puolisoista. WSOY 1953.

Niemiahon lapset. Arkitouhuja ja ihmepäiviä Niemiahon lasten elämässä. Karisto 1955.

Erämetsäin kuningatar. Marjaskarhun tarina. Eläinromaani. WSOY 1956.

Lisäksi useita toimitustöitä ja artikkeleita.

Kolme valtionpalkintoa.

Kordelinin säätiön stipendi ym. tunnustuksia.

 

Lähdetiedot

Aleksis Kivestä Martti Merenmaahan. Suomalaisten kirjailijoiden elämäkertoja. WSOY 1954, s. 770 – 776.

Heporauta Elsa, Kirjojeni sytykkeitä. Teoksessa Me kerromme itsestämme. Kirjailijoiden yhteisjulkaisu. Suomen Kirjailijaliiton julkaisuja XXVI, Helsinki 1946, s. 33-39.

Mikkelin tyttölyseo 1879 – 1954. 75-vuotisjulkaisu. Mikkelin Tyttölyseon Seniorit ry.1954, s. 98-101,175.

http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/5583

http://fi.wikipedia.org/wiki/Elsa_Heporauta

Harviainen, Saara Sorja

( nimim. Sakura)

 

Luonnehdinta

Mikkelin keskussairaalan ortopedina työskennellyt Saara Harviainen sairastui nelikymppisenä lapinhulluuteen. Vuosikymmenien ajan hän kokosi Lapin kokemuksistaan kirjallista ja kuvallista aineistoa. Eläkkeelle jäätyään hän kirjoitti niitten pohjalta neljä kirjaa, tarinoita pienistä elämyksistä äärettömän luonnon keskellä. Kirjoissaan Saara Harviainen puhuu lämmöllä aidon Lapin, sen luonnon ja elämäntavan puolesta.

 

Faktaa

Saara Harviainen syntyi 12.1.1919 Haminassa maanmittausinsinööriperheen nuorimpana lapsena.  Perhe muutti Kouvolaan ja Saara kirjoitti ylioppilaaksi Kouvolan Yhteislyseosta. Opiskelu ja ammatin hankkiminen oli perheessä itsestäänselvyys. Vanhemmilta peritty kiinnostus luontoon vaikutti Saaran uranvalintaan. Koska hän ei halunnut biologianopettajaksi, hän suuntautui lääkäriksi. Sodan alettua hän toimi lääkintälottana mm. sotavankisairaalassa. Lääketieteen lisensiaatiksi hän valmistui vuonna1947. Saara Harviainen erikoistui kirurgiksi ja hänestä tuli maamme ensimmäinen naisortopedi. Viimeisen jakson lääkärintyöstään (1965 – 1973) hän työskenteli Mikkelissä, jona aikana persoonalliselle ortopedille syntyi lempinimi ”Luu-Saara”.

Lappi ja lappilaisuus olivat Saara Harviaiselle tärkeitä. Vuosien 1953 -1998 aikana hän teki yhteensä 153 matkaa Enontekiölle, Inariin ja Utsjoelle. 1960-luvun alkupuolella hän teetätti poromiehillä Karhunkodaksi nimeämänsä kämpän Inariin. Siitä tuli hänen Lappiin suuntautuvien matkojensa kiintopiste. Matkoillaan Saara Harviainen valokuvasi lähes kaiken näkemänsä, niin että hänelle kertyi lähes 5000 kuvan arkistokokoelma tarkkoine yksilöintitietoineen. Hän oli myös erittäin taitava kasvien tuntija.

Saara Harviainen kuoli Mikkelissä 16.2.2004.

 

Kirjailijaura

Jo lääkärintyössään Saara Harviainen tuotti paljon tekstiä ja oli erityisen tarkka sen ymmärrettävyydestä. Lääkärilehteen hän kirjoitti pisteliäitä pakinoita sekä lääketieteen, kansanterveystieteen että myös lapinharrastuksen aihealueilta. Lapinkokemuksistaan Saara Harviainen piti tarkkaa päiväkirjaa, kaikkiaan yli tuhat sivua. Eläkevuosinaan hän ryhtyi työstämään päiväkirjojaan lapintarinoiksi. Hän lähetti käsikirjoituksiaan muutamalle kustantajalle, mutta kun kustantajaa ei tahtonut löytyä, hän päätti kustantaa itse.

  • Minun kirjoissani on se vika, että niistä puuttuvat sota, viina ja seksi. Siksi ne on kustannettava itse, totesi Saara Harviainen toisen kirjansa jälkeen.

