Kortelainen, Helena

( o.s. Tiihonen)

Luonnehdinta

Mikkeliläinen Helena Kortelainen on kielenkääntäjä ja näytelmäkirjailija. Hän on edelleenkin kyselyiässä ja kiinnostunut ihmisistä sekä heidän tarinoistaan. Näytelmiensä kautta hän saa elettyä ikään kuin monta elämää samaan hintaan. Useissa Helena Kortelaisen näytelmissä liikutaan Mikkelin maisemissa, mutta myös pohjoiskarjalaiset lähtökohdat heijastuvat hänen näytelmissään.

Faktaa

Helena Kortelainen syntyi 25.2.1956 Enon kunnassa Pohjois-Karjalassa kauppiaan tyttärenä. Kirjoitettuaan ylioppilaaksi Joensuun Harjoittelukoulusta vuonna 1975 Helena hakeutui Savonlinnan kieli-instituuttiin ja valmistui sieltä vuonna 1980 diplomikielenkääntäjäksi pääaineenaan saksan kieli. Helena Kortelainen on työskennellyt vienti- ja tuontiyrityksissä. Mikkeliin hän muutti vuonna 1984. Hän on naimisissa ja hänellä on kolme poikaa. Helena Kortelainen harrastaa teatteria ja lukemista, mutta myös arkeologiaa ja liikuntaa.

Kirjailijaura

Helena Kortelainen oli innokas lukija jo kansakouluaikoina. Lastenkirjojen jälkeen häneen ovat tehneet vaikutuksen mm. Lennart Meren Hopeanvalkea ja Aino Kallaksen Sudenmorsian.

Kotiäitinä ollessaan Helena Kortelaisella oli vihdoin aikaa ajatella omiakin ajatuksia ja hänen päässään ryhtyivät muhimaan monenlaiset aihiot. Hän seurasi elämää ympärillään ja kuunteli puhetta kaikkialla. Näytelmän muoto, henkilöstä ja näkökulmasta toiseen vaihtaminen, tuntui luontevalta tavalta kuljettaa tarinaa. Näytelmäkirjailijan ura aukeni, kun nukketeatteri Tilkku pyysi sovitusta Andersenin sadusta Lumikuningatar. Se valmistui vuonna 1993. Sen jälkeen Helena Kortelainen on työstänyt yhteensä 14 näytelmää lapsille, nuorille ja aikuisille.  Näytelmissään hän käsittelee mm. yhteisöllisyyttä, älyn terroria sekä vanhusten ja lasten maailmaa.

Kirjoittamista ja näytelmien tekoa Helena Kortelainen on opiskellut Oriveden ja Joutsenon opistoissa sekä Kotkan Pekkas-akatemiassa. Vuosina 2005 – 2006 hän osallistui Itä-Suomen läänin taidetoimikuntien käsikirjoittajakoulutukseen. Näytelmien tekstejä hän on käynyt läpi ohjaajien kanssa. Erityisesti Jarmo Siltaoja on antanut palautetta hänen teksteistään.

Tuotanto ja muut saavutukset

Lumikuningatar

Sovitus H.C. Andersenin sadusta. Nukketeatteri Tilkku 1993.

Ohjaus Tarja Heiskanen.

Ja aurinko nousee kuin kurinpalautus

Laulunäytelmä nuorille. Heinäveden nuorisoteatteri 1993.

Ohjaus Tarja Heiskanen.

Milloin yö päättyy ja päivä alkaa

Lastennäytelmä. Satuteatteri Tarapaappa 1993.

Ohjaus Jarmo Siltaoja.

Keikkulan kuutamossa

Nukketeatterinäytelmä. Nukketeatteri Tilkku 1993.

Ohjaus Tarja Heiskanen.

Onnensäkki

Nukketeatterinäytelmä. Nukketeatteri Tilkku 1993.

Ohjaus Tarja Heiskanen.

Salaperäinen joulu

Koulunäytelmä 1993.

Varjoaan nopeampi.

Lastennäytelmä. Teksti yhdessä Jarmo Siltaojan kanssa.

Satuteatteri Tarapaappa 1994.

Ohjaus Jarmo Siltaoja.

Pilvi kuun yli kulkee

Eino Leinon elämästä kertova sovitus.

Vierailuesitykset Kansallisteatterin Omapohjassa 2001, Mikkelin Teatterissa 2002 ja esityksiä muualla Suomessa.

Ohjaus Martti Luukko ja Jarmo Siltaoja.

Kerran kesällä

Sovitus Joel Lehtosen romaanista.

Savonlinnan Linnalan opiston teatteri-ilmaisun ryhmä 2001.

Ohjaus Martti Luukko.

Jos mie mokoman saisin

Mikkelin kansalaisopiston iltamateatteri 2004.

Ohjaus Tarja Heiskanen.

Satu Vesihiidestä ja Kultasirkasta

Sovitus Anni Swanin sadusta.

Vekkuliteatteri 2004.

Ohjaus Tarja Heiskanen.

Mataleena

Sovitus Joel Lehtosen romaanista.

Savonlinnan Putkinotkon kesäteatterin tilausnäytelmä 2004.

Ohjaus Martti Luukko.

Aittatontun tarinat I-III

Nukketeatteri Tilkku 2005 – 2008.

Yhteistyöproduktio Mikkelin Kenkäveron kanssa.

Ohjaus Tarja Pyhähuhta.

Pikisilmä – Matkalaukussa syntynyt tyttö

Itä-Suomen taidetoimikuntien Tekstistä lastenteatteriksi – käsikirjoituksen aikana syntynyt lastennäytelmä. 2006.

Miun Mikkeli

Mikkelin Revyyteatterin vierailuesitys Mikkelin Teatterissa 2009.

Käsikirjoitus yhdessä Reijo Honkosen ja Ulla-Maija Vänttisen kanssa.

Ohjaus Tarja Pyhähuhta.

Kuusi näytelmää Näytelmäkirjailijaliiton hallussa.

Lisäksi runoja, satuja, lehtijuttuja.

Mikkelin Kirjoittajat ry:n jäsen.

Aino Kallas Seura ry:n jäsen.

Motto

Jokainen päivä synnyttää uuden moton.

Lähdetiedot

Kirjehaastattelu 2009.