Etelä-Savon kartanot-verkkojulkaisu
Julkaisuun pääset tutustumaan tästä linkistä.
HUOM! Julkaisua ei enää päivitetä, eikä kirjastolla ei ole mahdollisuutta esimerkiksi lisätä tai muuttaa julkaisun tietoja.
Etelä-Savon maakunnalla on pitkät hallinnolliset ja historialliset perinteet, jotka ovat edesauttaneet kartanoiden perustamista ja rakentamista. Etelä-Savoa ei mielletä ”kartanoiden maakunnaksi” vaikka alueella on useita tunnettuja ja lukuisia vähemmän tunnettuja kartanoita. Rakennusperinteellämme on yleistä kiinnostavuutta ja eteläsavolaisten kartanoiden tietojen yhteen kokoamisella on kulttuurihistoriallista merkitystä.
Käsikirjoituksen Etelä-Savon kartanoiden historiaan on laatinut FM Hannele Wirilander. Valokuvista valtaosa on Etelä-Savon maakuntaliitosta (ESMKL), osa Mikkelin kaupungin museoiden (MKM) kokoelmista ja osa Wirilanderin kotiarkistosta.
Mikkelin maakunta-arkisto on koonnut luettelon: Kartanohistorian lähteet. Sivuston toteuttamiseen Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto on saanut erityisavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Yhteistyökumppaneina hankkeessa on Mikkelin kaupungin museot ja Mikkelin maakunta-arkisto.
Toivomme tästä sivustosta olevan hyötyä eteläsavolaisten kartanoiden historiasta kiinnostuneille lukijoille.