Esikoiskirja Lapintikkuja ilmestyi vuonna 1989 ja sen jälkeen sarja jatkui vielä kolmella kirjalla. Alkuvaiheessa Saara Harviainen antoi tekstejään mm. ystävänsä ja kesänaapurinsa Olavi Minkkisen luettavaksi. Harviaisen kirjat poikkeavat muista lapinaiheisista kirjoista siinä, että ne eivät käsittele metsästystä ja kalastusta, vaan kuvaavat lapinvaeltajan arkista todellisuutta ja kiehtovalla tavalla yhdistävät Lapin luontoa ja ihmisiä. Näin ne ovat myös kansa- ja luonnontieteellisiä teoksia.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Lapintikkuja. Omakustanne 1989.

Jälkijättöjä. Omakustanne 1990.

Pohjastunturit. Omakustanne1995.

Etelän akka tunturissa 1998. Postuumi pienpainate 2004.

Möllärimestari-palkinto 1996.

Mikkelin kirjoittajat ry:n jäsen.

 

 

Lähdetiedot

Hartikainen Arja, ”Luu-Saaran” Lapinkokemukset. Ortopedi Saara Harviaisen valokuvia lapinmatkoilta. Saamelaismuseo Siida.Lehdistötiedote 26.1.2005.

Häyrinen Leena, Saara Harviainen, Lapinviisas. Suomen Kuvalehti 18.1.1991.

Karjalainen Pirkko, Saara Harviainen 70 vuotta. Lappia kehitettävä sen omista lähtökohdista. Länsi-Savo 11.1.1989.

Leinonen Anne, Ortopedi Saara Harviainen. Länsi-Savo 29.2.2004.

Runonen Carmen, Lapinkävijä Saara Harviaisen vika: Puuttuu sota, viina ja seksi. Länsi-Savo 2.2.1991.

Yli-Jama Markku, In memoriam Saara Harviainen. Lääkärilehti 13/2004.

Olavi Minkkisen antamat tiedot.

http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto/kulttuuri/kirjoittajat/saara.html

Haahtela, Sampo Inkero Untamo

( vuoteen 1926 Hansson)

 

Luonnehdinta

Turun kulttuurielämässä vahvasti vaikuttanut äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja ja sittemmin rehtori Sampo Haahtela kirjoitti lapsille kertomuksia ja fantasiatekstejä. Häntä on pidetty jopa varhaisena fantasiakirjailijanamme. Aikuisille Haahtela kirjoitti muun muassa ihmiskohtaloista sekä kouluelämään liittyviä romaaneja, joissa hän valotti kulloinkin koulumaailmassa käynnissä ollutta kehitystä.

 

Faktaa

Sampo Haahtela syntyi 18.8.1908 Inkerinmaalla Toksovassa papinpoikana. Lapsuutensa hän vietti Savo-Karjalan rajamailla Enonkosken pappilassa. Lapsuudenkodissa vallitsi henkinen vapaus ja kannustava ilmapiiri. Myöhemmin monilapsinen perhe muutti Turkuun, jossa Sampo pääsi opintielle. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Turun suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1929 ja valmistui neljä vuotta myöhemmin Turun yliopistosta pääaineenaan suomen kieli. Haahtela toimi äidinkielen opettajana eri puolilla Suomea, mutta palasi sodan jälkeen Turkuun. Sampo Haahtelasta tuli Turun normaalilyseon rehtori.

Sampo Haahtela avioitui ja perusti perheen vuonna 1934.

Haahtela kuoli vuonna 1993.

 

Kirjailijaura

Sampo Haahtelan kirjailijaura alkoi jo koulupoikana. Ratkaisevan sysäyksen sille antoi naapurissa asunut taidemaalari Hannes Siivonen, joka avasi oven luomistyön houkuttelevaan maailmaan. Siivosen kautta Sampo tutustui Lauri Viljaseen. Jo lyseolaisena Sampo Haahtelasta tuli Uusi Aura-lehden sunnuntainumeron kaunokirjoittaja. Myöhemmin hän kirjoitti myös Uuteen Suomeen ja Aamulehteen. Yliopisto-opintojen aikana merkittäviä henkilöitä Sampolle olivat hänen opettajansa V.A. Koskenniemi ja kirjailija Volter Kilpi.

