Kirjasto nukkuu

Kirjasto nukkuu. Valot on sammutettu, kirjastonhoitajat ovat kodeissaan ja on hipihiljaista. Jossain syttyy himmeä valonkaje, ja pian kirjahyllyjen välistä alkaa kuulua vaimeita askelia ja mutinaa: ”Leijonamieli matkoilla, yksi Pottereista palannut, Ryövärintytärtä en ole nähnyt ikuisuuksiin, ja Viiru ja Pesonen ovat taas eilen lähteneet matkaan…” Kahden kannon korkuinen, lakkipäinen olento astuu esiin hyllyjen varjoista ja nyökyttelee tyytyväisenä, samalla, kun lueskelee kädessään olevaa, monta metriä pitkää paperiliuskaa. ”Mainiota, kerrassaan mainiota”, hän myhäilee selatessaan paperiliuskaansa alemmaksi. ”Eihän tässä voi muuta tehdä kuin hymyillä. Taas eilen on monta kymmentä kirjaa lähtenyt kertomaan omaa tarinaansa uusille ihmisille.” ”Salainen puutarha, Muumipappa ja meri, jopa Seitsemän Veljestä on eilen lähtenyt matkoille.” Tonttu mutisee tyytyväisenä merkitessään jotakin muistiin. Samalla hän kuljeskelee hajamielisesti ympäriinsä kirjaston käytävillä. Kirjaston tontinvartija, kotitonttu toiselta nimeltään, on viisas ja vanha olento. Hän jos kuka tietää, että jokaisella kirjalla on jotakin annettavaa, ja jokaiselle kirjalle löytyy lukijansa. Siksi tonttu kuljeskeleekin yön pimeinä tunteina kirjastossa, kirjoittelee päivityksiä pitkään listaansa ja pitää huolta kirjaston joka ikisestä tarinasta.

Anna Hokkanen

Teksti palkittiin kunniamaininnalla ”160 sanaa kirjastosta” -kirjoituskilpailussa.