Huopalainen, Kaija Anneli

 

Luonnehdinta

Kerimäkeläinen näytelmäkirjailija ja runoilija Anneli Huopalainen on kolmen vuosikymmen aikana kirjoittanut useita kymmeniä näytelmiä niin ammattiteatterille kuin harrastajaryhmillekin. Kirjoittaminen on ollut hänelle keino selviytyä työelämän ja arjen paineista. Kerimäkeläinen kieli ja elämänmuoto näkyvät hänen teksteissään.

 

Faktaa

Anneli Huopalainen syntyi Kerimäellä 23.7.1939  kahdeksanlapsisen perheen nuorimpana. Hän kävi kansakoulun Toroppalassa ja sittemmin keskikoulun sekä kansankorkeakoulun. Hän suuntautui toimistotehtäviin, asui välillä Savonlinnassa, mutta palasi Kerimäelle. Anneli Huopalainen on naimisissa ja hänellä on kaksi aikuista lasta. Kirjoittamisen lisäksi musiikki on hänen sydäntään lähellä. Erityisesti musiikin mieltä puhdistava vaikutus on ollut hänelle merkityksellistä.

 

Kirjailijaura

Anneli Huopalainen kirjoitti lapsesta alkaen heti kirjaimet opittuaan. Mielikirjailijoita olivat mm. Aleksis Kivi, Saima Harmaja, Kaarlo Sarkia ja Lauri Pohjanpää. Tekstin lisäksi häntä kiinnosti myös kirjailijoiden kohtalo. Myöhemmin Anneli Huopalainen tutustui mm. Bo Carpelanin, Hemingwayn ja Steinbeckin tuotantoon. Myös Lassi Nummi on hänen mielikirjailijoitaan.

Anneli Huopalainen osallistui aikanaan paikalliseen kirjoituskilpailuun ja sen voiton innoittamana lähti kirjoittajakoulutukseen. Läheisimmältä hänestä tuntui runojen ja näytelmätekstin kirjoittaminen. Hän opiskeli Mikkelissä Suomen Nuoriso-Opistossa näytelmien kirjoittamisen tekniikkaa useaan otteeseen. Vuonna 1978 Savonlinnan teatterissa esitettiin hänen ensimmäinen kokoillan näytelmänsä Romu-Heikki, josta tuli menestys. Se nosti kirjoittajan itsetuntoa. Kannustusta kirjoittajauralla Anneli on saanut läänintaiteilijoilta, kirjoittajakoulutuksen opettajilta, mm. Outi Nyytäjältä. Viimeksi mainitun lisäksi Anneli Huopalaisen ateljeekriitikkona on toiminut mm. Martti Hako. Kannustusten seurauksena Anneli Huopalainen on kirjoittanut yhteensä kymmenkunta näytelmää ja viime vuosina myös runoteoksia.

Ideat teksteihin nousevat eletystä elämästä. Erityisesti ihmisen mutkikkuus ja elämän konstikkuus mietityttävät kirjailijaa. Ihmisen henkinen vapaus, ihmisten vuorovaikutus ja teot ovat hänen teemojaan. Anneli Huopalainen kirjoittaa arkisenlyyrisesti tilannekomiikkaa harrastaen.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Romu-Heikki. Historiallinen puhenäytelmä 1978.

Kaija vaan. Perhedraama 1979.

Siivet. Satunäytelmä 1980.

Kissa Kilpeläinen. Lasten laulunäytelmä 1982.

Keinu. Kesänäytelmä 1983.

Kuilun päällä kylä. Perhedraama 1986.

Kevään messu. Runokertomus. Kerimäen seurakunta 1998.

Puiden pitkät varjot. Sukuhistoria ja elämäkerta. Tolpo-suku ja Parviaisen teollisuuslaitokset 2001.

Tässäkö kaikki – Runoja lasiverannalta. Kirja-Pakari 2004.

Soutajat-kavalkadi. Näyttämöteos Saimaalta. 2006.

Seepra liukuhihnalla. Lasten ja aikuisten kirja.Pilot-kustannus 2008.

Kesän yli. Runopäiväkirja. Kirja-Pakari 2008.

Taikaomenat. 2010.

Rakkautta lautasella. 2011.

Karhuntanssi. 2011.

 

Useita näytelmätekstejä harrastajateattereille vuodesta 1970 alkaen.

Lied- ja kuorolaulusanoituksia.

Runoja runoantologioissa.

Runo-ohjelma,TV 1.

Lehtiartikkeleita, tilaustöitä, sanoituksia.

Suomen Näytelmäkirjailijoiden liiton jäsen 1978 – .

Maakuntakirjailijat ry:n jäsen.

Kirjoittajayhdistys Akseli ry:n jäsen.

 

Useita näytelmäpalkintoja.

Apurahoja opetusministeriöltä, Valtion taidetoimikunnalta, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahastolta, Etelä-Savon taidetoimikunnalta 1978 – 2002 ja Kordelinin säätiöltä 2005.

Kerimäen kunnan kulttuuripalkinnot 1979, 2001.

 

Motto

Lukekaa rivien välitkin!

 

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.

http://romuheikki.net/sivu8.htm

http://ita-savo.fi/kulttuuri 26.11.2008