Haahtelan pitkään hautuneet esikoiset saivat kuitenkin odottaa julkaisua 1940-luvun puoliväliin saakka. Vasta sodan aikana ja sen jälkeen hän sai riuhtaistua persoonallisen luomiskaipuunsa käytännön minästään. Erityisen merkittävää oli se, että kesällä 1940 hän tutustui Jyväskylässä Gummeruksen legendaariseen johtajaan Mauno Salojärveen, josta tuli hänen kannustajansa, tukijansa ja kustantajansa. Haahtelan kaunokirjallisen tuotannon keskeinen osa on hänen kouluaiheisten romaaniensa neliosainen sarja (Idealistit 1946, Opettajainhuone 1956, Kyselemisen aika 1973, Säänmerkit 1975).  Romaanit ottavat kantaa ajan pedagogiseen keskusteluun, mutta sisältävät myös paljon paikallista kuvausta. Sampo Haahtelaa voidaan pitää myös varhaisena fantasiakirjailijana. Hänen romaanissaan Laiva seisoo sumussa (1950) on jopa surrealismin piirteitä.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Volter Kilpi, kirjallisuutemme omaperäisin kertoja. Otava 1939.

Pellervon suuri tehtävä. Kertomus Suomen sodasta 1930 -1940. Gummerus 1940.

Kuningas Toton vankina. Kertomus pienille pojille ja tytöille. Gummerus 1942.

Aurinko nousee tänäänkin. Kuvia ihmisistä ja elämästä. Gummerus 1944.

Idealistit. Romaani. Gummerus 1946.

Uskollinen sydän. K.J. Gummeruksen elämä. Gummerus 1947.

Vanha rakas koulu. Hugo Swenssonin kirjailijakuvan piirteitä. Otava 1949.

Laiva seisoo sumussa. Romanttinen tarina. Gummerus 1950.

Oppikoulunopettajaksi. Opaskirjanen 1951.

Tarpeeton ihminen. Ihmiskohtaloita. Gummerus 1952.

Opettajainhuone. Romaani. Gummerus 1956.

J.V. Snellman ja kansallisuusaate. Suomalaisuuden Liitto 1956.

Kyselemisen aika. Romaani. Gummerus 1973.

Säänmerkit. Romaani. Gummerus 1975.

 

Satoja lehtiartikkeleita eri lehtiin.

Valtion kirjallisuuslautakunta 1957-1959.

Kouluneuvoksen arvo 1968.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1917 – 1944, SKS 1981, s.82-83.

Sampo Haahtela. Teoksessa Uuno Kailaasta Aira Meriluotoon. Porvoo 1947, s. 561 – 566.

www.wikipedia.org/wiki/Sampo_Haahtela

http://fi.risingshadow.net/

www.turunseniorinorssit.fi

 

Fröjd, Kalle Armas

Luonnehdinta

Kalle Fröjd on mikkeliläinen toimittaja, media-alan monitoimimies ja innokas matkailija. Teksteissään hän tutustuttaa lukijat uusiin maisemiin ja kulttuureihin.

 

Faktaa

Kalle Fröjd syntyi Iisalmessa 7.1.1940. Hän kävi kansakoulun, kansanopiston ja kansankorkeakoulun ja opiskeli Tampereen yliopistossa. Kalle Fröjd on toiminut sanomalehtitoimittajana 10 vuotta sekä radio- ja tv-toimittajana 30 vuotta. Tie toimittajauralle kulki maakuntalehtien kautta. Hän avusti Pohjois-Karjalassa asuessaan kolmea lehteä. Painotalouralle Etelä-Suomeen hän siirtyi vuonna 1959. Uusmaalaisen paikallislehden kautta nuori toimittaja pääsi uutistoimittajaksi ja toimitulussihteeriksi Mikkeliin Länsi-Savo -lehteen.

Sanomalehtivuosien jälkeen Fröjd siirtyi radio- ja sittemmin tv-työhön Ylelle.

Kalle Fröjd on naimisissa ja asuu Mikkelissä. Hän harrastaa teatteria, matkustamista, kalastusta ja vapaaehtoista sivistystyötä Työväen sivistysliitossa.

 

Kirjailijaura

Kalle Fröjd suuntautui jo nuorena innokkaana kirjoittajana toimittajan uralle. Ikään kuin sen jatkumona hän on tehnyt muutamia tilaustöitä ja julkaissut omakustanteena novellikokoelmia. Novelleissaan hän tutustuttaa lukijat muihin kulttuureihin, vie matkalle ympäri maailmaa niin Suomen lähialueille kuin kauemmaskin.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Aatteen paloa ja tiedonjanoa. Työväen Sivistysliiton Opintojärjestön julkaisuja 1995.

Kirjeitä ja kyyneleitä. Novellikokoelma. Omakustanne 2000.

Taj Mahalin taksikuski. Novellikokoelma. KF-kustannus 2005.

Dollareita kultamaasta. KF-kustannus 2007.

 

Kirjaesittelyitä ja artikkeleita eri lehdissä.

