Anttolan ja Otavan kirjastojen omatoimiaikaa lyhennetään 1.6.-31.8. kahdella tunnilla. Omatoimiaika päättyy näissä toimipisteissä kesäkaudella klo 18. Muutos perustuu toistuviin ilta-aikaan painottuneisiin häiriötilanteisiin ja ilkivaltaan, joita on esiintynyt erityisesti omatoimiajan kahden viimeisen tunnin aikana. Määräaikaisella rajauksella pyritään turvaamaan asiakkaiden rauhallinen asiointi, ehkäisemään vahinkoja sekä kohdentamaan henkilökunnan työaikaa kirjastopalvelujen kannalta tarkoituksenmukaisesti.