Issakainen, Martti

 

Luonnehdinta

Heinävedellä asuva Martti Issakainen on maanviljelijä, kirjailija ja kustantaja. Hän on julkaissut toistakymmentä teosta sekä tehnyt mm. radiokuunnelmia ja näytelmiä. Martti Issakaisen teoksissa näkyvät maaseudun luonto ja elämä, kotiseutu ja maalla elämisen kirjo kaikkine vivahteineen.

 

Faktaa

Martti Issakainen syntyi 13.3.1943 pienviljelijäperheeseen Heinävedellä, jossa hän sittemmin on asunut koko elämänsä. Martti kävi Kerman kansakoulun ja tarttui pian sen jälkeen maanviljelystöihin. Maanviljelyksen ja kirjoittamisen lisäksi hän on toiminut harrastelijakanttori-urkurina sekä harrastanut myös kuvataiteita ja teatteria. Martti Issakainen on naimisissa ja hänellä on kolme lasta ja neljä lastenlasta.

 

Kirjailijaura

Martti Issakainen sai kipinän kirjoittamiseen kansakoulussa noin 14-vuotiaana. Hän luki tuolloin mm. Jalmari Saulin, Yrjö Kokon ja Erkki Palolammen teoksia. Niiden innoittamana hän ajatteli, että hänestäkin tulee vielä kirjailija. Martin ensimmäinen julkaistu kirjoitus oli hänen 13-vuotiaana Joka Poika –lehteen kirjoittamansa kalaretkikertomus. Jatkossakin hän luki paljon, mm. Marko Tapion ja Harri Tapperin tuotantoa. Veljesten maalaislähtöinen omaperäisyys viehätti häntä. Issakaisen esikoisteos oli nuortenkirja Uusiku, nuolenampuja (1969). Kirjoittamaan Issakainen opetteli lukemalla, kirjoittamalla ja joillakin lyhytkursseilla. Martti Issakainen osallistui kirjoituskilpailuihin ja niissä menestyminen kannusti jatkoon. Kaikkiaan hän on julkaissut parisenkymmentä teosta. Hänen keskeisiä teemojaan ovat mm. sodan ja rauhan kysymykset sekä uskon, elämän, kuoleman ja rakkauden problematiikka.

Vapauduttuaan viljelytoiminnasta Martti Issakainen on aloittanut myös kustannustoiminnan Soisalo-Kirjat –yrityksessään kesällä 2008.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Uusiku, nuolenampuja. Nuortenkirja. Suomen Lähetysseura 1969.

Traktori suossa. Radiokuunnelma.1970.

Niin äkkiä taas kevät. Radiokuunnelma.1971.

Laitapuolella leirin. Nuortenkirja.Kirjaneliö 1972.

Tääll´ on sota,kilvoitus. Romaani. W&G 1972.

Daavidin ja Goljatin mailla. Matkakirja. Kuva ja sana 1974.

Kurkiaura. Maamiehen vuosi kylvöstä kylvöön. Kaunokirjallinen päiväkirja. Kuv. Seppo Lindqist. W&G 1977.

Namibialaisia sydänääniä. Ennen kuin valtakunta syntyy. Matkakirja. W&G 1978.

Punainen tupa. Radiokuunnelma.1979.

Pekka Pantsu, Kamtsatka. Muistelma.W&G 1980.

Punainen tupa. Näytelmä.1980.

Talvensydän. Radiokuunnelma 1992.

Keskipäivän karhea veisu. Romaani. Kirjapaja 1992.

Seppo ja sello. Kirja sellotaiteilija Seppo Laamasesta. Kirjapaja 1993.

Toinen vyöttää sinut. Kirja virolaisesta papista Paul Saarista. Kirjaneliö 1994.

Hyvästi, hevoseni. Romaani. Kirjapaja 2000.

Soomepoisi elurännak. Paul Saarin kirja viron kielellä.Käänt. Lea Jürgenstein ja Anna Humal. Kristilik kirjastusselts Logos 2002.

Kievarin kaunis Kaarina. Näytelmä 2003.

Rakkauven korkee veisu. Raamatun runo savoksi. Kirjapaja 2003.

Radio ja kuva.Yrityshistoria. Radio ja kuva 2007.

Heinävesi - nimien kirja. Kirja paikannimien historiasta. Soisalo-kirjat 2008.

Jaakon tiellä. Kertomus vaelluksesta Santiago de Compostelaan. Suomen Lähetysseura 2008.

Huumorin kotiseutu. Kaskukirja. Soisalo-kirjat 2009.

 

Runoja, artikkeleita, lehtijuttuja.

 

Suomen Kirjailijaliitto ry:n jäsen.

Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry:n jäsen.

Suomen Maakuntakirjailijat ry:n jäsen.

Arvostelijain liiton jäsen.

PEN-klubin jäsen.

Kirja-Varkaus ry:n jäsen.

 

Apurahoja maakuntarahastolta, läänin taidetoimikunnalta, opetusministeriöltä.

 

Heinäveden kunnan sivistys/kulttuurilautakunnassa yli 30 vuotta.

Mikkelin läänin taidetoimikunnassa 9 vuotta.

 

Motto

Tolstoita mukaillen:

Kirjailijan tehtävä on opastaa rakastamaan elämää kaikissa sen vivahteissa.

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

Suomen kirjailijat 1945 - 1980. SKS 1985, s. 179 - 180.

www.soisalokirjat.com