Kuvateoksia Mikkelin kaupungille ja Mikkelin läänin maakuntaliitolle.

Mikkelin läänin taidetoiminnan jäsen 1970-luvulla.

Mikkelin kaupungin kulttuurilautakunnan jäsen 1970-luvulla.

Mikkelin Teatterin hallituksen jäsen 1970-luvulla; 1990-luvulta edelleen.

 

Motto

Kaikilla asioilla on tapana järjestyä.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

http://mikaeli.mikkeliamk.fi/mikaeli/arkisto

Erkkilä, Leena Inkeri (o.s. Oksanen)

 

Luonnehdinta

Pieksämäkeläissyntyinen Leena Erkkilä on lastenkirjailija, joka elää satujen, runojen ja legendojen maailmassa. Hänen satunsa eivät ole seikkailusatuja vaan lyhyitä tuokiosatuja. Leena Erkkilän teosten kieli on selkeää ja leikittelevää, hassut uudissanat, nimet ja onomatopoeettiset verbit sekä rytmillisyys ovat hänen teostensa ominaispiirteitä. Erkkilän legendakokoelmissa on samaa ajattomuutta kuin hänen saduissaan.

 

Faktaa

Leena Erkkilä syntyi 27.8.1930 Pieksämäellä kulttuurimyönteiseen rautatieläisperheeseen. Kansa-ja oppikoulun hän kävi Pieksämäellä ja valmistui vuonna 1952 kansakoulunopettajaksi Jyväskylän kasvatusopillisesta korkeakoulusta. Vuonna 1962 hän suoritti Helsingin yliopistossa loppututkinnon aineinaan mm. kotimainen kirjallisuus, suomen kieli ja psykologia.

Varsinaisen työuransa Leena Erkkilä teki Helsingin kaupungin koululaitoksessa kansa- ja sittemmin peruskoulun opettajana. Hänen työympäristönsä vaikutti voimakkaasti siihen, että hänestä tuli lastenkirjailija. Myös Erkkilän harrastukset ovat peräisin koulumaailmasta, kuten voimistelu, kuorolaulu ja kuvaamataito.

Leena Erkkilä on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista tytärtä ja viisi lastenlasta. Hän asuu Helsingissä, mutta viettää kesät Kangasniemen Kutemajärvellä.

 

 

 

 

Kirjailijaura

Isä luki Leena-tyttärelleen lastenrunoja ja Topeliuksen satuja. Sanat ja erityisesti lyhyet tekstit hurmasivat tytön jo pienenä. Hän esitti koulussa runoja, oli mukana lastennäytelmissä, osallistui lausunta- ja kirjoituskilpailuihin ja kirjoitti satuja. Mielikirjailijoita olivat mm. Jalmari Rinne, Aale Tynni, Aila Meriluoto, Eino Leino ja Olavi Paloheimo. Runojen ja satujen tiivis ilmaisu, rytmiikka ja harmoninen musiikki houkuttelivat hänet kirjoittamisen maailmaan. Lähi-ihmiset houkuttelivat ja kannustivat Leenaa kirjoittamisen tiellä.

Leena Erkkilän ensimmäiset julkaistut tekstit olivat aineita SKS:n julkaisuissa, satuja Lastentarha- ja Koululainen – lehdissä. Kirjoituskilpailuihin osallistuminen ja kirjallisuuden opinnot sekä kirjoittajakurssit veivät eteenpäin kirjailijauralla. Tärkeitä kirjallisia kannustajia oleva mm. hänen opettajansa Pertti Korhonen, Helvi Juvonen ja Ilse Pentti sekä Anna-Maija Raittila, Risto Urrio ja Hannu Hirvikoski. Alkuhapuilun jälkeen Leena Erkkilä sai hyvän kontaktin WSOY:n kustannustoimittaja Inka Makkoseen ja siitä yhteistyö alkoi.  Ensimmäinen satukokoelma Kukkutimurusia ilmestyi vuonna 1968.

Leena Erkkilän alitajunta työstää hänen satujensa ja runojensa aihioita ja ne nousevat lähes valmiina sisimmästä. Opettajantyössään hän näki kuinka, suuresti lapset kaipaavat aikaa, ystävyyttä, rakkautta ja huumoria. Hänen tekstiensä keskeisiä teemoja ovat aitous, herkkyys, kiireettömyys ja lähimmäisenrakkaus. Myös kieli on merkityksellistä. Omaperäiset sanat, uudissanat, kielikuvat ja erikoiset nimet vilahtelevat hänen teksteissään. Erkkilä tekee kirjojaan varten monipuolista taustatyötä, katselee asioita ja tutkailee ihmisten kieltä.

