Otavassa ja Suomenniemellä sanomalehdet jatkossa vain e-lehtinä
Otavan ja Suomenniemen kirjastoihin ei enää tämän vuoden jälkeen tule Länsi-Savoa tai Helsingin Sanomia paperilehtinä. Tilausteknisistä syistä Otavan lehdet päättyivät toukokuun loppuun ja Suomenniemellä Länsi-Savon paperilehden tilaus päättyy vuoden 2024 lopussa. Otavan ja Suomenniemen kirjastoissa palveluaikaa on nykyisellään vain päivä viikossa ja näin ollen paperilehtien esillepano on haastavaa. Taustalla ovat osaltaan myös säästötoimenpiteet. Lehtivalikoimaa tarkastellaan kuitenkin jatkossakin kulloisienkin palveluaukioloaikojen sekä asiakasmäärien mukaan.
Lehdet ovat kuitenkin asiakkaiden luettavissa ePress-palvelussa. Jo useamman vuoden kirjastoilla käytössä olleessa ePress-palvelussa on luettavana 119 sanomalehteä, ja tänä vuonna Otavan ja Suomenniemen kirjastoihin on hankittu ns. jättitabletit, joilla e-lehtien lukeminen on erityisen helppoa ja kätevää. Palvelussa on aina päivän uusimmat lehdet luettavana, sekä vuoden näköislehtien arkisto. ePress toimii myös omalta laitteelta kirjaston wifi-verkossa.