160 sanaa kirjastosta -kirjoituskilpailun tulokset
Mikkelin seutukirjasto julkisti 160-vuotisen historiansa kunniaksi -kilpailun kuluvana keväänä. Aikaa kirjoittaa tekstit oli neljä kuukautta 12.4.–12.8.24.
Kilpailussa oli kolme sarjaa: alle 12-vuotiaille lapsille, 13–18-vuotiaille nuorille ja vielä aikuisille oma sarjansa. Tavoitteena oli kirjoittaa paras mahdollinen pieni kirjastoaiheinen suomenkielinen teksti, jossa olisi korkeintaan 160 sanaa.
Palkittavat valitsi nelihenkinen raati, jossa olivat Mikkelin pääkirjaston palvelupäällikkö Markku Kesti, kirjastonhoitaja Pasi Karppanen, Mikkelin kirjoittajien puheenjohtaja Marja-Liisa Kakkonen ja eläkeläinen Tarja Asikainen. Raati arvioi tekstit anonymisoituna eli tekstiä lukiessa raadilla ei ollut muuta tietoa kuin minkä sarjan teksti on kyseessä.
Koko kilpailun voittajaksi raati valitsi nuorten sarjan voittajan ”Hyllymetreittäin kaipuuta” (Mirha Stenlund 14 v.). Voittajatekstin kirjoittajalle myönnettiin palkinnoksi sadan euron lahjakortti.
Aikuisten sarjan voittajaksi raati valitsi tekstin ”Arvoisa herra pormestari!” (Bertalan Galambosi) ja lasten sarjan voittajaksi tekstin ”< matkalippu>” (Teemu Hokkanen 9 v.) Aikuisten ja lasten sarjan voittajat saivat palkinnoksi 60 euron lahjakortit.
Sarjojen voittajien lisäksi raati halusi antaa kunniamaininnat aikuisten sarjassa teksteille ”Kiitos kirjastosta!” (Leena Kontinen) ja ”160 sanaa kirjastosta” (Pirkko Ervasti). Nuorten sarjassa kunniamaininnan sai Anna Hokkasen teksti ”<kirjasto nukkuu>” ja lasten sarjassa teksti ”Kirjaston uumenissa” (Kerttu Rantala ).
Nuorten sarjassa kunniamainitun tekstin kirjoittaja on Anna Hokkanen, ei Neea Mäntyvaara toisin kuin aiemmin ilmoitettiin. Kirjasto pahoittelee virhettä.
Palkinnot jaettiin syksyn ensimmäisen Kulttuurikahvilan yhteydessä tiistaina 17.9.2024.
Kirjasto ja raadin jäsenet kiittävät kaikkia osallistujia.
Sijoittuneet tekstit on julkaistu kirjaston verkkosivuilla.
Kuva: Johanna Tegelberg. Kirjoituskilpailun voittajat Bertalan Galambosi, Teemu Hokkanen ja Mirha Stenlund yhteiskuvassa.