 

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Tutkielma runonlaulaja Matroona Kyyröstä. Kalevala-seuran vuosikirja 1956.

Kukkutimurusia. Satuja. WSOY 1968.

Unnukkaiset. Satuja. WSOY 1972.

Esa ekaluokkalainen. Lasten kertomus. WSOY 1974.

Kuottarulla. Satu. WSOY 1974.

Salakielileikki. Lastenkirja. WSOY 1976.

Satakieli, Marian lintu. Legendoja. Kuv. Ulla Vaajakallio.

Ruots. käännös Irmelin Sandman. Lastenkeskus 1979.

Maailman ihmeellisimmät kengät. Näytelmiä. Ohjelmistoa. Lastenkeskus 1979.

Hymykuoppa. Satuja. Kuv. Ulla Vaajakallio. Lastenkeskus 1980.

Eläinten koskenlaskua. Satuja. Lastenkeskus 1981.

Luojan lähde. Legendoja. Kuv. Ulla Vaajakallio. Lastenkeskus 1983.

Vallaton hieho. Näytelmiä. Ohjemistoa. Lastenkeskus 1983.

Pensasaidan tarinoita. Käännös ja runonmuokkaus englannin kielisestä Pat Wynnejonesin tekstistä. Kirjapaja 1984.

Marjatta, Lemminkäisen äiti. Nuortenkirja. Kirjayhtymä 1985.

Unohtumaton ilo. Runoja. Lastenkeskus 1985.

Revontulet. Kuunnelma kouluradiolle.1985.

Satuja TV 2:ssa 1986 -1987.

Prinssi Miro. Saturomaani. Lastenkeskus 1987.

Ihmepuu. Satuja. Lastenkeskus 1988.

Prinssi Miro. Äänite. Suomen äänikirjat 1988.

Lalila pikkuruinen. Runoja. Sinapinsiemen ry.1994.

Usmalammen kaislatontut. Satu. Sinapinsiemen ry.2000.

Reipas pieni Mäntymanni. Satusikermä. Omakustanne 2004.

Ihmeellinen silta. Lyhyt lastenromaani. Kirjailijatalosarja 2006.

Lentävät satutossut. Satuja. Edico oy. 2007.

Runo tuli rallatellen. Runoja. Edico oy. 2008.

 

Tekstejä antologioissa.

Satuja, runoja, artikkeleita ja pakinoita eri lehdissä.

Suomen Kuvalehden palkinto ylioppilasaineesta.

Arvid Lydecken – palkinto yhdessä Ulla Vaajakosken kanssa teoksesta Marian lintu.

Arvid Lydecken – kunniamaininta Ulla Vaajakosken kanssa teoksesta Luojan lähde.

Opettajien ammattijärjestön (OAJ) hopeinen ansiomitali kulttuurin hyväksi tehdystä työstä.

 

Motto

Rauha ja ilo teille.

( Loppurepliikki näytelmästä Joulu tulee Tuomiston taloon.)

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Suomalaisia lasten – ja nuortenkirjailijoita IV, toim. Vuokko Blinnikka, Kari Vaijärvi. Kirj. Minna Vuorinen. Suomen kirjastoseura 1987, s. 27 – 29.

www.lib.hel.fi

http://kirjailijat.kirjastot.fi/fi-fi/kirjailija

Erhomaa, Ester

(Ester Erholm, o.s. Kinanen)

 

Luonnehdinta

Rantasalmella syntynyt Ester Erhomaa tunnetaan erityisesti lämminhenkisistä lapsikuvauksistaan. Hän sanoikin kirjoittavansa lapsista, mutta ei lapsille vaan aikuisille.

 

Faktaa

Ester Erhomaa syntyi 18.6.1906 Rantasalmella suntioperheeseen. Hän sai opettajapariskunnan kasvatusvanhemmikseen ja pääsi heidän kannustamanaan opintielle. Ester Erhomaa kirjoitti ylioppilaaksi Viipurin tyttölyseosta vuonna 1928, opiskeli luonnontieteitä Helsingin yliopistossa ja suoritti kansakoulunopettajatutkinnon Turun opettajakorkeakoulussa 1953. Ester Erhomaa toimi opettajana kansa-ja oppikouluissa mm. Lahdessa ja Kuusamossa vuosina 1942 -1964. Kirjoittamisen ohella hän harrasti mm. koiran kanssa sienestystä ja oli intohimoinen bingon pelaaja.

Ester Erhomaa kuoli Tampereella 95-vuotiaana vuonna 2001.

