Kirjaston käyttöopas


Käytä kirjastoa!

Käyttösäännöt turvaavat viihtyisän kirjaston ja toimivat kirjastopalvelut kaikille! Kirjastokortti on asiakkaan kappale yhteisestä sopimuksesta, jota säätelevät kirjaston käyttösäännöt. Alempana löydät tietoa kirjastokortista, lainaamisesta, varauksista ja verkkokirjaston käytöstä.

Pääkirjaston aulassa on suuri palvelutiski

Palveluverkostomme

Mikkelin seutukirjaston palveluverkosto ulottuu neljän eteläsavolaisen kunnan alueelle. Mikkelissä torin laidalla, keskeisellä paikalla sijaitsevan pääkirjaston lisäksi asiakkaita palvelevat lähikirjastot Anttolassa, Haukivuorella, Otavassa, Ristiinassa ja Suomenniemellä sekä seutukirjastot Hirvensalmella, Kuortissa, Pertunmaalla (31.12.2024 saakka). ja Puumalassa. Mikkelin seutukirjasto kuuluu Lumme-kimppaan. Aineiston varaus ja kuljetus Lumme-kirjastojen välillä on asiakkaalle maksutonta.

Kirjastokortti

Uuden lainaajan on kirjastokortin saadakseen ilmoitettava nimensä ja osoitteensa ja todistettava henkilöllisyytensä. Alle 15-vuotiaalta vaaditaan täysi-ikäisen takaajan suostumus. Ensimmäinen kirjastokortti on maksuton. Kortti käy kaikissa Lumme-kirjastoissa. Lumme-kirjastokorttihakemus: tulostettava lomake 

Kirjastokortti on henkilökohtainen. Ilman kirjastokorttia et voi lainata. Olet vastuussa kortillasi lainatusta aineistosta sekä alle 15-vuotiaan lapsen kortilla lainatusta aineistosta, jos sinut on merkitty lapsen huoltajaksi. Jos kirjastokorttisi katoaa, ilmoita siitä heti kirjastoon. Uuden kortin saat kirjastosta todistamalla henkilöllisyytesi kuvallisella henkilötodistuksella. Uusi kortti maksaa kaksi euroa.

Laina-ajat

Laina-aika on yleensä 28 päivää, poikkeuksena: varatut aineistot, dvd:t ja aikakauslehdet, joiden kaikkien laina-aika on 14 päivää sekä esineet, joilla voi olla eri pituisia laina-aikoja. Lainauksen jälkeen saat mukaasi kuitin, josta näkyvät kaikki lainatut teokset ja niiden eräpäivät. Kuitista näkyy myös mahdollisen velkasaldon suuruus. Tarkista palautuspäivä saamastasi kuitista.

Lainamäärärajoitukset

Kerrallaan sinulla voi olla 100 lainaa, joista enintään: DVD- ja Blu-ray-levyjä 20 kpl, aikuisten konsolipelejä 5 kpl ja lasten konsolipeljä 5 kpl.

Lainojen uusinta

Lainat voit uusia verkkokirjastossamme https://lumme.finna.fi/ Voit uusia lainat myös puhelimitse, 050 311 7480 (pääkirjasto) tai soittamalla siihen kirjastoon, josta aineisto on lainattu.

Emme käsittele uusimispyyntöjä, jotka on jätetty puhelinvastaajaan, tekstiviestillä tai sähköpostilla. Lainojen uusimiseen verkkokirjastossa tarvitset tunnusluvun, jonka saat käydessäsi kirjastossa. Voit tilata uuden tai unohtuneen tunnusluvun myös itse verkkokirjastossa, jos sähköpostiosoitteesi on tallennettu asiakastietoihisi. Tunnuslukua ei tietoturvasyistä anneta puhelimitse eikä sähköpostitse. Jos haluat uusia lainojasi enemmän kuin kahdeksan kertaa peräkkäin, käy näyttämässä lainasi kirjastossa.

