Pyrhönen, Tyyne Martta

( Tyyne Häkkinen)

Luonnehdinta

Kansakoulunopettajana Anttolassa pitkään toiminut Tyyne Pyrhönen kirjoitti sekä nuorille että aikuisille. Varsinkin hänen romaanissaan Kaltoin kasvatettu näkyvät eteläsavolaiset ihmiset ja miljöö. Ainekset kirjoihinsa hän sai elävästä elämästä.

Faktaa

Tyyne Pyrhönen, o.s. Häkkinen, syntyi talollisen tyttärenä Valkealassa 4.1.1908. Kaksikymmentäluvulla hän opiskeli Työväenakatemiassa ja valmistui vuonna 1930 kansakoulunopettajaksi Heinolan seminaarista. Hänen ensimmäinen ja pitkäaikaisin työpaikkansa oli Anttolan Pitkälahden koulu, jonka lähettyviltä hän löysi aviopuolisonsa Armas Pyrhösen. Perheeseen syntyi kuusi lasta. Tyyne Pyrhönen vaikutti monin tavoin Pitkälahden kylän harrastustoimintaan. Viimeiset työvuotensa hän työskenteli Hartolan Rusin koulussa. Tyyne Pyrhönen kuoli Mikkelissä 23.12.1964.

Kirjailijaura

Koulutyön ja perheen ohella kirjoittaminen veti Tyyne Pyrhöstä puoleensa. WSOY julkaisi hänen ensimmäisen romaaninsa Mäkimyllyn kaunis Marjaana jo vuonna 1938. Muut julkaisut hän kirjoitti vasta eläkkeellä olleessaan ja hänen viimeinen työnsä julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen. Useissa teoksissaan Tyyne Pyrhönen kuvaa voimakkaita naishahmoja maaseutuympäristössä. Kirjojen lisäksi hän kirjoitti satuja, novelleja, runoja ja näytelmiä. Hänen komediaansa Ei sikaa säkissä esitetään edelleenkin, mm. kesällä 2009 Pieksämäen Halkokummun harrastajateatterissa.

Tuotanto ja muut saavutukset

Mäkimyllyn kaunis Marjaana. Romaani. WSOY 1938.

Kaltoin kasvatettu. Romaani. Nimellä Tyyne Häkkinen. Kansankulttuuri 1962.

Suomalainen satukirja. Yksi kirjoittajista. WSOY 1962.

Ei sikaa säkissä. Kokoillan näytelmä.1963.

Yllätysten kesä. Nuorisokertomus. Valistus 1965.

Suomen Kirjailijaliiton jäsen.

Useita tunnustuspalkintoja.

Lähdetiedot

Suomen kirjailijat 1917 – 1944, SKS 1981, s. 254.

Jormalainen Pekka, Anttolan kunnan satavuotias koululaitos 1884 – 1984. Anttolan kunta 1984,s. 32.

Perinnetietoa Anttolan Pitkälahden kylästä. Toim. Paavo K. Korhonen.1995, 111 – 113.

Pyrhösten suku. Siunatut vanhempamme aina kolmanteen ja neljänteen polveen. Sukuluettelo 1991.

http://kaupunginkirjasto.lahti.fi/vellamo/kirjailijatPyrhonen.htm

http://naytelmat.fi

http://www.halkokumpu.com/haha.html