 

Kirjailijaura

Ester Erhomaan teosten juuret ovat peräisin hänen tarinoivalta isältään. Ester kirjoitteli jo kouluaikanaan Viipurissa, mutta perhe oli sitä mieltä, että ensin ammatti ja sitten harrastus. Avioliiton alkuaikoina Ester Erhomaa kirjoitti vakituisesti pakinoita. Sen aviomies vielä hyväksyi, vaikkei ymmärtänytkään vaimonsa kirjallisia harrastuksia ja etenkään kiinnostusta kirjallisiin piireihin. Erhomaan taiteilijatuttuja olivat mm. Uuno Kailas, Yrjö Jylhä ja Jalmari Ruokokoski. Esikoisromaaniaan Ester Erhomaa ryhtyi kirjoittamaan salassa. Se oli omaelämäkerrallinen romaani Suntion tyttö ja poika (1948). Sen jälkeen hän julkaisi kaiken kaikkiaan toistakymmentä lasten ja nuorten elämää käsittelevää romaania sekä mm. kuusiosaisen tv-sarjan Matleena.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Suntion tyttö ja poika. Romaani. Otava 1947.

Kirjavan koiran kuja. Romaani. Otava 1950.

Hopeankirkas aika. Kertomus. Otava 1957.

Vihreä valtakunta. Satu lapsille ja lapsenmielisille. Kuv. Usko Laukkanen. Otava 1963.

Matleena ja päärynäpuu. Romaani. Otava 1964.

Jumala on matkoilla. Romaani. Otava 1966.

Matleena 1 – 6. TV-sarja. 1970.

Kevätmorsian. Romaani. Otava 1970.

Matleenan poika. Romaani. Otava 1972.

Jokivarren Sohvin parempi elämä. Romaani. Otava 1976.

Nokkoset Herramme yrttitarhassa. Romaani. Otava 1977.

Minä, Aina Ilona. Romaani. Otava 1978.

Aksenjan onni. Romaani. Otava 1979.

Pelon siemenestä kasvaa vapaus. Romaani. Otava 1981.

Lapsuuteni maailmanloput. Muistelma. Otava 1983.

Lasiseinän takaa. Muistelma. Otava 1986.

Elämänkierre. Romaani. Otava 1988.

Otavan palkinto 1954.

Valistuksen palkinto 1963.

Tampereen kaupungin kirjallisuuspalkinto 1977, 1984.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s. 81.

Pohjola Kaisa, Tammerkoski 1971, s. 117 – 118.

http://wikipedia.org/wiki/Ester_Erhomaa

Bärman, Raimo Kyösti

( nimim.R.A. Karhumies)

 

Luonnehdinta

Sulkavalla syntynyt Raimo Bärman vietti lapsuutensa Lappeenrannassa, mutta on asunut suurimman osan elämästään Päijät-Hämeessä. Erityisesti hän on luonnontarkkailija ja erähenkisyyden kuvaaja. Hänen keskeisin sanomansa liittyy ihmiseen luonnon osana ja vaalijana.

Useissa teoksissaan hän kuvaa Savon maisemia, ihmisiä ja tarinoita.

 

Faktaa

Raimo Bärman syntyi 6.6.1932 Sulkavalla sahurin perheeseen. Hän kävi kansakoulun, keskikoulun yksityisoppilaana sekä Lahden kansankorkeakoulun vuosina 1956 -1957. Hän toimi monenlaisissa työtehtävissä, mm. sepän kisällinä, asuntojen tarkastajana, terveystarkastajana ja matkailuyrittäjänä. Vapaana kirjailijana Bärman on ollut vuodesta 1984 alkaen.

Vuonna 1954 hän avioitui kirjailija Annikki Bärmanin (o.s. Kukka) kanssa. Raimo Bärman harrastaa luontoliikuntaa, valokuvausta, kalastamista ja Pohjoisen erämaita.

Raimo Bärman on asunut mm. Tukholmassa, Kajaanissa, Anttolassa, Lahdessa ja Nastolassa. Tällä hetkellä asuu Vihtijärvellä.

 

Kirjailijaura

Kirjallisuus alkoi kiinnostaa Raimoa jo kansakouluaikana, kun vanhemmat kannustivat häntä kirjallisuuden pariin ja kirjastoon. Hän koki mielenkiintoa avaraan maailmaan.  Mielikirjailijoita olivat mm. Arvi Järventaus, K. Nuorvala, Mark Twain, Ivan Turgenev ja Veikko Huovinen. Erityisesti taitavasti kirjoitetut hyvät tarinat ja seikkailut kiinnostivat nuoresta lähtien.