Eräpäivämuistutus

Voit halutessasi saada lainoistaan eräpäivämuistutuksen sähköpostiin oman valinnan mukaan 1–7 päivää ennen eräpäivää. Teknisistä ongelmista johtuva muistutuksen tulematta jääminen ei kuitenkaan vapauta myöhästymismaksuista.

Aineiston palautus ja myöhästymismaksut

Voit palauttaa Lumme-kirjastosta lainatun aineiston mihin tahansa Lumme-kirjastoon. Jos teoksia ei palauteta ajoissa, niistä joutuu maksamaan myöhästymismaksua. Maksun suuruus on 30 snt/laina/vrk, joka alkaa kertyä heti eräpäivän jälkeen. Lastenosastojen aineistoista myöhästymismaksuja ei peritä lainkaan, ainoastaan muistutusmaksu (1 euro).

Aukiolojen ulkopuolella palautettu aineisto käsitellään seuraavana kirjaston aukiolopäivänä. Aukioloaikojen ulkopuolella palautetusta, myöhässä olevasta aineistosta kertyy myöhästymismaksua kiinnioloajalta kirjaston maksukäytäntöjen mukaisesti. Aineiston palauttaminen palautusluukun kautta on asiakkaan omalla vastuulla. Mikäli teoksista ei ole varauksia, niitä voi uusia Lumme-verkkokirjastossa, puhelimitse tai tulemalla kirjastoon. Lainojen uusimiseen verkkopalvelussa tarvitaan kirjastokortin numero ja tunnusluku.

Voit maksaa kirjastomaksuja myös verkkomaksuna menemällä Lumme-verkkokirjastoon. Näet verkkokirjaston Maksut-kohdassa itsellesi kertyneen saldon ja voit halutessasi maksaa sen heti pois oman pankkisi verkkopankkitunnuksilla.  Maksuja ei voi valita maksettavaksi yksittäin, vaan kaikki maksut maksetaan kerralla. Pienin summa, jonka verkossa voi maksaa on 0,65 euroa. Verkkomaksamista varten asiakkaan tiedoissa tulee olla sähköpostiosoite. Myöhässä olevien lainojen maksut näkyvät maksuissa vasta niiden palauttamisen tai uusimisen jälkeen.

Aineiston korvausmaksuja eikä laskutukseen menneitä maksuja voi hoitaa verkon kautta, vaan ne on maksettava kirjastoissa paikan päällä.

Varaukset

Voit varata aineistoa itse verkkokirjastossa, jos sinulla on Lumme-kirjastojen kirjastokortti ja tunnusluku verkkokirjastoon. Varausta et voi tehdä verkossa, jos sinulla on lainauskielto, velkaa yli 10 euroa, asiakastiedoissasi huomautus ”henkilöllisyys tarkistettava” tai sinulle on lähtenyt lasku. Varauksen aineistoon voit tehdä myös puhelimitse tai paikan päällä kirjastossa.

Saapumisilmoitus

Saat ilmoituksen varatun aineiston saapumisesta joko sähköpostitse tai tekstiviestinä valintasi mukaan. Pidämme aineiston varattuna 7 arkipäivää. Varausmaksua ei ole, mutta noutamatta jääneestä varauksesta peritään 2 e/kpl. Varauksen voi peruuttaa verkkokirjastossa, jos sitä ei ole vielä käsitelty eikä teos ole vielä matkalla tai noudettavissa. Jos varaus on ehditty jo käsitellä, onnistuu peruuttaminen ottamalla yhteyttä noutopaikaksi valittuun kirjastoon.

Osoitteenmuutos

Pidä yhteystietosi aina ajan tasalla. Kirjaston asiakasrekisteri ei päivity automaattisesti Digi- ja väestötietovirastosta. Voit tehdä osoitteenmuutoksen verkkokirjastossa tai myös sähköpostitse kirjasto@sivistys.mikkeli.fi.