SAVONLINNAN VAAKUNA Lähdemateriaalia

Maisema Savonlinnasta © Museovirasto
Maisema
Savonlinnan alue kuului keskiajalla Sääminkiin. Kaupungiksi se alkoi kehittyä, kun Eerik Akselinpoika Tott 1475 perusti Olavinlinnan Kyrönsalmen saarelle. Tämä Pyhän Olavin mukaan nimetty linna, jota aluksi kutsuttiin myös Uudeksi linnaksi, rakennettiin valtakunnan itärajan suojaksi. Jo keskiajalla sinne johti Hämeen ja Savon välinen ns. suuri savontie.

Linnan vieressä olevalle Väärasaarelle syntyi asutusyhdyskunta, jolle Pietari Brahe 1639 antoi kaupunkioikeudet. Sen kehittyminen oli aluksi kuitenkin vaivalloista.Kaupankäynti oli vähäistä ja paha isku koettiin 1656, kun venäläiset sotajoukot tekivät hyökkäysretken ja polttivat kaupungin. Vajaan 30 vuoden kuluttua Savonlinnan menettikin kaupunkioikeutensa. Uudelleen ne myönnettiin vasta 1784. Savonlinna oli tuolloin rajankäyntien seurauksena Venäjän aluetta, mistä se vasta suomensodan jälkeen liitettiin takaisin Suomen yhteyteen. Suuri osa tästä uudesta kaupungista paloi 1872.

Sillat Kuva: Jukka Huhtiniemi
Sillat
Kaupungin kehittyminen vauhdittui 1800-luvun lopulla, kun sinne perustettu Olavin kylpylaitos ja kun Savonlinnasta tuli hiippakuntakeskus. Myös Saimaan kanavan aukaiseminen ja rautatien rakentaminen antoivat sysäyksen kaupungin kehittymiselle. 1900-luvun alussa Savonlinna oli jo Saimaan laivaliikenteen keskus. Samoihin aikoihin alkoi myös kaupungin teollistuminen.
Yleinen kansalaisokous Savonlinnassa 1905 © Mikkelin maakunta-arkisto
kokous

Kirkollisesti Savonlinna kuului Säämingin seurakuntaan aina vuoteen 1942 asti, jolloin perustettiin itsenäinen Savonlinnan seurakunta.

Olavinlinna Kuva: Jukka Huhtiniemi
Linna
Olavinlinna ja oopperajuhlat ovat tehneet Savonlinnasta turisti- ja kulttuurikaupungin. Olavinlinnan lisäksi tärkeitä julkisia rakennuksia ovat A.H.Dahlströmin suunnittelema kaupungin pääkirkko, vanha Pikkukirkko, nykyisin hotellina toimiva Rauhalinnan huvila sekä näyttelytiloiksi muutettu huvila Suruton Vääräsaarella, joka aikanaan oli Aino Ackten, Mika Waltarin ja Eino Leinon lomanviettopaikka.

Savonlinnan seudulta ovat kotoisin mm. Hannikaisen taiteilijasuku, Joel Lehtonen ja Marja-Liisa Vartio.