Varsinainen kirjailijaura alkoi 1950-luvulla, kun Raimo Bärman kirjoitti yhdessä vaimonsa kanssa Salaperäinen Savu-nimisen kirjan (1964). Yhteistyössä vaimonsa kanssa hän laati myös seuraavat kirjansa. Niiden kautta hänelle syntyi halu kehittyä sanataiteellisessa ilmaisussa. Vaimosta tuli hänen kirjallinen tukihenkilönsä, jonka tuen hän on kokenut hyvin myönteisenä ja kannustavana. Bärmanin pääteos on 1800-luvulla Ruijaan muuttaneista suomalaisista kertova Kveeni-trilogia.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Salaperäinen savu. Nuortenromaani. Yhdessä Annikki Bärmanin kanssa nimellä R.A. Karhumies. Valistus 1964.

Kuusi kadonnutta päivää. Nuortenromaani. Yhdessä Annikki Bärmanin kanssa nimellä R.A. Karhumies. Valistus 1964.

Taimenjoelta Ahmatunturille. Novelleja. W&G 1981.

Tunturin takana. Novelleja.W&G 1981.

Jossain palaa nuotio. Novelleja. Otava 1984.

Vaivaiskoivun maa. Novelleja. WSOY 1986.

Suurilta järviltä. Novelleja. WSOY 1987.

Kuusi pegasosta. Runoja. FinnEpos 1990.

Kveenien rannat. Romaani. FinnEpos 1991.

Jäämeren soutajia. Romaani. FinnEpos 1994.

Ruija kutsuu. Romaani. FinnEpos 1996.

Harkanvarpaita kalliossa. Runoja. FinnEpos 1997.

Luontopolun kulkijoita. Eränovelleja luonnosta ja ihmisistä. FinnEpos 2000.

Salapärased kirikukellad. Novelleja. Eestiksi käänt. Aivo Löhmus. Tiritamm, Viro 2002.

Linnoituksen takana. Muistelmia Lappeenrannasta. FinnEpos 2006.

 

Artikkeleita teoksissa

Erämiesten matkassa: eräkirjailijamme kertovat. Otava 1987.

Erämaailman vuosikymmenet. Karisto 2000.

Salpausselän Kirjailijat ry:n antologia.

 

Artikkeleita lehdissä

Etelä-Suomen Sanomat, Metsästys ja kalastus, Erä-lehti, Pikajuna ja Optimisti.

Freelance-toimittaja, toimitussihteeri, kulttuurilehti Taarastin päätoimittaja 1980-luvulla.

Haastatteluja tiedotusvälineissä.

Luennoitsijana ja ohjaajana kirjoittajakursseilla.

Suomen Kirjailijaliiton jäsen 1981-.

Salpausselän Kirjailijat ry:n johtokunnan jäsen 1976 -, varapj 1979–1987, pj 1987–1989.

Suomen Kirjailijaliiton apuraha 4 kertaa.

Suomen Kirjasäätiön apuraha 2 kertaa.

Yksivuotinen valtion taideapuraha.

Kansan sivistysrahaston apuraha.

Suomalais-norjalaisen kulttuurirahaston apuraha 4 kertaa.

Suomalais-ruotsalaisen kulttuurirahaston apuraha 2 kertaa.

Kirjastoapurahalautakunnan apuraha useita kertoja.

Hämeen läänin taidetoimikunnan apuraha 2 kertaa.

 

Motto

Lukekaa kirjoja enemmän  –  katselkaa ”töllöä” vähemmän.

 

Lähdetiedot:

Kirjehaastattelu 2009.

Suomen kirjailijat 1945 – 1980, SKS 1985, s.67.

http://dbgw.finlit.fi

http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/vellamo/kirjailijat

http://www.eliaskirjailijat.fi/kirjailija.asp

http://www.lappeenranta.fi/

Ahvenainen, Arvi

( Vilho Arvid Ahvenainen; nimim. Ahven)

 

Luonnehdinta

Ristiinalainen Arvi Ahvenainen tunnetaan ennen kaikkea nimimerkillä Ahven. Hän oli riemastuttava pakinoitsija ja kynänkäyttäjä, joka kirjoitti mukaansatempaavasti lähes aiheesta kuin aiheesta.

 

Faktaa

Arvi Ahvenainen syntyi mäntyharjulaiseen maanviljelijäperheeseen 19.7.1908. Hän kävi Mikkelin yhteiskoulussa keskikoulun. Sen jälkeen hän aloitti metsäalan harjoittelun. Hakeutuminen metsäkouluun jäi sotien vuoksi. Sen jälkeen hän toimi metsätyönjohtajana mm. Vapolla ja Kaukas oy:ssä sekä puolustusvoimien palveluksessa. Sotilasarvoltaan Arvi Ahvenainen oli kapteeni evp. Hän oli naimisissa vuodesta 1948 alkaen ja asui Ristiinassa.

