Jarkka, Rauha Fredrika

( Jarkka-Turunen)

 

Luonnehdinta

Mikkelin maalaiskunnasta kotoisin olleen Rauha Jarkan kovat elämänkokemukset, muun muassa vankeus ja pojan äkillinen kuolema, synnyttivät hänessä halun kirjoittaa.

 

Faktaa

Rauha Jarkka syntyi Mikkelin maalaiskunnassa. Suurimman osan elämästään hän asui pääkaupunkiseudulla ja toimi mm. verovirkailijana. Ensimmäisestä avioliitosta Rauha Jarkalle syntyi kuusi lasta. Lasten aikuistuttua hän suoritti keskikoulun ja toimi mm. verovirkailijana Helsingissä. Avioeron jälkeen hän avioitui Jarl Jarkan kanssa.

Rauha Jarkka kuoli Helsingissä 10.3.2008.

 

Kirjailijaura

Varsinaisen sysäyksen kirjoittamiseen antoi oman pojan kuolema vuonna 1973.  Rauha Jarkan esikoiskirja Tikankontti kertoo kahden äidin tarinan. Miljöö ja historialliset tapahtumat liittyvät Rauha Jarkan miehen suvun historiaan.

Rauha Jarkka haki oppia kirjoittamiseen Oriveden ja Mikkelin kirjoittajaopistoista. Ennen kaikkea hän opiskeli rajaamisen taitoa. Koska hän ei aluksi löytänyt kirjoilleen kustantajaa, hän kustansi itse kirjansa. Myöhemmin pienkustantajat kustansivat hänen kirjojaan.

Kirjoittajana Rauha Jarkka nousi julkisuuteen vuonna 1982 Vankeinhoitolaitoksen järjestämän kirjoituskilpailun kautta. Hänen novellinsa Karhunkoppi perustui hänen omakohtaisiin sodanjälkeisiin kokemuksiinsa Hämeenlinnan naisvankilasta. Novelli voitti suorasanaisten tekstien pääpalkinnon. Jo nuoren tyttönä vankilassa ollessaan hän oli päättänyt, että siitä ajasta hän vielä joskus kirjoittaa. Sivuja syntyi kaikkiaan useita satoja.

” Minä olen pikkutyttö Savon sydänmailta, joka on kulkenut vankilan seinien sisältä linnan kristallikruunujen alle”, totesi Rauha Jarkka lehtihaastattelussa.

Kirjoitustöitään varten Rauha Jarkka teki paljon taustatyötä ja kirjoitti sitkeästi perheen, virkatyönsä ja miehen kautta tulleiden edustustehtävien lomassa.

 

Tuotanto ja muut saavutukset

Tikankontti. Historiallinen romaani. Omakustanne 1981.

Taigan vanki. Historiallinen romaani.Omakustanne 1983.

Lähellä rajaa. Muistelma. Omakustanne 1985.

Matkakumppani. Matkakirja.Omakustanne 1985.

Kuikan huuto.Romaani. Sahlgren 1992.

Ohi huomisten kipujen. Romaani. Kesuura oy 1995.

Kanssakulkija. Eversti ja sosiaalineuvos Jarl Jarkan pieni muistokirja. Kesuura oy 1998.

Mikkelin Kirjoittajat ry:n jäsen.

 

Lähdetiedot

Kirja Suomen äideille.Kirj. Marjatta Salmi.Länsi-Savo 7.5.1981.

Kirjoittaminen ottaa omakseen. Eija Juvonen-Papayannakis. Savon Sanomat 7.5.1981.

Rohkeus voitti. Helsingin Sanomat 14.4.1982.

Eija Tuomela-Lehden (Kesuura oy) antamat tiedot.