Rock in Mikkeli
© Mikkelin kaupunginkirjasto-Etelä-Savon maakuntakirjasto
merkkivalo

Mikkeli

DINOSAUROCK I

1.-2.8.1987 Visulahden Matkailukeskus

Dinosaurock I
Dinosaurock 1987

Omaa festaria Melmu lähti rakentamaan Tuuliajolla-keikkojen pohjalta. Aluksi oli ajatuksena tehdä homma kokonaan kotimaisin voimin ja perusidea säilyi, vaikka festaria ryyditettiinkin laadukkailla ulkomaanelävillä. Monet alan ammattilaiset epäilivät uuden festivaalin perustamista, mutta hommahan hoitui.


Juicella on menossa 15. yö...
 
Juicen 15. yä

Mikkelin Matkailu lähti täysillä mukaan heti alusta ja toimitusjohtaja Heikki Kähärä ideoi mm festarin suojelijaksi lupautuneen Juice Leskisen vahakuvan. Juicehan ei enää esiintynyt tuohon aikaan mutta tuli paikalle vahakuvan paljastustilaisuuteen.

Tiedotuspäällikkä Pekka Vehviläiselle kuuluu suuri kunnia koko festarin läpimenossa. Rahaa ei paljon ollut, mutta tiedotus pelasi niin, että heti ensimmäisenä kesänä päästiin yli 6500 maksaneeseen vieraaseen.


Burning Spear
kuva © Timo Kilpeläinen
Burning Spear

Kotimaisen ohjelmiston lisäksi Tapio Korjus tarjosi Burning Spear and the Burning Bandiä ja sehän tottakai otettiin. Reggaebändeistä tulikin Dinosaurockin jokavuotinen traditio. Burning Spear on edellen Bob Marleyn jälkeisen ajan suurin reggaetähti ja suuri julistaja, jonka saaminen ensimmäiseen Dinoon oli fantastinen avaus.

Bändin lennätys Jamaicalta Mikkeliin oli suuri taloudellinenkin riski, mutta kun lämpimässä, pimeässä kesäillassa spiikatiin lavalle "the African teacher, the man from up in the hills - Burning Spear", kaikki epäilykset haihtuivat ja hetken oli suuri perhe koolla. Keikka oli Burning Spearin eli Winston Rodneynkin mielestä yksi herran parhaita. Jäyhä härmäläisyleisä oli täysillä mukana tanssin sykkeessä, jota vielä tänäkin päivänä monet muistelevat kaihoisasti. Reggae-bändi olikin tämän jälkeen joka Dinossa. Muutenkin etno-osasto oli heti alusta lähtien tilauksessa ja vahvistui vuosien kuluessa.

Honey B & T-Bones käynnisti festarit tanakalla setillä ja koko aamupäivän jatkunut sadekin taukosi klo 12.00 kun homma käynnistyi. Kaikki toimi ja lopen väsyneet järjestäjät huokasivat helpotuksesta ja nauttivat aikaansaannoksestaan. Burning Spearin sanoin "We built this city".

Kapteeni Nemo heitti yhden huimimmista keikoistaan tuona päivänä ja nykyisen sir Elwoodin Hiljaisten Värien esiaste, Pectopah-yhtye esiintyi teltassa.

Sekä fiilikseltään että taloudellisesti ensimmäinen Dinosaurock onnistui odotusten mukaisesti. Suomi oli saanut uuden festivaalin, joka jo heti lähdässä kiilautui isojen rinnalle ja monien mielestä meni jopa ohi. Järjestelyt toimivat loistavasti, kiitos sen, että Melmun commandoryhmä oli opiskellut kantapään kautta muilla festareilla, mitä pitää tehdä ja miten - ja mitä ei. Mitään sorakuoppajuhlia ei haluttu järjestää. Visulahden Matkailukeskus loistavine alueineen ja palveluineen teki Dinosta huipputapahtuman koko perheelle.

Kunniavieras
Lastenpassi

Lapset otettiin heti alusta huomioon järjestämällä heille omaa ohjelmaa. Monessa suhteessa Dinosaurock oli edelläkävijä - vieläkään eivät kaikki yllä sille tarjonnan tasolle, mitä Dinosta läytyi jo ensimmäisenä kesänä.

Järjestäjillä oli myäs yksi motto joka monilta muilta puuttui: "jos on juhlat niin juhlitaan". Tämähän oli opittu vuosia jatkuneista Tuuliajolla-keikoista. Näin luotiin hyvä ja rento fiilis sekä yleisälle että esiintyjille backstagella. Samaa heimoa oltiin molemmilla puolilla aitaa ja rakkaudesta musiikkin ja yhdessäoloon sitä tehtiin, ei rahasta.

Festivaalin järjestäminen on ympärivuotinen ja ympärivuorokautinen laji ja hartaasti hommia hoideltiinkin. Myäs klubitoimintaa pyäritettiin koko vuoden. Se oli hyvä aitiopaikka katsastaa bändejä kesää varten. Festivaalin menestyksen myätä ei ollut mitään ongelmia saada isojakaan nimiä klubikeikalle Mikkeliin, koska kaikki halusivat kesätäihin festareille.

Sielun Veljien viides jäsen, alunperin mikkeliläinen Hannu "Vinski" Viholainen suunnitteli aluevalaistuksen ja onnistui tehtävässään loistavasti. Alueen dinosaurukset puut ja mäkit hehkuivat psykedeelisissä väreissä. Tämähän oli taas sitä millä mainetta luotiin, haluttiin että kaikki viihtyvät. Pertti Hilkamo designasi lavan ja MS Audiotron hoiti äänentoiston.

Elmujen liitto myänsi Melmu rylle Rock Finlandia-mitalin festarin toteutuksesta ja media ylisti uutta tulokasta.

Dinosaurock 1987 oli myäs ensimmäinen festari jolla oli olutteltta ja kaksi ravintolaa. Rock alkoi vihdoin tulla aikuiseen ikään.

DINO-TALKOOT
ESIINTYJÄT

Honey B & T-Bones

Dave Lindholm

Kapteeni Nemo

Nights of Iguana

Zero Nine

Sielun Veljet

Burning Spear and
the Burning Band (Jam)

Lapinlahden linnut

J.Karjalainen ja
Mustat Lasit

Ilona

Sleepy Sleepers

Melrose

Eppu Normaali

Peer Günt

Tuomari Nurmio ja
Paljaat Uneksijat

Tarot

Juliet Jonesin Sydän

Smack

Grand Merlin

Paris

Luonteri Surf

Tao Tao

Sata Lasta

Miljoonasade

22-Pistepirkko

Tuomanen

Nicepappi

Wanna-Bees

Giddyups

Bad Sign

Vaavi

Murmur

Pectopah

O.S.S.Y.

Eroottiset Aivot



ETUSIVU