Arvi Ahvenainen kuoli vaikeaan sairauteen Lappeenrannassa 14.6.1982.

 

Kirjailijaura

Eläkeikäisenä Arvi Ahvenainen kirjoitti muutamia paikallishistoriallisia näytelmiä, mutta ennen kaikkea hänet tunnetaan pakinoitsijana. Yli kahdenkymmenen vuoden ajan vuosina 1960 – 1982 hän pakinoitsi nimimerkillä Ahven sanomalehti Länsi-Savossa. Hän kirjoitti pakinoita, jotka herättivät keskustelua. Hän oli samaan aikaan terävä ja satiirinen, mutta myös inhimillinen ja perinteisiä arvoja kunnioittava. Pakinoitsijana Arvi Ahvenaisella oli oivallinen taito kehitellä riemastuttavia sanaleikkejä, joihin kätkeytyi teräviä ajatuksia. Hän leikitteli kielen mahdollisuuksilla ja hänen pakinoitaan luettiin kuin iloista aapista. Länsi-Savo julkaisi hänen pakinoistaan kaksi pakinakokoelmaa 1970-luvulla.

 

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Vapaata asiaa. Pakinakokoelma.Taitto ja kuv. Martti Poikolainen. Länsi-Savo 1970.

Pieni maailma. Pakinakokoelma. Länsi-Savo 1979.

Kolumneja, pakinoita, näytelmiä.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1945 – 1980, s. 28.

Ahvenelta pippuria. Länsi-Savo 1889 – 1989, s. 25.

Sanomalehti Länsi-Savon antamat tiedot.

Aalto, Pentti Albert

Luonnehdinta

Pentti Aalto oli rantasalmelainen kirjailija, joka syyllistyi elämänsä aikana viiteen henkirikokseen. Tuomioita istuessaan hän voitti vangeille järjestetyn kirjoituskilpailun kirjoituksellaan Pakkovanki. Hän kirjoitti avoimesti ja rehellisesti siitä, mistä parhaiten tiesi eli rikollisen urasta.

 

Faktaa

Pentti Aalto syntyi 28.12.1920 Rantasalmella metsätyönjohtajaperheeseen. Hän kävi keskikoulun, mutta joutui jo varhain rikolliselle uralle. Viimeisen henkirikoksensa Pentti Aalto teki noin 80-vuotiaana. Sen jälkeen hänet eristettiin dementoitumisen vuoksi syyntakeettomana kriminaalipotilaana Niuvannimen sairaalaan.

Pentti Aalto kuoli 3.9.2008.

 

Kirjailijaura

Pentti Aalto voitti Marraskuun Liikkeen vangeille vuonna 1969 järjestämän kirjoituskilpailun romaanillaan Pakkovanki. Kirja julkaistiin kaupallisesti seuraavana vuonna. Romaani on totuuspohjainen dokumentti elämästä, joka johtaa rikolliselle uralle. Se on myös armottoman paljastava kuvaus raadollisista vankilaoloista ja elämästä muurien sisällä.

Heti kirjan ilmestymisen aikoihin Pentti Aalto kirjoitti yhdessä Jouko Marttisen kanssa kuunnelman Kirje vankilasta. Sen jälkeen Aalto jatkoi yksin kirjallista uraansa kirjoittaen mm. toisen kuunnelman ja aikuisten sekä nuorten romaanin. Hänen viimeinen romaaninsa Siilin suudelma on vuodelta 1980.

Sen jälkeenkin Aalto jatkoi vankilakierteestään huolimatta kirjallista uraansa. Vielä 1990-luvun alussa hän kirjoitti Alibi-lehteen vankilassa tapahtuvista itsemurhista sekä Kyllikki Saaren ja Tulilahden murhatapauksista.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Pakkolaitosvanki. Romaani. Tammi 1970.

Matkalla johonkin. Romaani ammattipelureista. Karisto1973.

Pari myttyä. Radiokuunnelma. 1976.

Kirje vankilasta.Yhdessä Jouko Marttisen kanssa. Radiokuunnelma.1970.

Siilin suudelma. Nuorten romaani. Librum 1980.

Artikkeleita Alibi-lehdessä.

 

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1945 – 1980. SKS 1985, s.13.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Pentti_ Aalto

http://lupaki.blogspot.com/2008/12/pakkolaitosvanki-pentti-aalto.html

www.savonlinna.fi/kirjasto/LehtoNet/Aalto.htm