Kauhukirjallisuutta

King, Stephen

Kirjastotädin mielestä Kingin parhaat löytyvät hänen novelleistaan: elokuvaksikin taivutetut 1408 kokoelmasta Maantievirus matkalla pohjoiseen, Dolanin Cadillac kokoelmasta Yksinäinen sormi sekä 1970-luvun tuotantoa sisältävä kokoelma Yön äänet ja sen klassikot Harmaa lima sekä Maissilapset. Romaanien Carrie, Se ja Uinu, uinu lemmikkini lisäksi uudempi Liseyn tarina on lukemisen arvoinen. Siinä kauhuelementit ovat enemmän sivuosassa, mutta tarina pitää otteessaan.

Hill, Joe: Sarvet

Syksyllä 2015 elokuvanakin tullut Sarvet on täyteläinen paketti huumoria, toimintaa ja yliluonnollisia aineksia. Ig Perrish herää aamulla vuosisadan kankkusessa, muistinsa menettäneenä ja sarvipäisenä. Sarvien myötä Ig on saanut myös epämiellyttävän kyvyn kuulla toisten ajatukset.Igin elämässä ei nyt muutenkaan ole pyyhkinyt niin hyvin; tyttöystävä Merrin tapettiin vuosi sitten, ja Igiä epäiltiin murhasta, mutta syytettä ei nostettu. Monen mielestä hän pääsi pälkähästä vain rikkaiden vanhempiensa ansiosta. Vasta nyt Ig kuulee, että jopa hänen läheisensä epäilevät hänen syyttömyyttään.

Bobby Conroy palaa kuolleista ja muita kertomuksia

Tämä on Hillin suomennetuista suosikkini, häiritseviä kertomuksia sisältävä novellikokoelma, joka nostaa miehen kyllä tämän genren tähtisarjaan.

 

Leinonen, Anne: Valkeita lankoja: tarinoita toisista todellisuuksista. Hieno mikkeliläisen kirjailijan novellikokoelma outouksista ja pelottavuuksista : osa kertomuksista jää pidemmäksikin aikaa mieleen kummittelemaan.Viime vuonna ilmestynyt Leinosen ja Petri Laineen novelleja sisältävä Kuulen laulun kaukaisen kannattaa myös vilkaista; siinä liikutaan rajatiedon ja scifin tuntemattomilla seuduilla sen verran maukkaasti, että kirja sai Tähtivaeltaja-palkintoehdokkuuden vuonna 2015.

Barker, Clive: Veren kirjat

Jo 1980-luvulla suomennettu novellisarja pitää pintansa. Splatteria ja psykologista kauhua sopivassa suhteessa. Verisempää kuin vaikkapa King.