Rock in Mikkeli
© Mikkelin kaupunginkirjasto-Etelä-Savon maakuntakirjasto
merkkivalo

Mikkeli

ST. MICHEL SS

1979-1981, 1983-1984

St Michel SS
St Michel SS

Hobo Kiukas muistelee:

Mä olin perustamassa Melmua kymmenen vuotta sitten. Meillä oli silloin tää St Michel SS. Mä olin silloin jotain viisitoista enkä osannut soittaa pätkääkään, eikä ne muutkaan tyypit. Mutta tekemistä siinä riitti ja opittiin soittamaan, kaiken oheistoiminnan lisäksi.

Esa Kuloniemi kertoo:

Kaupustelin myös muutamia bändejä ja myin esim. mikkeliläisen St Michel SS punkbändin kaikki keikat.

Petri Lintunen muistaa:

Pertti "Löppä" Terho oli laulusolistina ainakin bändin ekalla keikalla ammattikoululla muistaakseni vuonna 1979. Perttihän ei osannut laulaa, ujosteli eli lauloi selkä yleisöön päin mustat lasit silmillään. Tai oli sitten lukenut tai kuullut Jim Morrisonista.

En muista oliko silloin joku valtakunnallinen esiintyjä mutta samalla keikalla esiintyi myös kitarataitelija Olli Partti kitaraansa vinguttamassa. Pertti oli muun bändin kanssa varsinaisia punkpioneereja Mikkelissä, he hankkivat monet omituisimmatkin singlet.




HENKILÖTIETOJA

Hobo Kiukas (gtr)

Ari Hämes (kb)

Timo Mähönen

Happi Lankinen

Jukka Lindström


DISKOGRAFIA

LÄHDE

Esa Kuloniemen haastattelu -
Blues News 5/2001

Hobo Kiukas -
Melmu Magazine
1979-1989 juhlajulkaisu



ETUSIVU