Miten tietokirjailijan työ on muuttunut 2000-luvun aikana -esitelmä pääkirjaston yläaulassa pe 29.12. klo 14

Suomen tietokirjailijat ry ja Mikkelin kaupunginkirjasto järjestävät yhteistyössä aluetilaisuuden, jossa

esiintyvät tietokirjailija, filosofi Eero Ojanen ja yhdistyksen Etelä-Savon aluevastaava ja hallituksen jäsen Timo Tossavainen. Ojanen pitää esitelmän siitä, miten tietokirjailijan työ on muuttunut 2000-luvun aikana. Hän tarkastelee mm. kirjailijan, kustantajan ja lukijan välisten suhteiden muutoksia sekä kertoo omasta tietokirjailijan työstään.

Vapaa pääsy, tervetuloa!

Mikkelin kaupunginkirjaston nimi muuttuu Mikkelin seutukirjastoksi vuoden alusta

Mikkelin kaupunginkirjasto - Etelä-Savon maakuntakirjasto on 1.1.2018 alkaen Mikkelin seutukirjasto.

Mikkelin kaupunki tuottaa yhteistyösopimuksen perusteella kirjastopalvelut myös kolmeen naapurikuntaansa: Hirvensalmelle, Pertunmaalle ja Puumalaan.

Vuoden alusta Mikkelissä lakkaa kirjastopalvelut-tulosalue. Jatkossa kirjasto muodostaa yhdessä kansalaisopiston ja osallisuusyksikön kanssa elinikäisen oppimisen ja osallisuuden tulosalueen. Uusi organisaatio vahvistaa yhteistyötä ja antaa kirjastolle uusia eväitä demokratian edistämiseen. Nykyinen kirjastotoimenjohtaja Virpi Launonen toimii tulosalueen johtajana vuoden alusta alkaen.

Nukketeatteriesitys "Siilin talvi" 27.12. Anttolan kirjastossa klo 10 ja 28.12. pääkirjastolla klo 10

Hauska ja kaunis tarina siilistä, joka halusi nähdä talven. Vapaa pääsy.
Nukketeatteri Reaktorin esityksen kesto on n. 25 min ja suositusikä: yli 3-vuotiaat. Millainen talvi on ja mitä se tuo tullessaan. Tule sinäkin katsomaan!

Maksathan tänä vuonna kertyneet kirjaston myöhästymis-, tai muut maksut viimeistään tammikuussa 2018

Hyvät asiakkaamme, jos vuodelta 2017 on kertynyt maksamattomia kirjastomaksuja, vanhat maksut on maksettava tammikuun loppuun menessä.

Jos maksamattomia maksuja on 1.2.2018, ohjelma asettaa asiakkaan lainauskieltoon ja esim. verkkokirjastossa ei voi uusia lainoja.

Joulukuun Tietotunneilla: viestitellään somen avulla - Huom: Haukivuoren tietotunti peruttu

Millaisia ovat Facebookin perustoiminnot, yksityisyysasetukset ja viestisovellus? Tule kuulolle joulukuun Tietotunneille!

Pääkirjaston satutunnilla satuillaan joulutunnelmissa vielä ke 20.12. klo 9.30-10.15

Joulutunnelmissa satutuntikin vielä kerran keskiviikkona.

Pääkirjaston satutunnilla satuillaan ensi vuonna tiistaisin,  ensimmäisen kerran ti  9.1. klo 9.30-10.15

Vapaa pääsy. Tervetuloa!

Härpäkkeet saapuivat kirjastoon!

Härpäke-kokeilu käynnistyi keskiviikkona 27.9.2017  Mikkelin kaupungin pääkirjastolla.  Pääkirjaston Härpäke-kokeilu kestää vuoden 2017 loppuun.

Nettiopastusta ikäihmisille pääkirjastolla torstaisin

Kaipaatko opastusta tai tietoa tietotekniikasta? Esteryn vapaaehtoisten opastukset jatkuvat taas 11.1.2018 ja kestävät 26.4. saakka (kiirastorstaina 29.4. ei opastusta). Tervetuloa mukaan!

Pääkirjaston lukupiiri tiistaina 16.1.

Mikkelin pääkirjaston lukupiiri kokoontuu seuraavan kerran tiistaina 16.1. klo 15:00-16:30 toisen kerroksen maakuntakokoelmahuoneessa. Kevätkauden ensimmäisellä kokoontumiskerralla keskustellaan Nobel-voittaja Kazuo Ishiguron teoksesta Pitkän päivän ilta (1989/1990).

Pääkirjastossa on siirrytty varausten itsepalvelunoutoon

Varausten itsepalvelunouto tarkoittaa sitä, että asiakas hakee varaamansa aineiston itse alakerran kirjastosalissa olevasta varausten noutohyllystä.  Noutohyllyssä varaukset on järjestetty numeroiden, ei nimien mukaan, jotta yksityisyys säilyy.

Julkaise syötteitä