Kirjaston julkaisut ja verkkojulkaisut

Mikkelin seutukirjasto on toiminut julkaisijana vuosien varrella aktiivisestikin. Tästä linkistä pääset tutustumaan kirjaston julkaisuihin (Lumme-verkkokirjaston aineistohaku).

Opetusministeriö on myöntänyt vuosittain valtionavustusta yleisten kirjastojen tietoverkkojen sisältötuotannon kehittämiseen ja kokeilutoimintaan.  Sisältötuotannon yhtenä tavoitteena on esitellä paikallisia aineistoja  ja saattaa ne laajan lukijakunnan ulottuville.

Näillä määrärahoilla  Mikkelin seutukirjasto, entinen Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto on toteuttanut vuosien mittaan kuusi verkkojulkaisua.

  • Mikkelin maakunta-arkisto on koonnut luettelon Kartanohistorian lähteet. Sivuston toteuttamiseen Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto on saanut erityisavustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Yhteistyökumppaneina hankkeessa on Mikkelin kaupungin museot ja Mikkelin maakunta-arkisto. http://kirjasto.mikkeli.fi/etela-savon-kartanot/
  • Koulukaupunkina tunnetun Mikkelin eräs mielenkiintoisimpia opinahjoja oli 1854-1914 toiminut ”Antellin neitien koulu”. Tämä Antellska Privata Svenska Fruntimmerskolan oli tyttöoppilaille tarkoitettu yksityinen ruotsinkielinen 7-luokkainen koulu, jonka vaiheita voi tarkastella sekä tuolloisten kasvatusihanteiden että naisten aseman ja kieliriidankin näkökulmasta. http://kirjasto.mikkeli.fi/historia/antell/index.htm
  • Etelä-Savon maakuntaan kuului vuonna 1994 28 kuntaa, nykyinen määrä on 17. Mikkelin kaupunginkirjasto – Etelä-Savon maakuntakirjasto kerää aluekokoelmaansa maakuntaa koskevaa aineistoa, joka käsittelee mm. alueenhistoriaa, kulttuuria, talouselämää, luontoa ja kotiseutuhenkilöitä. Lyhyt katsaus kuntien  historiaan, kirjallisuusluettelo ja kuva-aineisto
    johdattavat  lukijan Etelä-Savon paikalliseen historiaan. http://kirjasto.mikkeli.fi/historia/index.htm
  • Suomen marsalkka C.G.E. Mannerheim asui kolmeen otteeseen Mikkelissä. Kirjasto esittelee niitä kohteita, joissa Mannerheim kaupungissa liikkui sekä kirjaston Mannerheimin Mikkelin aikoihin liittyvää kokoelmaa. http://kirjasto.mikkeli.fi/mannerheim/index.htm
  • Kirjailija ja toimittaja Aarne Haapakoski (1904-1961), ent. Laitinen, tunnetaanparhaiten nimimerkillä Outsider. Hän syntyi Pieksämäen Haapakoskella.Aarne Haapakoski on Mikkelin kaupunginkirjaston maakuntakokoelmankeruuperusteiden mukaan  kotiseutukirjailija, jonka tuotanto on hankittumahdollisimman kattavasti. http://kirjasto.mikkeli.fi/outsider/index.htm
  • Näille sivuille on koottu paikallisiin yhtyeisiin, festivaaleihin ja klubitoimintaan liittyvää kuvamateriaalia, ääntä, tekstiä sekä videomateriaalia 60-luvulta 80-luvun loppuun. Mukana on myös Mikkelissä vierailleita kansallisesti ja kansainvälisesti tunnettuja bändejä ja artisteja. http://kirjasto.mikkeli.fi/rock/index1.htm