Pääkirjaston lukupiirit marraskuussa: 13.11. keskustellaan Petina Gappah’n romaanista Muistojen kirja

Tuttuun tapaan tiistaisin

Pääkirjastolla kokoonnutaan jakamaan lukuelämyksiä sekä keskustelemaan kiinnostavista kirjoista. Jo aiemmilta vuosilta tuttu kerran kuussa tiistaisin klo 15:00-16:30 kokoontuva lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran 13.11., jolloin keskustellaan Petina Gappah’n romaanista Muistojen kirja (2017). Kokoontumispaikkana on tuttuun tapaan toisen kerroksen maakuntakokoelmahuone.

Syksyn viimeinen kokoontumiskerta on puolestaan 11.12., jolloin kirjana Juha Hurme: Niemi.

Lukupiirin vetäjänä toimii kirjastonhoitaja Elisa Harjunpää, elisa.harjunpaa(AT)mikkeli.fi. Lukupiiriin ei ole ennakkoilmoittautumista. Osallistuminen ei edellytä kirjan lukemista, mutta keskustelusta saa enemmän irti, jos kirjan on lukenut. Lukupiirin kesto on noin 1,5 tuntia.

Korkkaa klassikko!-lukupiiri torstai-illoissa

Neljänä torstaina pääkirjastolla kokoonnutaan puolestaan kuulemaan vaihtuvien vetäjien esittelyt klassikkoteoksista Korkkaa klassikko! -lukupiirissä. Teoksen lukeminen etukäteen ei ole osallistumisen edellytys ja mukaan voi tulla vain kuuntelemaan. Myöskään kirjallisuuden tuntemusta ei tarvitse olla. Syksyn viimeinen kokoontumiskerta on torstaina 13.11. klo 17:00-18:30 ensimmäisen kerroksen käsikirjastonurkkauksessa, jolloin kirjastovirkailija Tarja Asikainen esittelee Minna Canthin kirjan Köyhää kansaa-

Klassikkolukupiiriin ei ole ennakkoilmoittautumista ja voit osallistua vaikka vain yhdelle kerralle.

Lämpimästi tervetuloa mukaan!