Korona-virus peruuttaa tilaisuuksia & Koko kansa lukee -kampanjan ilmaiset e-kirjat
Mikkelin kaupunki on tänään 13.3. kieltänyt tilojensa käytön yleisötapahtumiin koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Tästä syystä myös koululaisten ryhmäkäynnit, satutunnit, sanataidepajat, lukupiirit, tietotunnit ym. sekä ulkopuolisten järjestämät tilaisuudet perutaan toistaiseksi 14.3. 2020 alkaen. Kaupungin linjauksen mukaisesti kirjastot ovat avoinna ja lainaustoiminta jatkuu.
Myös 7-luokkalaisille suunnitteilla ollut kirjailijavierailu peruuntuu. Se pyritään järjestämään ensi syksynä.
Myös Kennelliitto on perunut kaikki koiraharrastustapahtumansa kevään ajalta. Tämä tarkoittaa sitä, että myös kirjaston lukukoiratapahtumat on peruttu tänä keväänä.
Ilmaisia e-kirjoja Koko kansa lukee -kampanjassa
16.3. käynnistyy jo useilta vuosilta tuttu Koko kansa lukee -kampanja, joka mahdollistaa sen, että e-kirjaa voi lukea yhdessä esim. koko luokan kanssa. Kirjastot ja kustantajat avaavat yhtaikaisesti luettavaa lapsille, nuorille ja aikuisille. Koko kansa lukee -kampanjan ajan voit vapaasti viihtyä seuraavien e-kirjojen parissa:
- Kuisma, Hanna-Riikka: Kerrostalo (Like)
- Erlandsson, Karin: Missdåd (Schildts & Söderströms)
- Hepo-oja, Briitta: Suomea lohikäärmeille (Otava)
Kampanjakirjat löytyvät 16.3.-5.4. Lumme-kirjastojen e-kirjakokoelmasta osoitteesta https://www.ellibslibrary.com/lumme.
Kirjat löytyvät myös kirjastojen yhteisestä e-kirjastosta ekirjasto.kirjastot.fi, josta löytyy myös muuta luettavaa, katseltavaa ja kuunneltavaa.
Kampanjakirjoja voi käyttää myös oman kirjaston sivujen kautta tai Ellibs-sovelluksella (ladattavissa oman puhelimen sovelluskaupasta) samaan tapaan kuin avaisi nettisivun tai ne voi ladata omalle tietokoneelle, tabletille tai älypuhelimelle. Laina-ajoista ei tarvitse huolehtia, sillä kirjat palautuvat automaattisesti laina-ajan päätyttyä.