Hyllymetreittäin kaipuuta

Viimeinen oven kolahdus kaikuu kirjaston seinistä, ja liiketunnistimella toimivat valot sammuvat yksi kerrallaan. Sade ropisee peltikattoon, kun kirjat heräilevät vähitellen uuteen yöhön. Kuulostelen tarinoiden vyöryä ympärilläni. Joku on vihdoin saapunut takaisin paikoilleen oltuaan lähes vuoden saman lainaaja luona, ja hänen hyllytoverinsa pursuavat uteliasta innostusta. Reseptikirjat narisevat jälleen ainaisista taikinatahroista, jotkut kyynelvirroista ja koirankorville käännetyistä sivuistaan. Minä kuuntelen tarinoita hiljaa ja ihmettelen jatkuvaa valitusta. Kannan sisälläni seikkailua, tunnen sen läpikotaisin. Moniin vuosiin kukaan ei kuitenkaan ole nähnyt kansieni alle, ja alan unohtaa millaista on, kun joku tuntee kaikki sivut ja sanankäänteet. Olen kuullut tarua huoneen toisella puolella elävästä teoksesta, jota harvoin näkee paikallaan. Joku on lainannut sen yhä uudelleen ja uudelleen, ja tämä on päässyt kurkistamaan lainaajansa elämään sen eri vaiheissa. Antaisin mitä vain tuollaisesta suhteesta. Bestseller-pöydältä taas kuuluu nopeita väläyksiä uusista ja taas uusista yöpöydistä ja hyllytovereista sekä monista illoista varattujen joukossa. Itse vietän päivät elätellen toivoa nähdyksi tulemisen ihmeestä, yöt haaveillen, toisten hohdokkaat kertomukset ainoana pakotienäni yksinäisyydestä.

Mirha Stenlund

Teksti voitti ”160 sanaa kirjastosta” -kirjoituskilpailun nuorten sarjan sekä koko kilpailun.